Lisärajoitusten sisällöstä ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Yhdysvaltain kauppaministeri Wilbur Ross on kertonut World Economic Forum -tapahtumassa Sveitsissä, että Huawein kanssa yhteistyötä tekeville yhdysvaltalaisille yrityksille on luvassa lisää rajoitteita lähiaikoina. Rajoitteet ovat parhaillaan työn alla ja kauppaministeriö ilmoittaa asiasta, kun ne ovat valmiita. Rossin mukaan Yhdysvaltain tarkoituksena ei ole Huawein ja yhdysvaltalaisten yritysten välien katkaiseminen, vaan kansallisen turvallisuuden takaaminen.

Ross kertoi myös, etteivät Huawein rajoitteet olleet mukana Kiinan kanssa joulukuun puolivälissä solmitun ensimmäisen vaiheen kauppasopimuksen neuvotteluissa. Kauppasopimuksen seuraava vaihe ei ole tällä hetkellä aktiivisesti työn alla, eikä myöskään siihen ole Rossin mukaan suunnitelmissa sisällyttää Huawein tilannetta.

Yhdysvallat asetti Huawein mustalle listalle viime toukokuussa kansalliseen turvallisuuteen vedoten. Huawei on kieltänyt luovuttavansa minkäänlaista tietoa Kiinan valtiolle, eikä siitä ole myöskään minkäänlaisia todisteita. Yrityksen asettaminen mustalle listalle liittyi ensisijaisesti kiinalaisyrityksen 5G-verkkotekniikkaan, mutta se vaikutti suoraan myös yrityksen älypuhelinliiketoimintaan. Osa yhdysvaltalaisista yrityksistä on keksinyt keinoja rajoitusten kiertämiseksi ja toiset ovat saaneet virallisen linsenssin rajatun kaupankäynnin jatkamiseksi.

Huawei on yksi suurimpia yhdysvaltalaisten puolijohdevalmistajien asiakkaita, joten rajoituksista on koitunut luonnollisesti suurta haittaa myös yhdysvaltalaisyrityksille. Huawei on ilmoittanut aiemmin kasvattaneensa tuotteissaan käytettyjen komponenttien omavaraisuutta merkittävästi siirtämällä niiden hankintaa kiinalaisille yrityksille. Rajoitteiden vuoksi Huawei on myös päätynyt korvaamaan Googlen mobiilipalvelut omilla palveluillaan tulevissa puhelinmalleissaan.

Lähde: Bloomberg

This site uses XenWord.
;