
Google on julkaissut tänään uuden sukupolven Pixel-älypuhelimet, Pixel Watch -kellot sekä Pixel Buds Pro 2 -kuulokkeet. Yhdeksännestä puhelinsukupolvesta tekee kotimaisesta näkökulmasta merkittävän erityisesti se, että Google tuo tuotteensa vihdoin virallisesti myyntiin myös Suomessa.
Googlen uusi puhelinsukupolvi on kokenut huomattavia uudistuksia ulkonäköönsä, sillä takakameran saareke ei yllä enää puhelimen laidasta laitaan, vaan on perinteisemmän saarekkeen mallinen, vaikkakin edelleen vaakatasossa perinteisemmän pystyasettelun sijasta. Myös reunoiltaan pyöristyvästä takakannesta on siirrytty selvästi kulmikkaampaan malliin.
9. sukupolven Pixel-puhelimet eroavat toisistaan muutoinkin kuin kokonsa puolesta. Siinä missä Pixel 9 Pro ja Fold saavat selkäänsä satiinimaisen mattapintaisen Gorilla Glass Victus 2 -suojalasin, on Pixel 9:ssä menty kiilto edellä, vaikka käytössä onkin sama Victus 2 -suojalasi. Kyljissä mennään päinvastoin, eli Pixel 9:ssä on satiinimainen mattapinta, kun 9 Prossa mennään kiiltävin kehyksin.
Tekoäly on luonnollisesti vahvasti läsnä myös Googlella ja uuden sukupolven puhelimet sisältävät yhtiön Gemini-tekoälyominaisuuksia joka nurkan takana. Virtanappia pitkään painamalla aktivoituva Gemini osaa lukea tarpeen tullen esimerkiksi Gmailiin saapuneet kutsut ja ehdottaa kontekstin perusteella vaikkapa lähistöltä löytyviä kauppoja lahjan ostoon tai kukkakimpun hakemiseen. Pixel 9 Pro ja Pro Fold saavat lisäksi Google One AI Premium -paketin, mikä sisältää vuoden ilmaisen käyttöoikeuden kehittyneempään Gemini Advanced -tekoälyyn.
Google Pixel 9:n tekniset ominaisuudet:
- Ulkomitat ja paino: 152,8 x 72 x 8,5 mm, 198 grammaa
- 100 % kierrätetty alumiinirunko, Gorilla Glass Victus 2 -suojalasi edessä ja takana
- Suojaus: IP68
- 6,3” 2424×1080 Actua (AMOLED, 20:9, 422 PPI, 60-120 Hz Smooth Display, 1800 nitin maksimi ja 2700 nitin maksimi piikkikirkkaus, HDR)
- Google Tensor G4 -järjestelmäpiiri (1 x 3,1 GHz Cortex-X4, 3 x 2,6 GHz Cortex-A720, 4 x 1,95 GHz Cortex-A520, Mali-G715)
- Google Titan M2 -tietoturvapiiri
- 12 Gt RAM-muistia, 128 tai 256 Gt tallennustilaa
- 5G (n1/2/3/5/7/8/12/14/20/25/26/28/30/38/40/41/66/71/75/76/77/78/79), LTE, nano-SIM ja eSIM
- Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac/ax/be (Wi-Fi 7), Bluetooth 5.3, NFC, GPS, GLONASS, Beidou, GALILEO, QZSS, NavIC
- Kaksoistakakamera:
- 50 megapikselin laajakulma (82°), f/1.68, 1/1,31” sensori, OIS + EIS, Octa PD
- 48 megapikselin ultralaajakulma (114°), f/1,7, 1/2,55” sensori, Quad PD
- Yhteinen LDAF-anturi tarkennukseen
- 4K 60 FPS videokuvaus
- 10,5 megapikselin etukamera (95°), f/2.2, 4k 60 FPS videokuvaus
- 4700 mAh akku (min. 4558 mAh), USB-C 3.2, 45 W latausteho, 15 W langaton lataus (Qi), käänteinen lataus
- Android 14
Google Pixel 9 Pron ja Pro XL:n tekniset ominaisuudet:
- Ulkomitat ja paino:
- 9 Pro 152,8 x 72 x 8,5 mm, 199 grammaa
- 9 Pro XL: 162,8 x 76,6 x 8,5 mm, 221 grammaa
- 100 % kierrätetty alumiinirunko, Gorilla Glass Victus 2 -suojalasi edessä ja takana
