Microsoft Researchin mukaan TORC kykenee välittämään realistisen tunteen esimerkiksi pehmeästä puristeltavasta pallosta haptisen ja visuaalisen palautteen avulla, vaikka itse ohjain tai sormet eivät todellisuudessa liikukaan.

Microsoft Research on tuottanut vuosien varrella useita mielenkiintoisia konseptilaitteita ja -teknologioita, joista osa on jäänyt konsepteiksi ja osa päätynyt ainakin jossain muodossa myöhemmin markkinoille asti. Yksikön tuorein tuotos kuuluu toivon mukaan jälkimmäiseen joukkoon, sillä se lupaa mahdollistaa esineiden puristelun virtuaalitodellisuudessa.

Yksi isoista haasteista virtuaalitodellisuuden immersion parantamisessa on virtuaaliobjektien luontainen aineettomuus. Aineettomasta objektista voi ottaa yhtä aineettomalla virtuaalisella kädellä kiinni, mutta tuntopalautetta siitä ei saa. Erilaisia esimerkiksi hanskoihin perustuvia ratkaisuja on olemassa, mutta niiden kustannukset ovat myös perin korkeat.

Microsoft Researchin kehittämä TORC eli TOuch Rigid Controller pyrkii tuomaan kompaktin ratkaisun haptisen palautteen ja kosketuslevyn avulla. TORC on käytännössä kahva ilman liikkuvia osia, jossa peukalo asettuu paineen tunnistavalle kosketuslevylle ja etu- ja keskisormet sen vastakkaisella puolella olevien haptista palautetta antavien moottorien kohdalle.

Paineentunnistuksen avulla käyttäjän objektiin välittämä voima voi vaikuttaa suoraan virtuaaliobjektiin ja haptinen palaute puolestaan antaa sormille tuntuman objektin pinnan tyypistä ja pehmeydestä. Kosketuslevyn avulla objektia voidaan myös pyöritellä virtuaalitodellisuudessa luonnollisen oloisesti sormien varassa.

Microsoftin mukaan TORC:lla tehdyissä testeissä on onnistuttu simuloimaan esimerkiksi pehmeää silikonistressipalloa. Vaikka todellisuudessa sormet eivät liiku eikä niiden aiheuttama paine liikuta ohjaimessa mitään, saa haptinen ja visuaalinen palaute ihmisen aivot tulkitsemaan kosketuksen tapahtuvan stressipalloon TORC-kahvan sijasta.

TORC:n verrattain pieni koko mahdollistaa vastaavan teknologian integroinnin useisiin eri tyyppisiin laitteisiin. Julkaistuissa kuvissa esitellään mahdollisia integrointeja esimerkiksi peliohjaimiin, VR-ohjaimiin ja stylus-kyniin.

Lähde: Microsoft Research

This site uses XenWord.
;