LG:n tuleva V30-lippulaivapuhelin esiintyy usealla vuotaneella videopätkällä.

LG:n uuden V30-lippulaivamallin julkaisun huhutaan tapahtuvan IFA-messujen kynnyksellä elokuun lopussa ja laitteesta on jo vuotanut nettiin paljon tiedonmuruja sekä muutamia kuvia ja renderöintejä. Nyt Hitrecord-palvelu on kuitenkin vuotanut ulos suoranaisen jättipotin, joka koostuu useammasta laitetta esittelevästä videosta sekä laitteen spekseistä.

Hitrecord on näyttelijä Joseph Gordon-Levittin perustama palvelu, joka auttaa tekemään yhteistyötä videoprojektien parissa. LG on tehnyt jonkin aikaa yhteistyötä Hitrecordin kanssa ja antanut sisällöntuottajien käyttöön uusimpia älypuhelimiaan. Nyt V30-puhelinta koskeva videomateriaali pääsi ilmeisesti livahtamaan vahingossa kaikkien nähtäville. Nyt videot ja tiedot V30:sta ovat jo poistettu Hitrecordin sivuilta, mutta useampi eri taho sai poimittua ne talteen ennen poistamista.

V30:n sekä etu- että takapuolen muotoilu käy hyvin selville videolta ja laite muistuttaa varsin pitkälti G6-mallia, joskin muodot vaikuttaisivat aavistuksen pyöristetymmiltä. V30:n etupuolella on lähes reunoille asti ulottuva 6,0-tuumainen 2:1-kuvasuhteen QHD+ P-AMOLED-näyttö, jonka speksit LG itsekin jo hiljattain vahvisti. Takakuori on lasia ja sen yläpuoliskosta löytyy kaksi 13 megapikselin kameraa sekä sormenjälkitunnistin.

LG V30:n tekniset tiedot Hitrecord-palvelun vuodon mukaan:

  • 151,4 x 75,2 x 7,4mm
  • 6,0-tuumainen P-OLED -näyttö, 1440 x 2880 pikseliä, HDR-tuki
  • Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri
  • 64 Gt tallennustilaa, muistikorttipaikka
  • 2 x 13 Mpix takakamera, laajakulma- ja superlaajakulmaobjektiivit
  • 3000 mAh, USB Type-C
  • Android 7.1.1 Nougat & LG UX 6.0

Lähde: Android Police

This site uses XenWord.
;