NVIDIA on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen. GeForce 526.86 -ajurit ovat saatavilla Windows 10- ja 11 -käyttöjärjestelmille ja ne tukevat yhtiön pelinäytönohjaimia Maxwell-arkkitehtuurista lähtien.

GeForce 526.86 -ajureiden merkittävimmät uudistukset ovat virallinen Game Ready -leima Call of Duty: Modern Warfware II:lle. Yhtiö tarkentaa vielä, että ajurit korjaavat pelissä esiintynyttä epävakautta ja grafiikan korruptoitumista, sekä tukevat pelin versioita DLSS Super Resolutionista ja Reflexistä. Mahdollisista suorituskykyeroista ei ole mainintoja.

Tuttuun tapaan ajureissa on korjattu lisäksi aiempien julkaisujen ongelmia. Liiskattujen bugien listalle pääsivät jo edellä mainittujen Call of Duty ongelmien lisäksi esimerkiksi GPU:n jumittuminen P0-tilaan joistain peleistä poistuttaessa, Forza Horizon 5:n sateenkaarimaiset artifaktit sekä Anvil Engine -pelimoottoriin perustuvien pelien vilkkumisongelmat. Tiedossa olevia ongelmia ovat puolestaan esimerkiksi Daz Studion kaatuminen simulaation pyörittämistä yrittäessä, Windowsin Desktop Window Managerin normaalia korkeampi GPU:n käyttöaste joillain RTX 30 -kokoonpanoilla sekä HDR:n päälle tai pois kytkemisen aiheuttamat vakausongelmat, kun käytössä on jokin muu kuin natiiviresoluutio. Voit tutustua ajureihin tarkemmin NVIDIAn Game Ready -artikkelissa ja kaikki muutokset löydät niiden julkaisutiedotteesta (PDF).

Lataa NVIDIAn ajurit täältä