
Android-taulutietokoneiden markkinoilla ei ole ollut viime vuosina ruuhkaa ainakaan suorituskykyisempien laitteiden päässä. Nyt markkinoiden terävimpään kärkeen on julkaistu ainakin suorituskyvyn osalta positiivisesti yllättävä Galaxy Tab S6.
Galaxy Tab S6:n julkaisun odotettiin tapahtuvan 7. elokuuta Unpacked-tilaisuuden yhteydessä, mutta Samsung päätti julkaista sen kummemmitta julkaisutilaisuuksitta jo nyt. Tab-sarjassa järjestelmäpiirit eivät ole tyypillisesti olleet uusinta ja tehokkainta uutta ja esimerkiksi S4-mallissa oli käytössä sen julkaisun aikaan jo liki puolitoista vuotta vanha Snapdragon 835, kun S5e:ssä mentiin taas pykälää matalaman suorituskyvyn SD670-järjestelmäpiirillä. Tab S6:ssa on kuitenkin käytännössä markkinoiden terävintä kärkeä edustava Snapdragon 855 -järjestelmäpiiri.
Tab S6 on varustettu uudella langatonta latausta tukevalla S Pen -styluksella. Stylus on varustettu Bluetooth Low Energy- eli BLE-yhteydellä, mikä mahdollistaa laitteen hallinnan näytön lisäksi langattomasti S Pen Air -liikkeillä. Sitä voi käyttää myös kaukosäätimenä esimerkiksi kuvien otossa. Samsung Notes -sovellus on puolestaan varustettu käsialantunnistuksella ja mahdollistaa käsin kirjoitettujen muistiinpanojen siirron helposti tekstimuodossa toisiin ohjelmiin. Styluksen akun luvataan kestävän parhaimmillaan 11 tuntia 10 minuutin latauksella.
Taulutietokoneelle tulee erikseen ostettavaksi saataville muun muassa uutiskuvassa näkyvä Book Cover Keyboard -näppäimistö, Book Cover -suojakuoret sekä POGO -latausalusta.
Galaxy Tab S6:n tekniset ominaisuudet:
- Ulkomitat: 244,5 x 159,5 x 5,7 mm
- Paino: 420 grammaa
- 10,5” 2560×1600-resoluution SuperAMOLED-näyttö (16:10-kuvasuhde, 287 PPI)
- Snapdragon 855 -järjestelmäpiiri (1x 2,8 GHz Kryo 485 Gold, 3x 2,4 GHz Kryo 485 Gold, 4x 1,7 GHz Kryo 485 Silver, Adreno 640 GPU)
- 6 Gt muistia + 128 Gt tallennustilaa tai 8 Gt muistia + 256 Gt tallennustilaa, microSD-korttipaikka (1 Tt)
- LTE Cat.20, Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac, Wi-Fi Direct, Bluetooth 5.0
- GPS, GLONASS, Beidou, Galileo
- Takakamera:
- 13 megapikseliä, f/2.0, 1,0 µm pikselikoko, kinovastaava polttoväli 26 mm
- 5 megapikseliä, f/2.2, 1,12 µm pikselikoko, kinovastaava polttoväli 12 mm (ultralaajakuva)
- Etukamera: 8 megapikseliä, f/2.0, 1,12 µm pikselikoko
- 7040 mAh akku, USB Type-C (DisplayPort-tuella), 18 W pikalataus, S Pen -styluksen akku 350 mAh
- Näytön alle sijoitettu sormenjälkilukija, paineentunnistus, gyroskooppi, geomagneettinen sensori, Hall-sensori, RGB-valosensori
- AKG:n 4:n Dolby Atmos -kaiuttimen äänentoisto
Samsung Galaxy S6 Tab saapuu Suomessa myyntiin 23. elokuuta Mountain Gray-, Cloud Blue- ja Rose Blush -värivaihtoehdoissa. Saataville tulee ilmeisesti vain 6 / 128 Gt -malli, joka on hinnoiteltu Wi-Fi-versiona 749 euroon ja 4G-versiona 799 euroon.
