Alun perin sci-fi-henkistä Predator Thronos -taisteluasemaa esiteltiin jo IFA-messuilla viime syksynä, mutta tuolloin suuri osa kymppitonnin laitekokonaisuuden teknisistä yksityiskohdista oli vielä tiukasti piilossa.

Acer esitteli lähinnä taisteluasemaa muistuttavaa Predator Thronos -pelikeskustaan alun perin jo viime syksynä IFA-messujen yhteydessä. Ensiesittelyssä Thronoksen tekniset yksityiskohdat olivat vielä pääosin hämärän peitossa, mutta nyt CES 2019 -messujen myötä Acer on paljastanut tarkempia tietoja laitteistosta.

Preadtor Thronosta on vaikea kuvailla oikein. Allekirjoittaneelle Thronoksesta tuli ensimmäisenä mieleen Star Warsin Darth Vaderin kuuluisa kammio, vaikkei täysin suljetusta kokonaisuudesta olekaan kyse. Pelkäksi pelituoliksi kutsuminen taas olisi koko komeuden aliarvioimista. Predator Thronos rakentuu motorisoidusta pelituolista, johon sisältyy pään yli kurottava niin ikään motorisoitu varsi, joka laskee pelaajan eteen kolme 27-tuumaista Ultimate G-Sync -näyttöä sekä yhtiön Predator-sarjan tietokoneesta. Myös näppäimistön ja hiiren pöytätaso on motorisoitu.

Koko komeuden hinnaksi on tulossa ainakin Linus Tech Tipsin mukaan noin 10 000 dollaria, mihin sisältyy itse pelituoliyksikkö näyttöineen, pelitietokone, näppäimistö ja hiiri sekä kuulokkeet. Tietokoneen sisältä löytyy muun muassa Intel Core i7-8700K -prosessori ja GeForce RTX 2080 Ti -näytönohjain. Lisäksi hintaan sisältyy asennuspalvelu, jonka tekee Acerin lähettämä teknikko.

Motorisoitu tuoli on laajasti säädettävissä ja se sisältää myös ns. painottoman tilan, jossa tuoli kallistuu taaksepäin haluttuun kulmaan aina 140 asteeseen asti nostaen samalla jaloille erillisen tuen. Tuolin mukana kallistuvat myös näytöt ja näppäimistön ja hiiren pöytä.
Predator Thronos on tarkoitus tuoda myyntiin vuoden toisen neljänneksen aikana, mutta oletettavasti tuotantomäärät tulevat olemaan varsin rajoitetut.

This site uses XenWord.