NVIDIAn maaliskuussa järjestämässä GTC-tapahtumassa ei todennäköisesti tulla näkemään uusien pelinäytönohjaimien lanseerausta.

Kirjoitimme vajaa kuukausi sitten io-techin näkökulmassa, mitä NVIDIAlta seuraavaksi näytönohjaimiin? Tuolloin tuorein huhu oli uutistoimisto Reutersin uutinen, jonka mukaan yhtiö valmistelisi uuden Turing-koodinimellisen grafiikkapiirin julkaisua maaliskuussa, jolloin NVIDIA järjestää GPU Technology Conference- eli GTC-tapahtuman (26. – 29.3.). Kyseinen tapahtuma on kuitenkin suuntautunut entistä enemmän muun muassa tekoälyyn, koneoppimiseen, auto- ja lääketeollisuuteen sekä suorituskykyiseen laskentaan ja big dataan.

Tom’s Hardware uutisoi viime viikolla omiin lähteisiinsä perustuen, että NVIDIA ei tule julkaisemaan kyseisessä tapahtumassa mitään konkreettista seuraavan sukupolven pelinäytönohjaimiin liittyen. Kenties jonkinlainen alkupala tai kiusoittelu saatetaan kuitenkin nähdä toimitusjohtaja Jensen Huangin keynote-esityksen yhteydessä.

Lisäksi Tom’s Hardware uskoo kuulemansa perusteella näkemykseen, että yhtiö on erottamassa suorituskykyiseen laskentaan suunnatun Volta-arkkitehtuurin ja pelikäyttöön suunnatun arkkitehtuurin toisistaan. Tällä hetkellä tulevan seuraavan sukupolven peliarkkitehtuurin uskotaan kulkevan Turing-nimellä.

Näytönohjainvalmistajilta kuultujen tietojen perusteella valmistajien omiin suunnitelmiin pohjautuvien Turing-näytönohjaimien kehitys ja testaus aloitettaisiin toukokuussa ja massatuotanto kesäkuun puolivälissä. Näytönohjaimia olisi valmiina julkaistavaksi ja myyntiin asti heinäkuussa ja tällä hetkellä todennäköisin julkaisutapahtuma on 21. elokuuta starttaava pelialan Gamescom-messutapahtuma Kölnissä. Ensimaistiaisia Turing-näytönohjaimista voidaan kuitenkin saada jo kesäkuun alussa Taiwanissa järjestettävässä Computex-tapahtumassa.

Lähde: Tom’s Hardware

This site uses XenWord.
;