- Suojaus: IP68
- Näyttö
- 9 Pro: 6,34” 2856×1280 Actua (LTPO AMOLED, 20:9, 495 PPI, 1-120 Hz Smooth Display, 2000 nitin maksimi ja 3000 nitin maksimi piikkikirkkaus, HDR)
- 9 Pro XL: 6.73” 2992×1344 Actua (LTPO AMOLED, 20:9, 486 PPI, 1-120 Hz Smooth Display, 2000 nitin maksimi ja 3000 nitin maksimi piikkikirkkaus, HDR)
- Google Tensor G4 -järjestelmäpiiri (1 x 3,1 GHz Cortex-X4, 3 x 2,6 GHz Cortex-A720, 4 x 1,95 GHz Cortex-A520, Mali-G715)
- Google Titan M2 -tietoturvapiiri
- 16 Gt RAM-muistia, 128 Gt, 256 Gt, 512 Gt tai 1 Tt tallennustilaa
- 5G (n1/2/3/5/7/8/12/14/20/25/26/28/30/38/40/41/66/71/75/76/77/78/79), LTE, nano-SIM ja eSIM
- Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac/ax/be (Wi-Fi 7), Bluetooth 5.3, UWB, NFC, GPS, GLONASS, Beidou, GALILEO, QZSS, NavIC
- Kolmoistakakamera:
- 50 megapikselin laajakulma (82°), f/1.68, 1/1,31” sensori, OIS + EIS, Octa PD
- 48 megapikselin ultralaajakulma (123°), f/1,7, 1/2,55” sensori, Quad PD
- 48 megapikselin telekamera (f/2.8, 1/2,55” sensori, 5x optinen zoom, OIS + EIS, Quad PD
- Yhteinen LDAF-anturi tarkennukseen
- 8K 30 FPS Video Boost -kuvaus, 4K 60 FPS videokuvaus
- 42 megapikselin etukamera (103°), f/2.2, Dual PD, 4k 60 FPS videokuvaus
- 4700 mAh akku (min. 4558 mAh), USB-C 3.2, 45 W latausteho, 21 W langaton lataus (Qi), käänteinen lataus
- Android 14
Google Pixel 9 Pro Foldin tekniset ominaisuudet:
- Ulkomitat ja paino: suljettuna 155,2 x 77,1 x 10,5 mm, avattuna 155,2 x 150,2 x 5,1 mm, 257 grammaa
- 100 % kierrätetty alumiinirunko, Gorilla Glass Victus 2 -suojalasi edessä ja takana
- Suojaus: IPX8
- 6,3” 2424×1080 Actua (LTPO AMOLED, 20:9, 422 PPI, 60-120 Hz Smooth Display, 1800 nitin maksimi ja 2700 nitin maksimi piikkikirkkaus, HDR)
- Google Tensor G4 -järjestelmäpiiri (1 x 3,1 GHz Cortex-X4, 3 x 2,6 GHz Cortex-A720, 4 x 1,95 GHz Cortex-A520, Mali-G715)
- Google Titan M2 -tietoturvapiiri
- 16 Gt RAM-muistia, 256 tai 512 Gt tallennustilaa
- 5G (n1/2/3/5/7/8/12/14/20/25/26/28/30/38/40/41/66/71/75/76/77/78/79), LTE, 5G mmWave (n257/n258/n260/n261), nano-SIM ja eSIM
- Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac/ax/be (Wi-Fi 7), Bluetooth 5.3, UWB, NFC, GPS, GLONASS, Beidou, GALILEO, QZSS, NavIC
- Kolmoistakakamera:
- 48 megapikselin laajakulma (82°), f/1.7, 1/2” sensori, OIS + EIS, Quad PD
- 10,5 megapikselin ultralaajakulma (127°), f/2,2, 1/3,4” sensori, Dual PD
- 10,8 megapikselin telekamera, f/3.1, 1/3,2” sensori, 5x optinen zoom, OIS + EIS, Dual PD
- Yhteinen LDAF-anturi tarkennukseen
- 4K 60 FPS videokuvaus
- 10 megapikselin etukamera (87°), f/2.2, Dual PD, 4k 60 FPS videokuvaus
- 4650 mAh akku (min. 4560 mAh), USB-C 3.2, 45 W latausteho, 23 W langaton lataus (Qi)
- Android 14
Kuten jo todettua, uudet Pixel-puhelimet tulevat nyt saataville ensi kertaa myös Suomessa. Kaikki neljä mallia ovat saatavilla Obsidian- ja Porcelain-väreissä, jonka lisäksi perusmalli tulee saataville myös Peony- ja Wintergreen-väreissä ja Pro sekä Pro XL Hazel- ja Rose Quartz -väreissä.
