Tiedotteen mukaan ongelmat koskevat L3-välimuistin viiveitä ja "suositeltu ydin" -järjestelmää. Molempiin pitäisi olla kuitenkin tulossa korjaus vielä kuluvan kuun aikana.

Microsoft julkaisi Windows 11 -käyttöjärjestelmän virallisesti yleiseen myyntiin eilen. Kaikki ei ole kuitenkaan sujunut kuin ruusuilla, ainakaan jos järjestelmässä on AMD:n prosessori.

AMD:n julkaiseman tiedotteen mukaan Windows 11 -käyttöjärjestelmällä on tiedossa ainakin kaksi suorituskykyyn heikentävästi vaikuttavaa ongelmaa yhtiön yhteensopivilla prosessoreilla. Molempiin odotetaan korjauspäivitystä julkaistavaksi vielä kuluvan kuun aikana, mutta sitä odotellessa yhtiö suosittelee ongelmista kärsiviä käyttämään Windows 10 -käyttöjärjestelmää

Ensimmäinen tiedotteen mainitsemista ongelmista koskee AMD:n prosessoreiden L3-välimuistia, jonka viiveet voivat tietyissä tilanteissa kasvaa jopa kolminkertaisiksi. Kasvaneiden viiveiden kerrotaan heikentävän muistiviivekriittisissä sovelluksissa suorituskykyä noin 3-5 prosenttia, mutta joissain peleissä suorituskyky voi laskea jopa 10-15 %. Tiedotteen mukaan ongelman korjaamiseen vaaditaan Windows-päivitystä.

Toinen ongelma koskee UEFI CPPC2- eli ”suositeltu ydin” -järjestelmää, joka ei toimi kaikissa tilanteissa oikein eli suosi säikeille nopeinta saatavilla olevaa ydintä. Ongelma koskee etenkin yhtä tai vain muutamaa säiettä hyödyntäviä sovelluksia ja ennen kaikkea yli 8-ytimisiä prosessoreita yli 65 watin TDP:llä. Tähän ongelmaan AMD on kehittämässä omaa ohjelmistokorjaustaan.

Lähde: AMD

This site uses XenWord.
;