Myös hiljattain Intiassa julkaistu One Macro -malli saapuu Suomessa kauppoihin.

Motorola on julkaissut tänään kaksi uutta älypuhelinmallia – Moto G8 Plussan ja Moto E6 Playn. Lisäksi yritys lanseerasi Pohjoismaiden markkinoille hiljattain Intiassa julkaistun One Macro -mallin. Uuden Moto G8 Plus -mallin myötä G-sarjan julkaisusykli on kutistunut varsin lyhyeksi, sillä Motorola julkisti G7-mallistonsa helmikuussa.

Uutuuskolmikon arvokkain malli on uusi Moto G8 Plus, joka asemoituu keskihintaluokkaan. Näyttökokoa on kasvatettu tuuman kymmenyksellä, mutta muutoin ominaisuudet ovat pysyneet samoina. Järjestelmäpiiri on nyt päivitetty Snapdragon 665 -versioon, joka onkin toivottu parannus. Puhelimessa on Dolby-stereokaiuttimet, joiden bassotoiston kehutaan parantuneen merkittävästi. Myös kuulokeliitin on varustuksessa.

Kamerapuolelle on tehty erikoisia muutoksia – takakameroita on nyt kahden sijaan kolme ja Motorola on luopunut ikonisen pyöreän kamerakehyksen käytöstä. Pääkameran sensori on vaihdettu 48 megapikselin Quad Bayer -toteutukseen, mutta samalla optinen kuvanvakain on karsittu pois. Uutta on myös 16 megapikselin ”action-kamera” 117 asteen kuvakulmalla, joka on tarkoitettu kuvaamiseen puhelin pystyasennossa (sensori käännetty 90 astetta tavanomaisesta).

Sisäisen akun kapasiteettia on kasvatettu edeltäjämallista roimasti 1000 mAh:lla, mutta jostain syystä lataustehoa on kutistettu yli 10 watilla. Puhelimessa on kustomoimaton Android 9 Pie -käyttöjärjestelmä Moto Experience -sovelluksella.

Moto G8 Plus tekniset tiedot:

  • Ulkomitat: 158,4 x 75,8 x 9,1 mm
  • Paino: 188 grammaa
  • 6,3” LTPS IPS LCD -näyttö, 19:9, 1080×2270, 400PPI
  • Qualcomm Snapdragon 665 -järjestelmäpiiri
  • 4 Gt LPDDR4 RAM-muistia
  • 64 Gt -tallennustilaa, microSD-korttipaikka (max. 512 Gt)
  • LTE Cat.13/5 -yhteydet (400 / 75 Mbit/s), Dual SIM
  • WiFi 802.11 a/b/g/n/ac, BT 5.0, GPS, Glonass, NFC
  • Kaksoistakakamera:
    • 48 megapikselin pääsensori, 0,8 µm pikselikoko, Quad Bayer -suodatin, f1.7
    • 5 megapikselin syvyyssensori, 1,12 um pikselikoko, f2.2
    • 16 megapikselin Action-kamera, f2.2, Quad Bayer -suodatin, 1,0 um pikselikoko, 117 asteen ultralaajakulma
    • PDAF, lasertarkennus
    • 4K 30 FPS videokuvaus, EIS, 1080p 120 FPS, 720p 240 FPS
  • Etukamera: 25 megapikseliä, 0,9 um pikselikoko, Quad Bayer -suodatin, f2.0
  • Sormenjälkilukija, 3,5 mm kuulokeliitäntä, stereokaiuttimet, FM-radio
  • 4000 mAh:n akku, USB Type-C (USB 2.0), 15 W pikalataus
  • Android 9 Pie

Uusi Moto E6 Play on suunniteltu edulliseksi perustason puhelimeksi. Se on nykymittapuulla melko kompakti, sillä 18:9-kuvasuhteen HD+-näytön läpimitta on 5,5 tuumaa. Laitteen sisällä on MediaTekin MT6739 -järjestelmäpiiri, kaksi gigatavua RAM-muistia, 32 Gt tallennustilaa muistikorttipaikalla sekä 3000 mAh akku. Takaa löytyy perustason 13 megapikselin kamera (f2.2, LED-salama).

One Macro keskittyy nimensä mukaisesti lähikuvaukseen, sillä sen kolmoistakakamera sisältää lasertarkennuksen sekä kahden megapikselin makrokameran, joka mahdollistaa tarkentamisen 2 cm:n etäisyydeltä kohteesta. Muita One Macron keskeisiä ominaisuuksia ovat 6,2-tuumainen HD+-tarkkuuden IPS-näyttö kameralovella, MediaTek Helio P70 -järjestelmäpiiri, 4 Gt RAM-muistia, 64 Gt tallennustilaa sekä 4000 mAh akku. Mallinimestä huolimatta One Macrossa ei ole Android One -käyttöjärjestelmää.

Moto G8 Plus tulee Suomessa myyntiin 5. marraskuuta 269 euron suositushintaan. Myös One Macro tulee Suomessa kauppoihin samana päivänä 199 euron suositushintaan. Moto E6 Play tulee Suomessa kauppoihin marraskuun aikana 109 euron suositushintaan.

This site uses XenWord.
;