Vuotaneiden roadmappien mukaan työpöytäpuolella tullaan näkemään 10 nanometrin prosessoreita aikaisintaan 2022. 10 nanometrin prosessilla kannettaviin valmistettavat Ice Lake-U- ja -Y -prosessorit tullaan puolestaan julkaisemaan kyllä tänä vuonna, mutta vain rajoitettuna eränä.

Intelin 10 nanometrin valmistusprosessi on matkannut ongelmasta toiseen ja on nyt jo yli kaksi vuotta jäljessä alkuperäisestä aikataulustaan. Viime aikoina yhtiön roadmapeissa on pyörinyt Ice Lake -koodinimellinen prosessori, jonka on vihdoin tarkoitus tuoda 10 nanometrin valmistusprosessi massatuotantoon.

Intelin aiempien roadmappien mukaan Ice Lake -arkkitehtuuriin perustuvien prosessoreiden piti tulla työpöytä- ja palvelinpuolelle vuoden 2020 aikana. Vuoden aloittaneilla CES-messuilla yhtiö puolestaan kertoi tuovansa Ice Lake -arkkitehtuuriin perustuvat U-sarjan prosessorit myyntiin vielä tämän vuoden puolella.

Nyt Tweakers-sivusto on saanut käsiinsä kaksi roadmappia, jotka heittävät kylmää vettä 10 nanometrin odotukselle. Roadmapit ovat tulleet kahden eri lähteen kautta, mutta ne ovat peräisin samasta Dellin diapaketista.

Vuotaneiden roadmappien mukaan 10 nanometrin valmistusprosessi ei ole tulossa työpöytäpuolelle lainkaan ennen vuotta 2022. Roadmapin mukaan S-sarjaan eli työpöytäpuolelle on seuraavaksi luvassa 14 nanometrin Comet Lake, joka julkaistaisiin ensi vuoden vuosineljänneksen aikana, jonka jälkeen vuorossa olisi vuotta myöhemmin julkaistava Rocket Lake niin ikään 14 nanometrin prosessilla valmistettuna. Sekä Comet Lake että Rocket Lake tulevat sisältämään parhaimmillaan 10 ydintä. Xeon E -sarja noudattaa työpöytäpuolen mallia noin neljänneksen aikaistetulla aikataululla. Ainakin Xeon E -sarja tulee saamaan PCI Express 4.0 -tuen Rocket Laken myötä vuonna 2021.

Kannettavien puolella tilanne näyttää vähän paremmalta. Roadmapin mukaan Intel tulee todellakin julkaisemaan U- ja Y-sarjojen vähävirtaiset Ice Lake -prosessorit tänä vuonna ja jopa selvästi ilmoitettua aiemmin eli kuluvan neljänneksen aikana. Samassa roadmapissa ainakin osa palkeista alkaa siitä, kun valmistaja saa prosessorit tuotantokäyttöön, joten on mahdollista että varsinaiset Ice Lake -kannettavat tulevat saataville vasta vuoden loppupuolella, kuten Intel totesi CES-messuilla. 10 nanometrin tilanteen kannalta sekä Ice Lake-U että -Y tulevat saataville vain rajoitetusti. Toistaiseksi ei ole varmuutta, puhutaanko Cannon Lake -katastrofin kaltaisesta rajoitetusta saatavuudesta, vai jostain lievemmästä. Ice Lake-Y -prosessorit ovat tuplaytimisillä kun -U-prosessorit tulevat saataville 2- ja 4-ytimisinä.

Ensimmäiset täydellä volyymillä markkinoille saapuvat 10 nanometrin prosessorit Intelin vuotaneissa roadmapeissa ovat Tiger Lake-U ja Tiger Laky-Y, jotka tulevat saataville näillä näkymin vuoden 2020 toisella neljänneksellä toisen roadmapin mukaan, mutta tässä lienee jälleen kyse ajankohdasta jolloin valmistajat saavat prosessorit käsiinsä, sillä kaupallisen puolen roadmapin mukaan samat prosessorit tulevat saataville vasta vuotta myöhemmin, tosin epävarmuutta viittaavalla ”TBD”-merkinnällä (To Be Decided/Determined).

Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta kaupallisen puolen roadmapissa on Rocket Lake-U -prosessorit, joiden perään on merkitty erikseen 14 nanometrin 4- – 6-ytimisten prosessoreiden rinnalle 14 nanometrin grafiikkaohjain. Ratkaisu voisi viitata Intelin siirtävän Xe-arkkitehtuurin myötä ainakin osan integroiduista grafiikkaohjaimista erilliselle pikkusirulle, joka voitaisiin valmistaa tarvittaessa eri prosessilla kuin itse prosessori.

Lähde: Tweakers

This site uses XenWord.
;