Yhtiö on ilmoittanut sijoittansa jopa yli 217 miljardia euroa seuraavan kahden vuosikymmenen aikana puolijohdevalmistuksen laajennokseen. Myös Korean hallitus on vahvasti mukana hankkeessa.

Käytännössä koko maailman piirituotanto on tällä haavaa riippuvainen Taiwanista, jonka yllä riippuvat jatkuvasti synkät pilvet sen hankalan Kiina-suhteen vuoksi. Puolijohdevalmistajat pyrkivät parhaillaan pienentämään tuota riippuvuutta rakennuttamalla uusia tuotantolaitoksia länsimaihin, mutta Samsungin mielestä Korea on otollisempaa maaperää.

Samsung on ilmoittanut suunnitelmistaan investoida jopa yli 217 miljardia euroa seuraavan 20 vuoden aikana puolijohdevalmistukseen Koreassa. Investoinneilla on tarkoitus perustaa täysin uusi teollisuusalue lähelle Yonginin kaupunkia ja se tulee nykysuunnitelmien mukaan kattamaan viisi kehittynyttä tuotantolaitosta. Osa tuotantolaitoksista menee Samsung Foundryn yleiseen piirituotantoon ja osa muistituotantoon. Lisäksi yhtiö on laajentamassa nykyisiä tuotantolaitoksiaan.

217 miljardia on tavallisen kaduntallaajan näkökulmasta aivan käsittämätön summa rahaa, vaikka se jaetaankin 20 vuoden ajanjaksolle. Pientä osviittaa kulurakenteesta kertoo kuitenkin se, että AnandTechin tietojen mukaan ASML:n nykyisen sukupolven Twinscan NXE -skanneri kustantaa noin 190 miljoonaa ja seuraavan sukupolven jopa noin 380 miljoonaa euroa per kappale. Yhteen tuotantolaitokseen tarvitaan luonnollisesti useita skannereita, joten hintalappu pompsahtaa äkkiä miljardiluokkaan pelkästään niiden osalta, muista laitteista puhumattakaan.

Samsung ei ole projektissa yksin, vaan samalle teollisuusalueelle on tarkoitus tulla jopa 150 enemmän tai vähemmän Samsungin piirituotantoon kytköksissä olevaa yritystä raaka-ainetoimittajista aina piirejä suunnitteleviin asiakasyrityksiin asti. Myös Korean hallitus on vahvasti mukana projektissa ja Samsungin investointien odotetaan olevan merkittävä houkutustekijä, kun hallitus pyrkii saamaan seuraavien vuosikymmenten aikana maahan jopa 400 miljardin euron edestä teknologia-alan yksityissijoituksia erilaisten yritysten muodossa.

Lähde: AnandTech

This site uses XenWord.
;