Yhtiön toimitusjohtaja Lisa Sun odotetaan antavan lehdistötilaisuudessa ainakin ensimaistiaisia tulevasta Zen 3 -arkkitehtuurista.

Las Vegasissa pidettävät CES-messut käynnistävät tekniikkavuoden tuttuun tapaan heti tammikuun alussa 7. – 9. päivä, unohtamatta ennen varsinaisia messuja pidettävää lehdistötilaisuuksiin keskittyvää esipäivää 6. tammikuuta. AMD on ajoittanut oman lehdistötilaisuutensa 7. tammikuuta kello 00.00 Suomen aikaa.

Toimitusjohtaja Lisa Sun johtaman lehdistötilaisuuden sisällöstä ei ole vielä kerrottu virallisesti mitään, mutta todennäköisesti tapahtumassa tullaan antamaan ainakin ensimaistiaiset Zen 3 -arkkitehtuurista. Zen 3 -arkkitehtuuriin perustuvat prosessorit tullaan valmistamaan TSMC:n 7 nanometrin EUV- eli N7+-prosessilla ja niitä odotetaan markkinoille sekä palvelimiin että työpöytäkokokoonpanoihin vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.

Muita mahdollisia aiheita ovat luonnollisesti uudet piirisarjat Ryzen -prosessoreille, säteenseurantakiihdytyksen mukanaan tuova toisen sukupolven RDNA-arkkitehtuuri sekä jo vuodoissa esiintynyt Radeon RX 5600 XT -näytönohjain. Myös laskentapuolelle odotetaan uutta GCN-arkkitehtuuriin perustuvan järeän Arcturuksen muodossa, mutta sen aikataulu on toistaiseksi pahemmin hämärän peitossa, kuin kuluttajanäytönohjainten.

AMD:n lehdistötilaisuus tullaan striimaamaan livenä yhtiön YouTube-kanavalla.

Lähde: AMD

This site uses XenWord.
;