Luottovuotaja OnLeaksin julkaisemat kuvat kertovat monien pettymykseksi Applen päätyneen suurikokoiseen neliskulmaiseen kamerakyhmyyn kolmella kameralla ja pyöreällä LED-salamalla.

Luotettavista vuodoistaan tuttu Steve ’OnLeaks’ Hemmerstoffer on julkaissut CAD-piirrustuksiin perustuvia renderöintejä tulevasta iPhonesta. Yhteistyössä Cashkarocom-sivuston kanssa julkaistut renderöinnit noudattavat aiemmin Digit.in-sivuston kanssa julkaistun EVT-prototyypin mallia.

OnLeaks on aiemmin julkaissut kahteen eri prototyyppiin perustuvia renderöintejä tämän vuoden iPhone-mallistosta. Toisessa prototyypissä esiintyi maltillinen, puhelimen yläosan keskelle sijoitettu kolmoiskameraratkaisu rengassalamalla, kun toisesta löytyi uusien renderöintien toistama suurikokoinen neliömäinen kamerakyhmy sijoitettuna puhelimen ylänurkkaan perinteisen pyöreän LED-salaman kera.

Kun suurikokoinen kamerakyhmy esiintyi vuodossa ensi kertaa, se sai osakseen kritiikkiä monelta suunnalta. Nyt monien mielestä valitettavasti alkaa näyttämään varmalta, että vähintään osa tämän vuoden iPhone-malleista tulee käyttämään sitä. Huhujen mukaan Apple tulee jälleen julkaisemaan kolme varianttia iPhonesta.

Renderöinneistä löytyi myös toinen monen mielestä valitettava yksityiskohta: latausliitäntä. Renderöintien perusteella tulevat iPhonet tulisivat edelleen turvautumaan Lightning-liitäntään uudistettujen edullisten iPad-mallien tapaan. Monet ovat elätelleet toiveita USB Type-C -liitännästä myös muihin Applen tuotteisiin siitä lähtien, kun iPad Pro siirtyi liitännän käyttöön viime syksynä. Myös näytön ylälaidan lovi on tuoreiden renderöintien mukaan erittäin leveää mallia. Aiemmassa vaihtoehtoisessa EVT-prototyypissä oli käytössä kapeampi ylälovi.

Cashkarocom sivuston kautta tullaan julkaisemaan myöhemmin myös iPhone XI Maxiksi tituleerattua puhelinta joka suunnasta esittelevä video, mutta ennakkotietojen mukaan se olisi käytännössä vain suurikokoisempi versio nyt julkaistuissa rendeörinneissä esiintyvästä perusmallista.

Lähteet: OnLeaks @ Twitter, Cashkarocom

This site uses XenWord.
;