Myös Taiwanin puolijohdevalmistajien teollisuusjärjestön hallitusta vetävän Mark Liun mukaan ilman kauppasodan aiheuttamaa epävarmuutta nykyinen valmistuskapasiteetti riittäisi vastaamaan kysyntään ja ylikin.

Koronapandemian myötä kuluttajaelektroniikan kysyntä on räjähtänyt käsiin, mikä on näkynyt paitsi heikkona saatavuutena, myös kohonneina hintoina. Analyytikot ovat laskeneet, että maailmanlaajuinen tuotantokapasiteetti laahaisi jopa 30-50 % perässä tämän hetkistä kysyntää.

TSMC on viheltänyt nyt pilliin ja väittää omalta osaltaan väitteiden kapasiteetin riittämättömyydestä olevan huuhaata. Yhtiön hallituksen ja Taiwanin puolijohdevalmistajien teollisuusjärjestön puheenjohtaja Mark Liu on kertonut Hsinchun kaupungissa pidetyssä tilaisuudessa, että tämänhetkisen tilanteen takana olisi todellisuudessa Kiinan ja Yhdysvaltojen välisen kauppasodan aiheuttama epävarmuus, ei kapasiteetti.

Liu tyrmäsi muun muassa Euroopan ja Yhdysvaltojen tavoitteet piirivalmistuksen omavaraisuudesta taloudellisesti epärealistisina ja johtavan ylikapasiteettiin. Hänen mukaansa yritykset ovat käytännössä tuplanneet tilauksensa ennen kaikkea Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasodan luoman epävarmuuden vuoksi, jotta mahdollisten sanktioiden ja rajoitusten vaikutukseen voitaisiin varautua normaalia suuremmalla tuotevarastolla. Jos ja kun kauppasota päättyy, pitäisi myös piirituotannon kapasiteetin olla Liun mukaan riittävä todelliselle kysynnälle ja jopa ylikin.

Lähde: Bloomberg

This site uses XenWord.
;