OnePlus on tänään julkaissut odotetusti Nord CE -laitteiston toisen sukupolvensa, eli OnePlus Nord CE 2 5G -älypuhelimen. Kyseessä on niin seuraaja viime vuoden Nord CE:lle kuin myös uusi Core Edition viime kesän Nord 2:sta.

Ulkonäöllisesti uutuus mukailee Nord 2:sta ja viime vuoden OnePlus 9 -malleista tuttuja linjoja, eli takakuoren vasenta yläkulmaa koristaa varsin suurilinssiset kamerat. Itse kamerakohouman tyyli on muuttunut hieman, sillä erillisen saarekkeen sijaan se on muotoiltu nousemaan sulavasti takakuoresta. Kameroina saarekkeessa ovat 64 megapikselin pääkamera ja 8 megapikselin ultralaajakulmakamera, jotka ovat tuttuja myös viime vuoden Nord CE:stä. Näiden lisäksi mukana on kuitenkin tänä vuonna myös 2 megapikselin makrokamera viime vuoden mustavalkokameran sijaan.

Etupuolta Nord CE 2:ssa koristaa 6,43-tuumainen AMOLED-näyttö, joka yltää 90 hertsin virkistystaajuuteen. Järjestelmäpiiririntamalla Nord CE 2 on vaihtanut viime vuoden CE:n Snapdragonista MediaTekiin ja käytössä on toukokuussa julkaistu Dimensity 900. Piirin parina on Suomessa myytävissä malleissa 8 gigatavua RAM-muistia ja 128 gigatavua tallennustilaa. Ulkomailla myyntiin tulee myös 6 Gt:n RAM-muistilla varustettu malli.

Piirin lisäksi viime vuoden CE:stä on muuttunut myös latausnopeus, joka uutuudessa yltää peräti 65 wattiin uuden tiukemman Oppo-integraation myötä SUPERVOOCiksi nimetyn pikalatauksen myötä. Nimen muutoksesta huolimatta kyseessä on edelleen vanhojen Warp Charge -latureiden kanssa yhteensopiva teknologia.

Nord CE 2 5G:n pohjasta löytyy 3,5 mm:n kuulokeliitäntä, minkä lisäksi puhelin tukee myös microSD-muistikortteja.

OnePlus Nord CE 2:n tekniset tiedot:

  • Ulkomitat: 160,6 x 73,2 x 7,8 mm
  • Paino: 173 grammaa
  • 6,43” AMOLED-näyttö, 2400 x 1080 -resoluutio, 90 Hz, HDR10+
  • MediaTek Dimensity 900 -järjestelmäpiiri
  • 8 Gt RAM-muistia
  • 128 Gt tallennustilaa, MicroSD-korttipaikka (max. 1 Tt)
  • 5G NSA & SA, Sub6, LTE
  • Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac/ax (Wi-Fi 6), Bluetooth 5.2, (A)GPS, GLONASS, Galileo, Beidou, QZSS, NFC
  • Sormenjälkilukija näytön alla
  • 4500 mAh akku, USB-C (2.0), 65 watin SUPERVOOC-pikalataus
  • OxygenOS 11

OnePlus Nord CE 2 tulee myyntiin 369 euron suositushintaan kahtena eri värivaihtoehtona – sininen Bahama Blue sekä hopeanharmaa Gray Mirror. Puhelimen ennakkomyynti alkaa 3.3. ja kauppojen hyllyille laitteet saapuvat 10.3.

Lähde: OnePlus