Netissä on liikkunut viimeisen vuoden ajan huhuja, joiden mukaan Intel ja AMD valmistelisivat lisensointisopimusta ja Intelin prosessoria, jossa olisi käytössä AMD:n grafiikkaosaamista. Oikaisemme huhuun liittyviä virheellisiä olettamuksia ja selvitämme, mistä yritysten välisestä yhteistyössä todellisuudessa voisi olla kyse.

Toden teolla huhut vahvistuivat joulukuussa, kun yhdysvaltalaisen rautasivusto HardOCP.comin omistaja Kyle Bennett julkaisi skuupin, jonka mukaan Intel ja AMD olisivat solmineet lisensointisopimuksen, joka mahdollistaisi AMD:n grafiikkateknologian hyödyntämisen Intelin integroiduissa grafiikkaohjaimissa:

”The licensing deal between AMD and Intel is signed and done for putting AMD GPU tech into Intel’s iGPU”

Bennett tunnetaan alalla kiistanalaisena henkilönä, joka ei epäröi laukoa mielipiteitään ääneen ja on muun muassa nykyään AMD:n mustalla listalla eikä ole tervetullut yrityksen lehdistötilaisuuksiin.

 

Jotta Intelin ja AMD:n välistä mahdollista tulevaa lisensointisopimusta voidaan käsitellä tarkemmin, täytyy ensin oikaista muutamia aiheeseen liittyviä virheellisiä olettamuksia.

Intel ja NVIDIA solmivat vuonna 2011 patenttien ristiinlisensointisopimuksen, joka päätti yritysten väliset erimielisyydet ja toisiaan vastaan nostetut kanteet. Sopimuksen mukaan Intel maksoi NVIDIAlle 1,5 miljardin dollarin lisensointimaksun ja yritykset saavat vapaasti käyttää toistensa ennen 31. maaliskuuta 2017 jätettyjä patentteja.

Aiheesta on uutisoitu virheellisesti muun muassa, että Intelin olisi pakko uusia lisensointisopimus NVIDIAn kanssa, jotta se saisi jatkaa patenttien käyttöä tai vaihtoehtoisesti solmia AMD:n kanssa lisensointisopimus päästäkseen käsiksi vastaaviin patentteihin. Molemmat olettamukset ovat virheellisiä, sillä Intelillä on käytettävissään kaikki NVIDIAn tähän astiset patentit ilman takarajaa ja ainoastaan maaliskuun jälkeisistä uusista patenteista sen täytyisi solmia uusi lisensointisopimus. Lisäksi myös Intelillä ja AMD:lla on jo olemassa vuonna 2009 solmittu patenttien ristiinlisensointisopimus.

Jos Intel haluaisi prosessoreihinsa AMD:n grafiikkaosaamista, sen kannattaisi ostaa oikeus käyttää valmista IP-grafiikkalohkoa tai kokonaisia grafiikkapiirejä. Yksittäisten patenttien pohjalta toimivan logiikan kehittäminen ei ole järkevää ajan, rahan tai resurssien käyttöä.

 

Huhuttu Intelin ja AMD:n yhteistyö nousi uudelleen pinnalle tammikuussa, kun ei AMD eikä Intel maininnut sopimuksesta mitään Q4/2016 osavuosikatsauksensa yhteydessä. Epäilyksiä herätti myös se, etteivät yritykset olleet ilmoittaneet Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovalle viranomaiselle (SEC) mahdollisen yhteistyön taloudellisista vaikutuksista.

Epäilysten seurauksena Bennett päivitti viime viikolla kuulemiaan tuoreita tietoja, joiden mukaan yritysten välinen lisensointisopimus olisi selvä, mutta koska sopimuksella ei ole vielä rahallista vaikutusta, yhteistyöstä ei ole myöskään kerrottu:

”Intel is licensing AMD GPU technology. No money has changed hands yet, so there is not financial impact till late in the year, hence nothing in the current earnings report.

The first product AMD is working on for Intel is a Kaby Lake processor variant that will positioned in the entry-to-mid level performance segment. It is in fact an MCM (multi-chip-module), and will not be on-die with the KB CPU. It is scheduled to come to market before the end of the year. I would expect more collaboration between AMD and Intel in the future on the graphics side.”

Lisäksi Bennett kertoo, että ensimmäinen Intelin ja AMD:n yhteistyönä toteutettava tuote olisi Kaby Lake -pohjainen prosessori alempaan kuluttajaluokkaan. Prosessori toteutettaisiin MCM-ratkaisuna (Multi-Chip-Module) eli prosessoriytimet ja grafiikkapiiri olisivat paketoitu samalle alustalle omina piisiruinaan. Tuotteen odotetaan saapuvan markkinoille ennen vuoden 2017 loppua.

 

AMD on kommentoinut olevansa halukas teknologiansa lisensointiin partnereille,  jos yritys kykenee rahastamaan IP-lohkoillaan, eivätkä partnerin tuotteet kilpaile suoraan sen itsensä kanssa:

”.. we saw over the last two or three years that we can go ahead and partner with folks, where we don’t want to directly enter market. We will be very careful in terms of who we partner with, where it doesn’t come back and directly compete with us in areas that we want to go put products in, and very happy to do on a fair basis a deal with the partner to go ahead and monetize that IP, get cash, benefit the P&L and balance sheet in particular”

Jos Intel käyttäisi AMD:n IP-grafiikkalohkoa prosessoreissaan, se kilpailisi suoraan AMD:n APU-piirien kanssa.

 

Intelillä ja AMD:lla on kuitenkin yhteinen asiakas Apple, jolla on valtaa, halua ja runsaasti rahaa toteuttaa omiin tarpeisiinsa parhaiten sopivia ratkaisuja. Apple on jo pitkään käyttänyt Intelin prosessoreita ja suorituskykyisimmissä tietokoneissaan ja kannettavissa AMD:n grafiikkapiirejä. Kuten iFixitin uusimman 15-tuumaisen MacBook Pron räjäytyskuvasta yllä voidaan nähdä, piirilevyllä vierekkäin sijaitsevat AMD:n Polaris 11 -grafiikkapiiri ja Intelin Skylake-prosessori haukkaavat muisteineen ja jäähdytysratkaisuineen ison alan piirilevyltä ja tilavuutta laitteen sisuksista.

Apple ei ole vielä julkaissut Intelin Kaby Lake -prosessoreilla varustettuja tuotteita ja ensimmäisenä päivityksen saavat oletettavasti myöhemmin tänä vuonna MacBook Pro -kannettavat. Niiden tapauksessa aikataulu huhutulle Intelin Kaby Lake -prosessorin ja AMD:n grafiikkapiirin MCM-ratkaisulle saattaa olla liian tiukka. Applella riittää kuitenkin useita tuotteita päivitettäväksi Intelin Kaby Lake -sukupolveen, joten mahdollisuuksia yhteistyölle on jäljellä runsaasti.

 

This site uses XenWord.
;