Windows 10 Creators Updaten stutterointiongelmista on korjattu yksi, mutta muita stutterointilähteitä on edelleen olemassa.

Microsoft julkaisi Windows 10 Creators Update -päivityksen viime keväänä. Päivityksen jälkeen useat käyttäjät ovat valitelleet selittämättömiä stutterointiongelmia peleissä. Yksi suosituista korjauksista on ollut Windowsin Game Bar -ominaisuuden poistaminen käytöstä, mutta se ei valitettavasti poista ongelmaa kaikilta käyttäjiltä.

Microsoftin edustaja Peter K on kertonut hiljattain Microsoftin Feedback Hubin välityksellä, että yhtiö on onnistunut paikallistamaan useita syitä, jotka aiheuttavat stutterointia peleissä. Ainakin yksi ilmeisesti merkittävä tällaisista syistä on nyt saatu korjattua Windows Insider -ohjelman koontiversiossa 16273. Koontiversio on parhaillaan jaossa ohjelman Fast Ring -jakelukierrossa.

Peter K:n mukaan Microsoft työskentelee parhaillaan muiden stutterointia aiheuttavien ongelmien parissa ja toivoo käyttäjien olevan kärsivällisiä asian suhteen. Yhtiö epäilemättä pyrkii korjaamaan loputkin ongelmalähteet viimeistään 17. lokakuuta julkaistavassa Fall Creators Update -päivityksessä.

Lähde: Reddit, Microsoft (Aukeaa Feedback Hub -ohjelmassa)

This site uses XenWord.
;