Shadow of the Tomb Raiderissa säteenseurantaa hyödynnetään realististen varjojen luontiin

NVIDIA on listannut verkkosivuillaan pitkän liudan pelejä, jotka tulevat ennemmin tai myöhemmin saamaan tuen säteenseurannalle, DLSS-reunojenpehmennykselle tai molemmille. Nyt tuen valmiiksi saaneiden listaan on lisätty jo syksyllä julkaistu Shadow of the Tomb Raider sekä tuoreempi Anthem.

Shadow of the Tomb Raider tukee sekä DirectX 12:n DXR-säteenseurantaa että DLSS-reunojenpehmennystä. DXR-säteenseurannalla on toteutettu pelissä pelkästään varjostukseen ja se tarjoaa kolme eri tasoa: medium, jossa säteenseurantaa hyödynnetään vain pistemäisisten valojen luomissa varjoissa (Point Light), High, jossa mukaan tulee myös spottivalojen ja auringonvalon luomat varjot ja lopulta Ultra, jossa varjoihin on lisätty läpikuultavuuskomponentti, jolloin esimerkiksi aluskasvillisuuden jättämissä varjoissa varjojen syvyys kertautuu, jos useampi lehti luo varjon samaan kohtaan. Lisäksi Ultra-tasolla käytetään useampaa kuin yhtä sädettä per pikseli per valonlähde, mikäli säde osuu jonkin objektin silhuettiin.

DLSS on puolestaan käytettävissä kaikilla RTX-näytönohjaimilla 4K-resoluutiolla riippumatta säteenseurannasta ja 1440p-resoluutiolla säteenseurannan kanssa. RTX 2060 ja 2070 voivat lisäksi käyttää DLSS:ää 1440p-resoluutiolla ilman säteenseurantaa ja 1080p-resoluutiolla säteenseurannan kanssa.

Anthem ei tue säteenseurantaa, mutta myös siihen on lisätty nyt tuki DLSS-reunojenpehmennykselle. NVIDIAn mukaan ominaisuus parantaa suorituskykyä parhaimmillaan 40 % 4K-resoluutiolla, joskin esimerkkilukujen mukaan RTX 2080 Ti jää tästä tavoitteesta jonkin verran. Pelin DLSS-tuki on käytettävissä 4K- ja 1440p-resoluutioilla sekä joillakin ultraleveillä resoluutioilla, joista mainittiin esimerkiksi 3440×1440.

io-tech tulee testaamaan ainakin Shadow of the Tomb Raider -pelin säteenseurantaa ja DLSS-reunojenpehmennystä myös käytännössä.

Lähteet: NVIDIA (1), (2)

This site uses XenWord.
;