WinFuture on saanut käsiinsä virallisia renderöintikuvia OnePlus 9:stä ja OnePlus 9 Prosta. Lisäksi tähän uutiseen on koottu myös muut tiedot, jotka puhelimista tällä hetkellä tiedämme.

OnePlus on jo ilmoittanut julkaisevansa uuden OnePlus 9 -mallistonsa alle kahden viikon päästä 23. maaliskuuta. Lisäksi kiinalaisvalmistaja on paljastanut tekevänsä yhteistyötä ruotsalaisen Hasselbladin kanssa puhelinten kameratoteutuksen parissa. Nyt OnePlus 9 Prosta ja One Plus 9 -perusmallista on vuotanut ulos virallisia markkinointirenderöintejä, jotka vahvistavat ja paljastavat puhelinten ulkonäön.

Saksalainen WinFuture on julkaissut käsiinsä saamat renderöintikuvat kahdesta uutuudesta – Pro-malli vaikuttaa kuvien valossa vastaavan jo aiemmin vuodettua fyysistä mallikappaletta, eli ulkonäössä ei tullut vuotojen mukana yllätyksiä.

Perusmallikin vastaa aiempia vuotoja ollen tasanäyttöinen, mutta kuitenkin takapuoleltaan pitkälti Pro-mallia muistuttava. Takakuoren materiaali on kuitenkin Pro-mallissa mattapintainen ja perusmallissa kiiltäväpintainen. Lisäksi kamerakehikossa on yksi linssi Pro-mallia vähemmän. Huomion arvoisena seikkana Hasselbladin logo lepää myös perusmallin kamerakehikossa toisin kuin osassa huhuja vielä aiemmin väitettiin.

Kenties suurimpana renderöintivuotojen paljastamana ominaisuutena WinFuture epäilee perusmallin olevan reunuksiltaan muovinen. Päätelmää perustelee se, ettei renderöintikuvissa ole nähtävissä erillisiä antenniviivoja laitteen kyljillä, vaikka Pro-mallissa ne näkyvät selvästi. Takakuoren materiaalin suhteen renderöintikuvien perusteella ei ole vielä vedetty minkäänlaisia oletuksia.

Kuvien lisäksi tulevasta mallistosta tiedämme varmasti sen, mitä OnePlus itse on meille kertonut – Uutuusmallisto käyttää pääkameranaan Sonyn IMX789 -sensoria, joka mahdollistaa 12 bittisen RAW-kuvauksen ja 4K 120 FPS videokuvauksen. Lisäksi kiinalaisyrityksen perustajajäsen Pete Lau on varmistanut, että ultralaajakulmakameralla käytössä on Sonyn 50 megapikselin IMX766-sensori. Kummankaan kameran osalta ei kuitenkaan vielä ole varmaa tietoa, onko kyseessä vain Pro-mallin ominaisuudet vai nähdäänkö toinen tai kenties molemmat sensorit myös perusmallissa.

Hasselbladin kanssa yhteistyössä OnePlus on luonut muun muassa Natural Color Calibration -teknologian, jonka tavoitteena on kuvien tarkempi ja luonnollisempi värientoisto ja freeform-linssitekniikan, joka hävittää reunavääristymät ultralaajakulmakameran kuvista.

Muita ominaisuuksia OnePlus ei ole vielä paljastanut, mutta huhuissa molempien laitteiden odotetaan käyttävän Snapdragon 888 -järjestelmäpiiriä ja tarjoavan 120 hertsin virkistystaajuuteen yltävät näytöt. Pro-mallin reunoiltaan kaareutuvan näytön uskotaan tukevan 1440p-resoluutiota ja olevan kooltaan 6,7”, kun perusmallin tasapintaisen näytön odotetaan tarjoavan 1080p-resoluution 6,55” koossa. Todennäköisesti molemmat puhelimet tarjoavat vähintään 8 gigatavun RAM-muistin ja 128 gigatavun tallennustilan. OnePlus 9 Pron vuodoissa on puhuttu 12 gigatavun RAM-muistista.

Sekä perusmallin, että Pron odotetaan tukevan OnePlus 8T:n esittelemää 65 watin pikalatausta. Pro-mallin langattoman latauksen tehon odotetaan nousevan edeltäjän 30:stä 45 wattiin, minkä lisäksi myös perusmallin on huhuttu uutena ominaisuutena tukevan langatonta latausta 30 watin teholla. Molempiin puhelimiin on huhuttu 4500 mAh:n akkua, mikä kuulostaa hieman hämmentävältä ottaen huomioon näyttöjen kokoeron.

Uutuusmallien hinnoittelusta ei huhuissa ole ollut vielä mitään varteenotettavaa, mutta perusmallin alapuolelle odotetaan edelleen kolmatta puhelinmallia, joka on viimeisimpien huhujen valossa saamassa nimen OnePlus 9R. 9R on kuitenkin säilynyt suhteellisen vuotovapaana, joten puhelimesta ei vielä tiedetä paljoakaan. Jos OnePlus 9 -perusmalli todella omaa muoviset reunukset, niin edullisemman 9R:n voinee odottaa olevan myös muovinen puhelin. Aiemmin laitteeseen on huhuttu viime vuoden Snapdragon 865 -järjestelmäpiiriä, mutta Qualcommin tammikuussa julkaisema Snapdragon 870 vaikuttaa myös mahdolliselta vaihtoehdolta.

Lähteet: WinFuture, Android Authority, XDA-Developers

This site uses XenWord.
;