Kyllähän tuollainen tabletti on ihan omiaan kun sohvalla/sängyssä/jossain makoillessa surffailee, pelailee, katsoo elokuvia tms. Läppäri liian painava ja puhelin liian pieni. Android 4.0:sta alkaen on minulla n. 10″ tabletti ollut kovassa käytössä. Pari nimetöntä, pari Teclastia ja nyt on Samsung Tab S3, skippasin S4:n, mutta ehkä tämä tulee tilalle kunhan hinta vähän tippuu. Eli onhan tuo aika arvokas varsinkin jos on nyt jo toimiva tabletti omistuksessa. Pienenä miinuksena näiden (android) tablettien kanssa on aina ollut, että näihin ei ole saanut sitä tehokkainta rautaa (samaa kuin high end puhelimiin) mutta nythän se tämän myötä vihdoin toteutuu.
Moni ihminen on valmis maksamaan extraa siitä hyvästä, että ei tarvitse käyttää tietokonetta osoittimella ja windowssilla jne.
Ei ne halvimmat kosketusnäyttöläppärit 360-saranallakaan taida hirveästi enempää olla, toki se näppis lisää paksuutta vrt tabletti mutta toisaalta se myös antaa sen näppiksen helposti käytettäväksi ilman että tarvii erillistä kallista näppissuojakuorta hankkia
Äkkiseltään en oikein näe jotain 12-13” kokoista yli 1kg painoista ja 15mm paksua laitetta 5-6mm alle 500g tabletin kilpailijana, mutta ehkä se jollekulle on. Ei ole multa pois, jos joku tykkää mielummin käyttää läppäriä kuin tablettia.
^ja tuossa käytössä, en näe näppäimistöstä olevan mitään iloa.
Jeps. Kaikille löytyy kyllä ihanteelliset käyttökohteet. Ei tarvitse olla siitä yhtään huolissaan. Itseltä löytyy ihan laidasta laitaan, myös e-book. Jos absoluuttisesti pitäisi valita yksi laite ja muita ei voisi saada, niin kyllä se varmaan läppäri olisi. Onneksi sellainen tilanne on nykyään aika absurdi aikuiselle luottotiedot kunnossa olevalle.
Jos hiukan edullisempikin riittää kuin bisnesläppäri, 400€:lla saa jo uuden Core i5:n, 8GB muistilla ja 256GB SSD:llä. Esimerkkinä HP 250 G7. Eipä siinä, kyllä itsekin arvostan että koneessa on laadukkaat osat, mutta minusta kaikki tabletit eivät vaan teknisessä laadussa ole bisnesläppärien tasolla.
En ymmärrä miten tn-näyttöinen 15.6” taipuileva muovirohjake liittyy oled-näyttöiseen high-end tablettiin.
Ne eivät ole keskenään kilpailevia tuotteita kenenkään tablettia harkitsevan mielestä.
Kuulokeliitin siis puuttuu tuosta? Harmillista jos tuon nyt piti lippulaiva malli muuten olla.
Sehän alkaa olla puhelinlippulaivoissa tiputettu pois. Eiköhän sama trendi yleisty muissakin laitteissa.
Pahoittelut offista, mutta mistä löytyy tämmönen? En löytänyt i5:llä noin halpaa mutta toi i3 toki riittäis sekin.
Aiheeseen sen verran että meillä on iPadeja useampia käytössä firmassa ja toimii suunnittelutöissä tosi hyvin. Helppo pyöritellä suunnitelmakuvia pilvipalvelun kautta ja kynällä voi tehdä muutoksia ja muistiinpanoja suoraan niihin, oli ne sitten jpegejä tai pdf:iä.
Ainoa syy miksi meillä ei ole androideja on hinta ja saatavuus. Kunnollisella styluksella hinnat on tuolla 700-800 euron huiteilla. Applelta saa halvinta LTE pädiä ja kynää yhteensä johonkin 500 euron tuntumaan ja vielä isoimpana etuna todella pitkä softatuki. Tässä kun Samsung pääsis jotenkin parantamaan niin ei haittaisi minua, kuitenkin paljon joustavampaa tehdä hommia androidilla.
