Intelin diojen mukaan sen Core i5-11400H riittää kilpailemaan tasaväkisesti tai jopa voittamaan Ryzen 9 5900HS:n peleissä erillisnäytönohjaimilla.

Intel julkisti Tiger Lake-H -prosessorit tehokannettaviin jo vuoden alussa CES-messujen yhteydessä, mutta yksityiskohdat jätettiin vielä hautumaan. Nyt prosessoreiden saapuminen myyntiin alkaa lähestymään ja aiemminkin vuotolähteenä toiminut HD Technología on päättänyt julkaista Intelin dioja ennakkoon.

Tiger Lake-H -prosessorit perustuvat U-sarjasta tuttuun arkkitehtuuriin, mutta prosessoreissa on myös selviä eroja. H-sarjan piisirulta löytyy maksimissaan kahdeksan Willow Cove -ydintä ja ainakin huippumalli tulee taipumaan parhaimmillaan 5 GHz:n Turbo Boost Max -kellotaajuudelle. Osa malleista tulee olemaan myös kerroinlukottomia. Prosessoriin integroidussa Xe-LP-grafiikkaohjaimessa on 32 Execution Unit -yksikköä ja sitä tullaan markkinoimaan Intel UHD Graphics -nimellä.

Prosessorilta löytyy kaksikanavainen DDR4-muistiohjain, 20 PCI Express 4.0 -kaistaa esimerkiksi näytönohjaimelle ja NVMe SSD -asemalle, mutta mukana on myös tuki Intel RST:lle ja RAID0-pakoille suoraan prosessorilta. Lisäksi prosessoriin on integroitu tuki Thunderbolt 4- ja USB4-liitännöille. Tiger Lake-H kytkeytyy 500-sarjan mobiilipiisarjaan DMI x8 -väylällä ja piirisarjalta löytyy tuki vielä 24 PCIe 3.0 -linjalle, Intel Killer Wi-Fi 6E -verkko-ohjaimelle, 2,5 Gbps:n verkkoyhteyksille, SATA-väylille sekä tietenkin erinäisille USB-liitännöille.

Huippumalli Core i9-11980HK on ainakin ensimmäisessä aallossa ainut kerroinlukoton Tiger Lake-H -malli. Samalla se on myös ainut, jolle luvataan 5 GHz:n maksimikellotaajuus. Prosessorin peruskellotaajuus on 2,6 GHz ja Turbo-taajuudet vaihtelevat rasituksesta riippuen 4,5-5GHz:n välillä. Löydät malliston oleellisimmat tiedot yllä olevasta taulukosta.

Pelisuorituskyvyn osalta Intel vaikuttaa perin itsevarmalta, sillä se vertaa Ryzen 9 5900HS -prosessoria huippumallien sijasta Core i5-11400H -malliin. Intelin verrokkikannettava on lisäksi varustettu noin 65W:n kulutukseen rajatulla GeForce RTX 3060 ”Max-Q” -versiolla, kun AMD:ta edustavassa Asuksen Zephyrus G14:ssä on RTX 3060:n ”perusversio” noin 80 watin kulutuksella. Prosessoreiden konfiguroidut TDP-asetukset eivät diasta paljastu.

Itse suorituskykylukemat kannettavien välillä ovat hyvin tasaisia Intelin viedessä nimiinsä neljä testiä ja AMD:n kolmea vastaan. Sen lisäksi että Intel vie nimiinsä yhden voiton enemmän, on sen suorituskykyero verrokkiin kyseisissä peleissä suurempi, kuin AMD:n voittamissa peleissä. Intel vei testeistä nimiinsä Far Cry New Dawnin, Grid 2019:n, Tom Clancy’s Rainbow Six Siegen ja Troy: A Total WWar Saga: Siegen, kun AMD voitti Hitman 3:ssa, Total War: Three Kingdomsissa ja War Thunderissa.

Lähde: HD Technología

This site uses XenWord.
;