Windows 10 April 2018 Update tunnettiin aiemmin nimellä Spring Creators Update. Päivityksen mukana tulee mm. kauan kaivattu Timeline-ominaisuus.

Microsoftin Windows 10 saa tänään merkittävän päivityksen, kun käyttöjärjestelmä päivitetään RS4- eli April 2018 Update -versioon. April 2018 Update oli tarkoitus julkaista jo aiemmin tämän kuun aikana, mutta huhujen mukaan lopullista koontiversiota jouduttiin muuttamaan loppumetreillä alkuperäisestä julkaisuversiosta löytyneen bugin vuoksi. Lopullisen Windows 10 April 2018 Updaten versionumero on 1803 ja koontiversio 17134.1.

Windows 10 April 2018 Updaten merkittävimpiin ominaisuuksiin kuuluu jo aiemmin esitelty Timeline, joka helpottaa esimerkiksi tietyn kesken jääneen työn löytämistä visuaalisella aikajanalla kansiorakenteiden selailun sijasta. Oletuksena Timeline näyttää tiedostoja ja nettisivuja viimeisen 30 päivän ajalta, mutta käyttäjä voi halutessaan poistaa ominaisuuden käytöstä kokonaan. Aikajana mahdollistaa historian näyttämisen myös useammasta laitteesta, mikäli niitä käytetään samalla Microsoft-tilillä.

Käyttötottumustensa ja muiden tietojen jaosta huolissaan olevat käyttäjät saavat ilokseen uuden Diagnostic Data Viewer -ohjelman. Ohjelma mahdollistaa kaikkien Windowsin keräämien telemetriatietojen tarkastelun ja hallinnan. Käyttäjän tietosuojaan liittyy myös ohjelmien lupakäytännöt. Jatkossa UWP-ohjelmat joutuvat erikseen kysymään lupaa käyttää esimerkiksi tietokoneen webbikameraa ja käyttäjä voi päättää esimerkiksi niiden mahdollisuudesta päästä käsiksi käyttäjän muihin tiedostoihin. Valitettavasti ominaisuus ei toimi Win32-sovelluksilla, vaan oikeuksien hallinta on toteutettu UWP:n tuomien mahdollisuuksien avulla. UWP eli Universal Windows Platform on Microsoftin sovellusrajapinta, joka parantaa mm. tietoturvaa Win32-sovelluksiin verrattuna.

Tiedostonjakoa helpottaa uusi Nearby sharing -ominaisuus. Bluetoothin avulla toimiva ominaisuus mahdollistaa tiedostojen helpon jakamisen lähellä oleviin laitteisiin ja sen voi konfiguroida sallimaan jako joko kaikkiin lähellä oleviin laitteisiin tai vain käyttäjän omiin laitteisiin.

HDR-näyttöjen käyttäjät toivottanevat tervetulleeksi Windowsin parannellun HDR-tuen. April 2018 Updaten myötä Windows pystyy itse tunnistamaan, onko tietokone kykenevä HDR-sisällön toistoon, jonka lisäksi mukana tulee vielä kokeellinen versio HDR-kalibrointityökalusta. Korkean resoluution käytön pitäisi niin ikään parantua uuden ”Fix scaling for apps” -ominaisuuden avulla. Käyttäjällä on myös mahdollisuus asettaa haluamilleen ohjelmille yleisestä poikkeavat skaalausasetukset.

Esimerkiksi kannettavissa on usein käytössä sekä prosessorin integroitu että erillinen näytönohjain, joiden välillä Windows ja näytönohjaimen ajurit pyrkivät päättämään, kumpaa näytönohjainta kulloinkin käytetään. Windowsin uuden päivityksen myötä käyttäjä voi asettaa ohjelmakohtaisesti Windowsin käyttämään aina haluttua näytönohjainta.

Voit tutustua kaikkiin Windows 10 April 2018 Update -päivityksen tuomiin uudistuksiin Microsoftin Windows-blogissa.

This site uses XenWord.
;