Tom Petersen toimi NVIDIAlla pääasiassa teknisen markkinoinnin pomona, mutta teki myös insinöörityötä ja miehen nimi löytyykin mm. G-Sync- ja MFAA-patenteista. Huhujen mukaan Petersenin uusi osoite tulee löytymään Inteliltä.

NVIDIAlla pitkään vaikuttanut insinööri ja markkinointipomo Tom Petersen on jättänyt yrityksen. Alan veteraanin vyön alle ehti kertyä pitkä historia mm. IBM:n, Broadcomin ja MIPSin leireissä ennen NVIDIAlle siirtymistä, jossa hän teki 13 vuotta ja 9 kuukautta kestäneen uran.

Tom Petersen lienee io-techinkin tukijoille tuttu kasvo, sillä teknisen markkinoinnin pomon roolissa hän on antanut muun muassa useita haastatteluja NVIDIAn tuotejulkaisujen yhteydessä kertoen syvällisemmin tuotteiden uusista ominaisuuksista. Vaikka Petersenin pääpesti onkin ollut teknisessä markkinoinnissa, hän on toiminut NVIDIAlla sen rinnalla myös merkittävissä insinööritehtävissä. Petersenin nimi löytyykin arviolta noin 50 eri patentista, joista ainakin lähihistorian nimekkäimmät lienevät G-Sync-teknologia ja MFAA-reunojenpehmennys (Multi-Frame Anti-Aliasing).

HotHardwaren mukaan Petersen ilmoitti lähteneensä NVIDIAlta alun perin Facebookissaan perjantaina ja sama tieto löytyy myös miehen LinkedIn-sivuilta. Hän ei ole kommentoinut toistaiseksi tulevaisuuden suunnitelmistaan virallisesti, mutta kertoi HotHardwaren päätoimittajalle että he tulisivat kyllä näkemään vielä tulevaisuudessa. Sivuston mukaan Petersen tulee todennäköisimmin siirtymään Intelin leipiin.

Intel on ollut erittäin aktiivinen viime aikoina napaten riveihinsä lukuisia työntekijöitä mm. AMD:n riveistä. Intel on vahvistanut joukkojaan muun muassa insinööripuolen Jim Kellerillä ja Raja Kodurilla sekä markkinointipuolen Chris Hookilla ja Damien Trioletilla.

Lähteet: LinkedIn, HotHardware

This site uses XenWord.
;