Sekä 12T Pro että 12T tarjoavat korkearesoluutioisen pääkameran ja tehokkaan 120 watin pikalatauksen.

Xiaomi on julkistanut tänään Münchenissä odotusten mukaisesti 12T- ja 12T Pro -älypuhelimet. Valmistajan itsensä mukaan ne keskittyvät ensiluokkaiseen valokuvauskokemukseen. Viime vuoden tapaan uudet T-mallit ovat fokukseltaan ja hinnoittelultaan hieman erilaiset kevään 12-malleihin nähden – toisin sanoen hieman edullisempia ja tietyiltä ominaisuuksiltaan karsitumpia.

Molempia 12T-malleja yhdistää yhteneväinen muotoilu, 6,67-tuumainen 120 hertsin AMOLED-näyttö, sekä 5000 mAh akku, joka tukee tehokasta 120 watin pikalatausta. Xiaomin mukaan akku latautuu täyteen vain 19 minuutissa. Yhteistä on myös kahdeksan megapikselin ultralaajakulmakamera, kahden megapikselin makrokamera sekä 20 megapikselin etukamera. Molemmissa malleissa on vielä viimevuotinen Android 12 -käyttöjärjestelmä sekä MIUI 13 -käyttöliittymä.

12T Pro -mallin sisälle on päivitetty tuorein Snapdragon 8+ gen 1 -järjestelmäpiiri ja Xiaomi kertoo myös parantaneensa laitteen jäähdytystä, mutta ei yksilöi toteutusta tarkemmin. Suomessa myytävässä variantissa on 12 Gt RAM-muistia ja 256 Gt tallennustilaa.

12T Pron 200 megapikselin pääkamera käyttää samaa Samsung HP1-sensoria, joka löytyy myös hiljattain io-techissä testatusta Motorolan Edge 30 Ultra -mallista. Sensori osaa yhdistää 4 tai 16 vierekkäistä kuvapistettä yksittäiseksi ”superpikseliksi”.

Xiaomi 12T Pron tekniset tiedot:

  • Ulkomitat: 163,1 x 75,9 x 8,6 mm
  • Paino: 205 grammaa
  • 6,67” AMOLED-näyttö, 2712 x 1220, 120 Hz, 480 Hz kosketuksentunnistus, 900 nit (max), HDR10+, Dolby Vision
  • Qualcomm Snapdragon 8+ Gen 1 -järjestelmäpiiri
  • 12 Gt LPDDR5-RAM-muistia
  • 256 Gt UFS 3.1 -tallennustilaa
  • 5G NSA & SA
  • Wi-Fi 6, Bluetooth 5.2, NFC
  • Kolmoistakakamera:
    • 200 megapikselin pääkamera (Samsung HP1, 1/1,22”, 0,64 um pikselikoko), f1.69, OIS
    • 8 megapikselin ultralaajakulmakamera (1/4″ sensori, 1,12 um pikselikoko), f2.2, 120 asteen kuvakulma
    • 2 megapikselin telekamera (1/5″ sensori, 1,75 um pikselikoko), f2.4
  • 20 megapikselin etukamera (1/3,47″ sensori, 0,8 um pikselikoko), f2.24, 78 asteen kuvakulma
  • Harman Kardon stereokaiuttimet, Dolby Atmos
  • 5000 mAh:n akku, USB-C, 120 watin pikalataus (laturi pakkauksessa)
  • Android 12, MIUI 13 (päivityslupaus 3+4 vuotta)

Edullisemman 12T:n sisään on valittu Mediatekin Dimensity 8100 -piiri, joka on vakuuttanut suorituskyvyllään ja energiatehokkuudellaan io-techin aiemmissa testeissä. Pääkamerassa on käytössä Samsungin 108 megapikselin HM6-sensori, joka hyödyntää 0,64 mikrometrin kuvapisteitä ja niiden yhdistämistä yhdeksän ryppäisiin. Muistia Suomessa myytävässä versiossa on 8 ja 128 Gt.

Xiaomi 12T:n tekniset tiedot:

  • Ulkomitat: 163,1 x 75,9 x 8,6 mm
  • Paino: 202 grammaa
  • 6,67” AMOLED-näyttö, 2712 x 1220, 120 Hz, 480 Hz kosketuksentunnistus, 900 nit (max), HDR10+
  • Mediatek Dimensity 8100 -järjestelmäpiiri
  • 8 Gt LPDDR5-RAM-muistia
  • 128 Gt UFS 3.1 -tallennustilaa
  • 5G NSA & SA
  • Wi-Fi 6, Bluetooth 5.3, NFC
  • Kolmoistakakamera:
    • 108 megapikselin pääkamera (Samsung HM6, 1/1,67”, 0,64 um pikselikoko), f1.7, OIS
    • 8 megapikselin ultralaajakulmakamera (1/4″ sensori, 1,12 um pikselikoko), f2.2, 120 asteen kuvakulma
    • 2 megapikselin telekamera (1/5″ sensori, 1,75 um pikselikoko), f2.4
  • 20 megapikselin etukamera (1/3,47″ sensori, 0,8 um pikselikoko), f2.24, 78 asteen kuvakulma
  • stereokaiuttimet, Dolby Atmos
  • 5000 mAh:n akku, USB-C, 120 watin pikalataus (laturi pakkauksessa)
  • Android 12, MIUI 13 (päivityslupaus 3+4 vuotta)

Xiaomi 12T:n suositushinta Suomessa on 599 euroa (8 & 128 Gt) ja 12T Pron 849 euroa (12 & 256 Gt). Värivaihtoehtoja ovat musta ja sininen. Laitteiden myynti alkaa Suomessa huomenna 5. lokakuuta useimpien suurten operaattoreiden ja jälleenmyyjien kautta.

Xiaomi julkisti samassa tilaisuudessa myös joukon älykotilaitteita sekä Smart Band 7 Pro -älyrannekkeen ja 10,6-tuumaisen Redmi Pad -taulutietokoneen. Niiden saatavuudesta Suomessa valmistaja tiedottaa tarvittaessa myöhemmin.

Lähde: sähköpostitiedote

This site uses XenWord.
;