AMD:n Matisse esiteltiin I/O-sirulla ja yhdellä prosessorisirulla, mutta alustalle oli jätetty tilaa myös toiselle prosessorisirulle. Tuore vuoto vihjaa myös tyhjän tilan tulevan käyttöön 12 ytimisten prosessoreiden myötä.

AMD esitteli Zen 2 -arkkitehtuuriin perustuvaa Matisse-koodinimellistä kolmannen sukupolven Ryzen-prosessoria ensimmäistä kertaa CES 2019 -messuilla. Rome-palvelinpiirin tavoin myös Matisse luottaa erilliseen I/O-siruun ja prosessoriytimet sisältävään pikkupiiriin (chiplet).

Heti ensi esittelyssään monet pistivät merkille, että AMD on sijoittanut I/O-sirun ja prosessorisirun siten, että alustalle jää tilaa myös mahdolliselle kolmannelle piirille. Yhtiön toimitusjohtaja Lisa Su vihjaili haastattelussa, ettei uudet Ryzen prosessorit välttämättä tule rajoittumaan 8 ytimeen, mikä vihjaa mahdollisuudesta lisätä alustalle myös toinen prosessorisiru. Myös grafiikkapiirin mahdollisuutta kolmanneksi siruksi on spekuloitu, mutta AMD on jo varmistanut, ettei sellaista ole suunnitelmissa.

Tuttu luottovuotaja Tum Apisak on löytänyt UserBenchmark-sivustolta tunnistamattoman AMD:n Engineering Sample -prosessorin, joka saattaa olla ensimmäinen vuoto kahden prosessorisirun Ryzenistä. UserBenchmark tunnistaa prosessorin AM4-kantaiseksi 12-ytimiseksi, 24 säikeiseksi prosessoriksi, jonka peruskellotaajuus on 3,4 ja keskimäärinen Turbo-kellotaajuus 3,6 GHz.

Prosessorin tunnistekoodi on 2D3212BGMCWH2_37_34_N. Edellisten koodinimien perusteella koodista voidaan tunnistaa jälleen osa, mutta koko litania ei noudata tähän mennessä tutuksi tullutta kaavaa. Alun 2 ja D viittaavat ES1-vaiheen työpöytäprosessoriin, mutta jo heti seuraavassa mennään uusille urille. Aiemmin neljä seuraavaa numeroa ovat kertoneet ES-prosessoreiden peruskellotaajuuden ja revision, mutta 321 ei täsmää 3,4 GHz:n kellotaajuuteen. BG on ollut aiemmin käytössä 105 watin TDP:llä varustetuissa Pinnacle Ridge -prosessoreissa, M viittaa AM4-kantaan ja C 12 ytimeen. W on aiemmin tunnistamaton välimuistikonfiguraatio ja H2 aiemmin tunnistamaton stepping. 37/34 viittaa 3,7 GHz:n Boost- ja 3,4 GHz:n peruskellotaajuuteen.

UserBenchmark-sivustolla on mukana myös testituloksia, mutta tässä vaiheessa niistä ei kannata vetää pitkälle vieviä johtopäätöksiä. Testin mukaan tietokoneessa on esimerkiksi vain yksi 4 Gt:n DDR4-2666 nopeudella toimiva muistikampa, mutta muistia on tästä huolimatta vapaana 6,1 Gt.

Lähteet: Tum Apisak @ Twitter, UserBenchmark

This site uses XenWord.
;