NVIDIA esitteli muun muassa viiveiden minimointiin tähtäävän NVIDIA Reflex -teknologian sekä NVIDIA Broadcast -sovelluksen streamaajille.

NVIDIA julkaisi tänään uudet Ampere-arkkitehtuuriin perustuvat GeForce-näytönohjaimet. Samaan syssyyn julkaistiin myös joukko uusia teknologioita, joista osa hyödyntää myös vanhempia näytönohjaimia.

NVIDIA Reflex on yhtiön uusi teknologia, mikä parantaa G-Sync-näyttöjen viiveitä. Pelinkehittäjät voivat lisätä NVIDIAn kehitystyökaluilla peliinsä tuen Reflex-rajapinnalle, mikä ajoittaa pelimoottorin tehtävät tulemaan valmiiksi juuri ajoissa, jotta ruutu saadaan renderöityä valmiiksi näytettäväksi.

Tuki Reflex-teknologialle tulee ensimmäisenä Valorant, Destiny 2- ja Fortnite-peleihin. NVIDIAn testien mukaan teknologiasta on hyötyä eniten hitaammilla näytönohjaimilla ja parhaimmillaan esimerkiksi GeForce GTX 1050:n latenssit laskevat Fortnitessä lähes puoleen.

Ilmeisesti teknologia vaatii uuden version NVIDIAn G-Sync-moduulista, sillä yhtiön mukaan teknologia tulee käyttöön ensimmäisenä myöhemmin tänä vuonna saataville tulevissa Acerin, Alienwaren, Asuksen ja MSI:n näytöissä. Kyseisillä vielä nimettömillä näytöillä on myös mahdollista saada näytölle näkyviin sen hetkiset hiiren ja muun järjestelmän viiveet millisekunteina, sekä niiden summana kokonaisviive.

Toinen uusista teknologioista on RTX IO. Se mahdollistaa vielä PC:lle julkaisemattoman DirectStorage-rajapinnan kautta pakatun datan siirron suoraan nopealta SSD-asemalta näytönohjaimelle, joka voi hoitaa sen purun prosessorin sijasta aiempaa tehokkaammin. DirectStoragen kehittäjille suunnattu esittelyversio on tarkoitus julkaista tarkemmin määrittelemättömänä ajankohtana ensi vuonna. RTX IO tulee toimimaan sekä Turing- että Ampere-arkkitehtuurin RTX-näytönohjaimilla.

Kolmas uusista teknologioista on NVIDIA Broadcast. Käytännössä kyse on NVIDIAn omasta sovelluksesta streamaajille ja kilpailemaan esimerkiksi OBS:ää vastaan. Se sisältää NVIDIAn RTX Voice -ominaisuuden taustahälyn minimoiseksi sekä mahdollisuuden käyttää tekoälyä virtuaalisen greenscreenin luontiin missä tahansa huoneessa. NVIDIA Broadcast tulee toimimaan kaikilla RTX-sarjojen näytönohjaimilla.

Neljäs uutuus on saanut mahtipontisen NVIDIA Omniverse Machinima -nimen. Machinima tarkoittaa yksinkertaisimmillaan reaaliaikaisen grafiikan käyttöä videon tuottamiseen, mutta tässä yhteydessä sillä viitataan ennen kaikkea pelimoottoreilla toteutettuihin elokuviin. Se antaa sisällöntuottajille keskitetyn sovelluksen, johon voi tuoda 3D-malleja ja muuta sisältöä lukuisista eri peleistä, omat materiaalikirjastot, tuki tekoälyn kirjoitetun tekstin perusteella animoimille puhuville kasvoille, erilaisia fysiikkaefektejä sekä tekoälyn tukemia asento- ja animointityökalun, jossa liikkeet luodaan webbikameralla kuvattujen liikkeiden pohjalta. Tuodut materiaalit ja muut integroidaan käytettäväksi NVIDIAn omassa PBR-renderöintimoottorissa (Physically Based Rendering).

Lähteet: NVIDIA (1), (2), (3)

This site uses XenWord.
;