Aiemminkin luotettavaksi osoittautuneen lähteen mukaan Alder Lake -prosessorit tulevat tukemaan DDR5-muisteja. Rocket Laken vuoto koskee puolestaan prosessoreiden tehonkulutusta.

Taiwanilainen PTT on noussut kerta toisensa jälkeen luotettavaksi lähteeksi useille tutuille Twitter-vuotajille. Tällä kertaa palveluun on vuodettu tietoja sekä Intelin tulevista Rocket Lake -prosessoreista että myöhemmin markkinoille tulevista LGA 1700 -kantaisista Alder Lake -prosessoreista.

Twitter-käyttäjä MebiuW löysi PTT-keskustelupalstalta aiemminkin luotettavaksi osoittautuneet sharkbay-tunnuksen tuoreimpia Alder Lake -kuulumisia. RetiredEngineer puolestaan tiivisti vuodon oleellisimmat tiedot helppoon pakettiin: Alder Laken työpöytäversio tulee tukemaan DDR5-muisteja, mutta tuki on osin rajoitettu ainakin ensimmäisissä Alder Lake-S -sampleissa.

Vuodon mukaan emolevyjen on oltava kuusikerroksisia, jotta kahden muistikamman tukeminen per kanava ylipäätään onnistuu ja silloinkin nopeus rajoittuu vuodon mukaan DDR5-4000:n. Emolevyt selviäisivät kuitenkin neljällä kerroksella, mikäli kuhunkin kanavaan asennetaan vain yksi muistipaikka ja tällöin ne tukisivat myös DDR5-4800-nopeutta. On mahdollista, että tämä tilanne kuitenkin korjaantuu vielä ennen julkaisua.

Rocket Lake -vuodossa puolestaan käsitellään tulevien 11. sukupolven työpöytäprosessoreiden tehonkulutusta. Vuodon mukaan prosessoreja tulee kolmella eri TDP-arvolla (PL1-arvo): 65, 80 ja 95 wattia.

95 watin TDP:llä julkaistaan vuodon mukaan vain 6- ja 8-ytimisiä malleja ja niiden PL2-arvo eli suurin sallittu kulutus Boostatessa olisi 8-ytimisille 251 ja 6-ytimisille 173 wattia. PL2-tila saisi olla käytössä 56 sekuntia yhtäjaksoisesti. Kuvissa näkyvä PL3-arvon kerrotaan olevan tyypillisesti 2 wattia yli PL2-arvon ja sen voivan sallia 64 millisekunnin mittaiset ylitykset. PL4-arvo on prosessorin raja, jonka jälkeen se yksinkertaisesti palaa rikki.

80 ja 65 watin TDP-arvoilla mukaan tulevat myös neliytimiset mallit. Prosessoreiden PL2-arvot ovat 80 watin luokassa 8-, 6- ja 4-ytimisille malleille 251, 191 ja 146 wattia ja 65 watin luokassa 251, 177 ja 128 wattia. 80 ja 65 watin TDP-arvoilla varustetuissa malleissa PL2-tila saa olla käytössä yhtäjaksoisesti 28 sekuntia.

Lähteet: MebiuW @ Twitter, Retired Engineer @ Twitter

This site uses XenWord.
;