Reutersin lähteiden mukaan Yhdysvaltain kieltolistalle asettama Huawei saa käsiinsä jatkossa vain Androidin avoimen lähdekoodin version ja jää esimerkiksi ilman pääsyä Play-kauppaan.

Huawei on ollut jo pidempään vakoilusyytösten kohteena. Vakoilusyytöksiä on kuvailtu osaksi Yhdysvaltain ja Kiinan välistä kauppasotaa, mutta myös muualla maailmassa Huawei on joutunut suurennuslasin alle ja jopa kieltolistoille.

Google on lopettanut Huawein kanssa kaikki liiketoimet, joihin liittyy muuta kuin avointa lähdekoodia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Huawei ei tule saamaan jatkossa Googlelta päivityksiä Android-käyttöjärjestelmään. Lisäksi yhtiön tulevat puhelimet tulevat jäämään ilman Googlen ohjelmistopakettia, johon sisältyy yhtiön oleellisia palveluita kuten Gmail ja Play-kauppa. Huaweilla on kuitenkin edelleen pääsy Androidin avoimen lähdekoodin AOSP-versioon, mutta sen käyttäminen tuotannossa on hyvin haastavaa tai lähes mahdotonta ilman Googlen tukea.

Googlen antaman lausunnon mukaan nykyisillä Huawein puhelimilla Google Play -kauppa sekä Google Play Protect eli sovellusten tarkistaminen ennen latausta tulevat toimimaan jatkossakin. Uusia käyttöjärjestelmäversioita tai kuukausittaisia tietoturvapäivityksiä ei nykytilanteessa kuitenkaan enää tule ladattavaksi.

Syyksi välirikolle kerrotaan Yhdysvaltain torstaina tekemä päätös asettaa Huawei mustalle listalle, mikä kieltää yhdysvaltalaisyrityksiä tekemästä kauppaa yhtiön kanssa. Reutersin mukaan osa yksityiskohdista sen suhteen mitkä kaikki palveluista suljetaan Huaweilta on vielä avoinna. Reuters ei ole saanut vielä kommenttia asiaan Huawein tai Yhdysvaltain kauppaministeriön edustajilta.

Lähteet: Reuters & The Verge

Päivitys 20.5.2019 klo 8:20: Uutista päivitetty ja tarkennettu, Reutersin tiedot vahvistettu

This site uses XenWord.
;