
Kasvavanäyttöiset kannettavat eivät nykypäivänä ole enää tieteisfiktiota, vaan täyttä todellisuutta. Lenovo julkisti vuoden alussa CES-messuilla ThinkPad Rollable XD -kannettavan, jonka näyttö laajenee pystysuuntaan. Yhtiö on esitellyt myös Legion Pro Rollablea, jossa näyttö laajenee sivusuunnassa.
Nyt Windows Latest kertoo omiin lähteisiinsä perustuen uudesta Lenovo ThinkBookista sivusuunnassa laajenevalla OLED-näytöllä. Sivuston mukaan kannettava tunnetaan koodinimellä Project Swan, mutta aivan kuten aiempienkin esiteltyjen mallien kohdalla, toistaiseksi ei ole varmuutta onko kannettava saapumassa varsinaiseen myyntiin vai jääkö sekin vain messuilla esiteltäväksi konseptilaitteeksi.
ThinkBook-nimi kertoo Lenovon tähtäävän kannettavalla yritysmarkkinoille ja tuottavaan työhön. Ulkonäön osalta kannettava ei perustilassaan eroa juurikaan myynnissä olevista sisaruksistaan. Näppäimistö, kookas kosketuslevy ja tavallinen näyttö, jonka päältä löytyy webbikamera, oletettavasti Windows Hello -yhteensopivana. Ulkonäkö muuttuu luonnollisesti heti, kun kannettavan näyttö laajennetaan täyteen kokoonsa. Näytön kyljistä esiin kasvavat osat on varustettu aavistuksen matalammilla reunuksilla kuin päänäyttö, luoden pienen porrastuksen ylälaitaan. Myös näytön selkäpuolelle tulee luonnollinen pieni porrastus, kun näytön laajennusosa puskee esiin kummastakin reunasta. Valitettavasti näytön mitat eivät ole toistaiseksi tiedossa, mutta näppäimistön perusteella kyse on noin 13” kokoluokasta vakiona ja pari tuumaa isommasta näyttö leveänä.
Lenovon odotetaan esittelevän kannettavaa tarkemmin mahdollisesti jo tulevilla IFA-messuilla syyskuussa.
Lähde: Windows Latest


Ei kommentteja vielä
Loading new replies...
Näytetään 50 ensimmäistä kommenttia. Lue kaikki kommentit ja keskustele aiheesta foorumilla TechBBS →