Vuosi sitten virallisesti avattu uusi suomalainen tietotekniikkasivusto io-tech.fi on kasvanut räjähdysmäisesti.

Vuosi sitten kirjoitin uutista io-tech.fi-sivuston virallisesta avaamisesta. Tuolloin ajatuksena oli lähteä luomaan tyhjästä Suomen parasta tietotekniikkasivustoa. Uskoakseni olemme onnistuneet tavoitteessamme kohtalaisen hyvin sillä esimerkiksi Alexa.comin Rankingin mukaan io-tech.fi on tänä päivänä Suomen 47. suosituin sivusto.

Ensimmäinen vuosi oli kuin palapeli, jota piti rakentaa palanen kerrallaan. Foorumi, yhteisö, sisältö, mainokset ja liiketoiminta.

TechBBS-foorumin kehitys ja beta-testi alkoi jo vuoden 2016 lopulla. Keskityimme kuuntelemaan käyttäjien palautetta, kehittämään uusia ominaisuuksia ja viilaamaan ulkoasua. Ensimmäisenä päivänä foorumille rekisteröityi noin 2000 käyttäjää ja ensimmäisenä viikkona 5000 käyttäjää. Havaittavissa oli selvää lumipalloefektiä, joka ei olisi enää pysäytettävissä. TechBBS:stä on kasvanut vuoden aikana yksi Suomen aktiivisimmista keskustelufoorumeista ja yhteisöistä.

Vuoden aikana julkaistussa yli 1000 uutisessa olemme pyrkineet keskittymään tietotekniikan ja mobiilimaailman merkittäviin tuotejulkaisuihin ja ajankohtaisiin ilmiöihin. Klikkiotsikointia olemme mielestäni pystyneet välttämään kiitettävästi. Loppuvuoden aikana lanseerasimme foorumin puolelle Uutisia lyhyesti -konseptin, jossa merkitykseltään hieman vähäisempiä aiheita voidaan tuoda lukijoiden tietoisuuteen ja keskusteltavaksi.

Tuotejulkaisuiden osalta vuosi 2017 oli täysin poikkeuksellinen PC-komponenttien saralla ja vuoden varrelle osui monta merkittävää lanseerausta. Käytännössä otollisempaa ajankohtaa perustaa uusi tietotekniikkasivusto ei viimeisen 10 vuoden aikana ole ollut. Testasimme io-techissä käytännössä lähes kaikki merkittävät uudet PC-komponentit ja usein ainoana mediana Suomessa.

Intel julkaisi Kaby Lake -koodinimelliset 7. sukupolven Core-prosessorit tammikuussa, Skylake-X- ja Kaby Lake-X-koodinimelliset Core X -prosessorit kesäkuussa ja 6-ytimiset Coffee Lake -koodinimelliset 8. sukupolven Core-prosessorit lokakuussa. Prosessoreiden rinnalle julkaistiin Z270-, X299- ja Z370-piirisarjat  ja niiden variantit.

AMD esitteli useamman vuoden kehityksen tuloksena uuden Zen-arkkitehtuurin ja siihen perustuvat Ryzen-prosessorit kuluttajille ja Ryzen Threadripper -prosessorit tehokäyttäjille sekä X370- ja X399-piirisarjat ja niiden variantit. Näytönohjainrintamalla AMD päivitti toukokuussa Polaris-grafiikkapiiriin pohjautuvat Radeon RX 500 -sarjan näytönohjaimet ja elokuussa lanseerattiin pitkään ja hartaasti odotettu uuden sukupolven Vega-arkkitehtuuri ja Radeon RX Vega -näytönohjaimet.

NVIDIAn vuoden merkittävimmät julkaisut olivat GeForce GTX 1080 Ti helmikuussa, GeForce GTX 1070 Ti marraskuussa ja Titan V joulukuussa.

Prosessoreiden, emolevyjen ja näytönohjainten lisäksi testasimme muun muassa useita pelikannettavia, koteloita, mekaanisia näppäimistöjä ja kokeilimme niin prosessoreiden, muistien kuin näytönohjaimien ylikellottamista.

Mobiilipuolella vierailimme helmikuussa Barcelonassa MWC-messuilla ja syyskuussa IFA:ssa tutustumassa valmistajien uutuuksiin. Älypuhelinrintamalla testasimme käytännössä kaikki lippulaivamallit ja useita edullisempia malleja Huaweilta, Nokialta, Samsungilta, Applelta, LG:ltä, Sonyltä, HTC:lta, Xiaomilta, Motorolalta ja Asukselta.

Vuoden aikana io-techin Youtube-kanava on kerännyt yli 6000 tekniikasta kiinnostunutta tilaajaa, Facebook-sivuilla on yli 2300 tykkääjää ja Twitterissä yli 1000 seuraajaa.

Iso palanen kokonaisuutta on ollut sivuston liiketoiminnan rakentaminen. Kuuntelimme käyttäjiä ja toteutimme mainonnan täysin poikkeuksellisesti ei-häiritsevänä staattisina JPG- ja PNG-kuvina, jotka esitämme tietoturvallisesti tunnettujen mainospalvelimien ja skriptien sijaan paikallisesti. Lisäksi teimme lukijoille lupauksen, että esitämme io-techissä ainoastaan relevanttia eli tekniikkaan liittyvää mainontaa.

Käyttäjäpalaute mainoksista on ollut käsittämättömän positiivista. Moni yritys ostaa kuitenkin mainokset automaattisesti mainosverkostoista Adblock-mainonnanestoista välittämättä eikä yritysten sisäiset prosessit ole välttämättä niin ketteriä, että mainontaa pystyttäisiin toteuttamaan vaihtoehtoisissa kanavissa, vaikka halua olisi. Onneksi Suomesta löytyy myös alojensa edelläkävijöitä, joita kiinnostaa tavoittaa io-techin lukijoiden kaltaiset alansa ammattilaiset ja tehokäyttäjät ja mainosmyynti ylitti lopulta ensimmäiselle vuodelle asetetut tavoitteet. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että io-techin tarina jatkuu myös vuonna 2018. Iso kiitos myös TechBBS-foorumilla tukijäsenyyden ostaneille ja sivustoa tukeneille käyttäjille.

Myös tilastojen valossa kova työ on tuottanut tulosta ja io-techissä vierailtiin joulukuussa yli 1,1 miljoonaa kertaa ja sivulatauksia kertyi 7,8 miljoonaa.

Koko vuoden 2017 aikana TechBBS-foorumille on rekisteröitynyt noin 19 000 käyttäjää, viestejä on kirjoitettu 1,8 miljoonaa ja sivulatauksia on kertynyt 78 miljoonaa. Uutisia on kommentoitu erittäin aktiivisesti ja uutisiin on kertynyt vuodessa yli 30 000 ja artikkeleihin yli 6000 kommenttia.

 

#MAKE ATK GREAT AGAIN

Kiitos ja hyvää uutta vuotta 2018 toivottavat io-techin pojat

Sampsa, Juha, Petrus & Pekko.

This site uses XenWord.
;