Onko tämä muuten tulossa testiin io-techiin?
Eiköhän se suuruusluokka ole kuitenkin oikea, sillä esimerkiksi Galaxy S10+:lle lupailevat "up to 22" tuntia ja esim. Gsmarenan testissä akku kesti noin 15 tuntia videotoistossa.
Tämä olisi kyllä mielenkiintoista, myös noista iPadeista mielellään jotain testiä näkisi.
Todella hyvä jos nyt iPadi saa jonkun varteenotettavan kilpailijan niin joutuu Applekin kehittämään omaa lautaansa. Edelleen itseäni tässä kyllä jännittäisi järjestelmäpäivitysten jatkuvuus eniten. iPadiin kun niitä tulee todella hyvin.
Miu vanha ja uskollisesti palvellut Tab S 10.5 (-14) joutui onnettomuuteen ja nyt ois tarvetta uudelle. Hyvin pelitti mut aina huusi muistii ku olematon nykypäivään.
Tässä on melko samat spektit ku ent. mut parannuksia tapahtunu tietysti. Aino et akku 7040mah vs 7900mah :/ no 5v niin ehkä nykyään voi olla pienempi ja kestää paremmin.
Täytyy odottaa jotain testei ja tarjouksia. Kunnon koulu ja valokuvaus käyttöön sekä muuhunkin kute vanha niin eiköhän tämä kestä jälleen vuosia 🙂
Kysyin tuota Samsungilta ja heillä ei ollut mitään tietoa asiasta. Ainakaan kuluttaja puolella ei ole koskaan tarjottu 150e ennakkotilaus etua.
Kyllä se tarjous siellä hetken tuon julkistuksen jälkeen oli ja kaveri sellaise onnistui jopa ostamaan ja on myös jo lähtenyt toimitukseen. Eli sai tuon -150e alennuksen ja sen päälle tulee tuo -50% näppiskotelosta.
Varmaan oli vahingossa kun se sieltä niin nopeasti poistui.
Harmi, tuohon hintaan olisin ostanut sen. Nyt menee varmasti kuukausia kunnes tulee vastaava tarjous.
Miksi muuten se näppäimistö kotelo on niin hirmu kallis? Sehän on pitkälti toista sataa euroa? Tapaako ne muka olla aina noin kalliita?
Jopa tuon -50% jälkeen se tuntuu kalliilta, että mulla ainakin jää se hommaamatta tykkänään.
Muistelisin maksaneeni jotain ihan samanlaista hintaa S3:n kohdalla aikoinaan. Ihan hyvä vehjehän se oli tosin, mutta samaa mieltä että suolaista hintaa noista kiskovat.
Jep, jos Samppa noita oikeasti haluaisi myydä, niin jokin tuollainen tarjous olisi loistava. Nyt hinta korkea ja yleinen ajatus Android tableteista ei kovin hyvä ole (mitä lehtiä lukee, niin lähinnä leluiksi väitetään, kun iPad on jumalalaite, karrikoidusti). En ymmärrä, mikä näppiscoverissa maksaa, kenties vain se, että sillä saadaan lisää katetta?
Hyvä kysymys. Joka tapauksessa se näppiskotelo noille tableteille on aina ollut järjettömissä hinnoissa eli tämä malli ei ole poikkeus.
Näppäimistöcovereiden valmistusmäärät ovat pieniä ja Samsung haluaa pitää yllä premium-mielikuvia: laatuvaikutelman pitää olla hyvä.
Ja todennäköisesti katevastimus on myös korkea, koska sitä se on aina high end tuotteille, joille on vähän kilpailua. (Monelle iPad ei ole vaihtoehto, eikä kilpailevia saman teholuokan android-tabeja juuri ole).
Pistin sitten tilaukseen 4g mallin. 11. ensi kuuta alkaa toimitukset Telialta.
Lähtisi ostoon saman tien jos Androidin pelivalikoima olisi muutakin kuin Angry Birdsiä. Civilization 6 esimerkiksi on Applen laitteilla ja toimii hyvin tablettikäytössä.