Pixel 9 on hinnoiteltu Suomessa alkaen 949 euroon, Pixel 9 Pro alkaen 1149 euroon, Pixel 9 Pro XL alkaen 1249 euroon ja Pixel 9 Pro Fold alkaen 1989 euroon. Kauppoihin puhelimet saapuvat tiputellen siten, että Pixel 9 ja Pixel 9 Pro XL löytyvät hyllyistä 22. elokuuta, Pixel 9 Pro Fold 4. syyskuuta ja Pixel 9 Pro 9. syyskuuta.
Lähde: Googlen lehdistömateriaalit (sähköposti)
Niin Pixel 4 oli pelkällä Soli radarilla (vastaava kuin Applen tekniikka, toimii pimeässä jne.), hyvä laite ja toimi hyvin aikanaan. Ei ole sen jälkeen ollut Googlella intoa tehdä vastaavia laitteita. No toki jos asiakkaat on tyytyväisiä sormenjäljen käyttöön, niin eihän sitä silloin edes kannata yrittää muuta. Google lupaili vielä jopa palauttaa sen Pixeleihin, mutta eipä ole näkynyt.
Ei varmaan kukaan vielä tiedä. Joku nettisaitti nyt veikkaili loppuvuotta 24 tai alkuvuotta -25 vasta. Voi olla hyvinkin realistinen ajankohta, kun eipä mitään suurempia vuotojakaan vielä ollut niin ehkä julkaisuun vielä reilusti aikaa… Ja Googlella ei mikään kiire edes tabletin kanssa kun eivät siinä mitään vuoden sykliä noudata.
Ja ehkä pisimmillään ja pahimmillaan voi mennä jopa toukukuuhun 2025 jolloin viimeksikin julkaisivat edellisen Tabletin eli Pixel 7a kanssa samaan aikaan (toukokuussa 2023). Mutta tää nyt vaan ihan omaa mutua ja spekulaatiota…
Kunnon tuhnuja vuodesta toiseen nämä Tensorit ja porukka maksaa tämmösistä?
Ei pärjää missään edes wanhalle gen2:lle
katso liitettä 1374779
Nippanappa museopiiri 8+gen1 tasoa
katso liitettä 1374782
Niin toisaalta harva menee ostamaan autokaupasta Mersua ja pohtii, että Skodassa olisi kyllä 16 heppaa enemmän tehoa.
Ero on kieltämättä "hieman" enemmän kun vain pari prosenttia. Kohta tuleekin jo seuraava Snapdragon ja Dimensity. Sitten ero tulee kasvamaan vielä reippaammin.
No? Onhan nuo peleissä ii-piirien edellä ainaki
katso liitettä 1374828
katso liitettä 1374830
katso liitettä 1374831
katso liitettä 1374834
Vai tarkoititko Pixelien suuntaan ?
En tiedä mitä lukuja tuo NanoReview esittää, mutta tällä hetkellä Applen prosessorit kaikessa tavallisesti kännykällä tehtävissä asioissa sekä nopeampia, että energiatehokkaampia: iPhone 15 Pro Max vs Samsung Galaxy S24 Ultra – Geekbench
Mutta jos pelinopeus ratkaisee, niin näköjään tuulettimella olevat Android-erikoismallit vievät selvän voiton: https://www.notebookcheck.net/Samsu…becomes-an-AI-smartphone.809187.0.html#toc-11
Valinnanvara onkin se suurin Androidin vahvuus.
Aika rohkea väite yhden synteettisen testiohjelman perusteella.
Eipä näille pikseleille ole juurikaan vaihtoehtoja olemassa.
Tässä vähän käytännön multitasking testi 9 Pro XL, iPhone 15 PM ja S24 Ultran välillä. Lupaavalta vaikuttaa, vaikka jäisikin benchmark scoret vaisuksi