ASRockin A300M-STX-emolevy ja DeskMini A300 -minitietokone ovat tiettävästi ensimmäinen mahdollisuus koota ITX-kokoluokkaa pienempi Ryzen-pohjainen minitietokone

AMD esitteli Ryzeneiden yhteydessä alun perin periaatteessa kuusi eri piirisarjaa. X370, B350 ja A320 lienevät kaikille tuttuja nimiä, mutta A/B300- ja X300-emolevyjä markkinoilla ei ole tähän mennessä nähty.

A/B300 ja X300 ovat AMD:n pieniin kokoonpanoihin tarkoitettuja piirisarjoja, mutta markkinoille saadut mini-ITX-emolevyt ovat käyttäneet tähän asti suurempiin kokoluokkiin tarkoitettuja piirisarjoja. Ominaisuuksien perusteella ainakin allekirjoittaneelle on jäänyt epäselväksi, ovatko A/B300 ja X300 edes varsinaisia fyysisiä piirejä, sillä ne eivät tarjoa esimerkiksi mitään liitäntöjä vaan kaikki hoidetaan emolevylle asennettavan prosessorin I/O-tarjonnan kautta.

ASRockin Japanin haarakonttori on esitellyt Twitterissä nyt ensimmäistä kertaa A300-piirisarjaan perustuvaa emolevyä, A300M-STX:ää. Kuten nimestä voi jo arvata, kyseessä on ITX:ääkin pienemmän STX-kokoluokan emolevy ja se tullaan julkaisemaan osana DeskMini A300 -minitietokonetta. Toistaiseksi ei ole varmuutta tuleeko emolevyjä lainkaan myytiin erikseen.

Alun perin FanlessTechin Twitteristä löytämän kuvan perusteella A300M-STX on varustettu AM4-prosessorikannan lisäksi kahdella SO-DIMM-liittimellä sekä kahdella M.2-liittimellä, joista toinen on tarkoitettu SSD-asemalle ja toinen WiFi-kortille. PCI Express -liittimiä emolevyllä ei ole. Valitettavasti kuvissa ei näy emolevyn taka- tai etupuolen I/O-liittimiä kyllin selvästi, jotta niistä osattaisiin sanoa varmuudella mitään. Selvää lienee kuitenkin se, että minitietokoneeseen tullaan asentamaan APU-piirejä, koska erillistä näytönohjainta niihin ei saa.

ASRock ei ole vielä tiedottanut milloin AMD:n alustaan perustuvia DeskMini A300 -tietokoneita olisi luvassa markkinoille asti.

Lähteet: ComputerBase, FanlessTech @ Twitter, Asrock Japan @ Twitter

This site uses XenWord.
;