Metallimallit vahvistavat jo pitkään liikkuneita huhuja, joiden mukaan Apple ei tulisi enää julkaisemaan mini-mallia iPhone 14:stä.

Applen on huhuttu jo jonkin aikaa jättävän pienemmät mini-mallin iPhonensa unholaan viimeisimmän iPhone 13 minin myötä ja nyt julkisuuteen tulleet ensimmäiset metalliset mallikappaleet tulevista iPhone 14 -malleista antavat lisää pökköä pesään kyseisille huhuille.

Käytännössä jokavuotiseen tapaan tulevista iPhoneista on jälleen vuotanut julkisuuteen ensimmäiset metalliset mallikappaleet, jotka vaikuttavat muodostuvan vain kahdesta eri koosta. Käytännössä 6,1-tuumaisen perusmallin pariksi olisi siis metallimallien perusteella tulossa uusi edullisempi 6,7-tuumainen malli ja Pro-mallit puolestaan pysyisivät ennallaan 6,1- ja 6,7-tuumaisina.

Metallimallit paljastavat puhelinten koon lisäksi myös kamerajärjestelmien rakenteen, joka näyttäisi mukailevan aiempia vuosia. Perusmallien takaa löytyy kaksi kameraa ja Pro-mallien takaa kolme kameraa, eli perusmallit jättävät todennäköisesti edelleen telekameran pois repertuaaristaan.

Huhujen mukaan perusmallien kamerat pysyisivät ennallaan viime vuoteen nähden, mutta Pro-mallien kamerasaareke kasvaisi hieman samalla kun pääkameran resoluution on huhuttu kasvavan 48 megapikseliin. Etupuolella puolestaan Pro-mallien on huhuttu mahdollisesti siirtyvän kahteen erilliseen reikään sijoitettuihin etukameraan ja kasvojentunnistussensoreihin kun taas perusmallit säilyttäisivät vanhan lovensa.

Lovi ei huhujen mukaan olisi ainoa perusmalleihin vanhemmista iPhoneista periytyvä ominaisuus, vaan osa huhuista on ennustanut myös uuden A16-piirin jäävän vain Pro-mallien iloksi vanhojen mallien tyytyessä A15:een. Täysin ilman uudistuksia perusmallitkaan eivät huhuissa olisi jäämässä, sillä niiden näyttöjen on spekuloitu päivittyvän 120 hertsin nopeuteen.

Lähde: GSMArena

This site uses XenWord.
;