
Google esitteli aiemmin tänä vuonna uuden Stadia-pelipalvelunsa. Nyt yhtiö esitellyt myös lopulliset tiedot itse asiakaslaitteistosta ja kertonut tarkemmin aikatauluistaan.
Google Stadia Founders Edition on Googlen oma aloituspaketti Stadia-pelaamiseen. Pakettiin kuuluu palvelulle räätälöity ohjain sekä Chromecast Ultra -mediajatke. Rinnalle tarvitaan luonnollisesti tilaus itse palveluun. Palvelulle vaihtoehtoina ovat ilmainen Stadia Base, jonka resoluutio on rajoitettu FullHD-tasolle ja johon ei kuulu ilmaispelejä, sekä 9,99 euroon kuukaudessa Suomessa hinnoiteltu Stadia Pro, joka yltää 4K-resoluutioon, sisältää jäsentarjouksia peleistä sekä pääsyn valikoituihin peleihin ilmaiseksi. Ensimmäinen ilmaispeli Stadia Pro -tilauksessa on Destiny 2 kaikkine tähän mennessä julkaistuine lisäosineen.
Stadia-ohjain noudattaa varsin perinteistä gamepad-mallia ja sisältää peukalotatit, dpadin, olkapäänapit ja -liipaisimet sekä standardin neljän toimintopainikkeen ryhmän. Lisäksi ohjaimessa on painikkeet Google Assistantin aktivoinnille sekä kuva- ja videokaappaukseen ja 3,5 mm:n kuulokemikrofoni-liitäntä. Ohjain tukee yhteysmuotoina Wi-Fi 5:ttä (802.11a/b/g/n/ac, 2,4 / 5 GHz) ja Bluetooth Low Energy 4.2:ta. Ohjaimen Li-ion-akku on sisäinen ja sitä ladataan USB-C-portin välityksellä. Ohjain tukee myös USB-C-liitäntäisiä kuulokkeita, mikrofoneja ja vastaavia lisälaitteita.
Stadia -ohjaimen mitat ovat 163 x 105 x 65 mm ja painoa sillä on 268 grammaa. Founders Edition -versio on väriltään tumman sininen, mutta ohjain on erikseen saatavilla myös mustana ja valkoisena. Founders Edition -pakettiin sisältyvä Chromecast Ultra on musta.
Google Stadia Founders Edition paketti on hinnoiteltu 129 euroon ja sisältää itse ohjaimen, Chromecast Ultran sekä kolmen kuukauden kokeilujakson Stadia Pro -palveluun itselle ja toisen lahjoitettavaksi kaverille. Lisäbonuksena Founders Editionin ostamalla saa oman Stadia-nimimerkin, jonka perään ei lisätä automaattisesti numeroita kuten muilla käyttäjillä.
Googlen mukaan pienin suositeltu nopeus nettiyhteydelle Stadian kanssa on 10 Mbps, joka riittäisi 720p-kuvalle stereoäänin. 35 Mbps:n luvataaan puolestaan riittävän jo 4K HDR -videolle surround-äänin, mutta ainakin alussa pelit tulevat tukemaan vain stereoääniä.
Google Stadia avataan Suomessa kuluvan vuoden marraskuussa. Stadiaa voidaan käyttää millä tahansa laitteella, joka pyörittää Chromea ja johon on kytkettävissä jokin ohjainmetodi tai joka sisältää esimerkiksi kosketusnäytön. Älypuhelimissa Stadia on rajoitettu ainakin aluksi vain Googlen omiin Pixel 3(A) -puhelimiin.
Päivitys: Stadia Pron rajoittuminen stereo-ääneen Googlen Suomen sivujen mukaan on todennäköisesti virhe, sillä nopealla tarkistuksella muissa maissa, kuten esimerkiksi Ruotsissa, sen paikalla lukee 5.1 Surround.
Lähde: Google
Miten tästä mikään DLSS tulee mieleen? Tämä on ihan normaali ratkaisu mitä on käytetty vuosikausia, tällä kertaa vain Googlen toteuttamana. Eli pelaaja pelaa kotona, käskyt lähtee palvelimelle jossa pyörii peli, palvelimelta lähtee videostriimi takaisin pelaajalle pelitapahtumista.
Kiva että vanha Helsingin ammattikorkeakoulun nimi on herätetty taas henkiin :geek:
Sillä vain että paljon meteliä (deep learning, konefarmit analysoi pelejä jne) ja sitten käytännössä epämääräinen tuhnu jota kannattaa pitää päällä jossain pelissä jollain resoluutiolla jos silloinkaan. Eihän nuo tietenkään teknisesti ole verrattavissa olevia tekniikoita, mutta odotukset oli sillekin suuret ja lopputuloksena sumeammat grafiikat. Ja kyllä, ymmärrän miten tämä pelistriimaus toimii ja sen takia olen tätä hypeä nyt jonkun verran kritisoinutkin.
Tämä varmaan tähän mennessä se helpoiten lähestyttävä palvelu ihan perus tallaajan kannalta joka ei pysty investoimaan suuria summia rahaa kerralla laitteistoon. Jos tähän saa jonkun järkevän tuntihinnan, niin ihan validi valinta santunnaiselle pelaajalle.
Olikos jossain jotain tietoa mitä ne pelit tuolla maksaa? 10€/kk + XX€ per peli.
Ensin innostuin, mutta sitten aloin miettimään että vaikka nyt mobiililaajakasitani taitaa olla keskimäärin 200Mbps, niin en menis luottamaan että se on sitä aina ja varmasti.
Mutta enpä tiiä, pitää katsoa mihin suuntaa homma kehittyy. Ensimmäisessä aallossa ei viitsi…
Kaippa Googlen on painettava nuo samoihin hintoihin Steamin kanssa pärjätäkseen. Saas nähdä kuinka monta pelikirjastoa on muutaman vuoden päästä. Levyaikakaudella se peli oli sitten sinun kun sen kerran kaupasta hait. Steamissa on ollut tähän asti jokseenkin kaikki kiinnostavat pelit mitä nyt GoG:ia tulee tuettua joskus. Sitten on nyt näitä Epicin pelikauppoja, Originia, Uplayta, Battle.netiä… Siinä jollekin hyvä ja haastava liikeidea nivoa nuo kaikki yhteen käyttöliittymään. Käyttäjät kiittäisivät.
Google pelaa idiot-user -kortin.
Tuo mollukka kiinni töllöön ja alkaa pelaamaan. Ei muuta säätöä. Moni valitsee tämän juuri tästä syystä.
Joopa ei kannata luottaa. Kun päivitin liittymän 21M 3G -> 100M 4G niin se alkuun tässä asunpaikalla toimi noin 30M… nyt sitten vaihtelevasti 5-15M.. määräaikainen loppuu noin 3 viikon päästä.. taitaa vaihtua liittymä. Se helvetin tolppa näkyy tästä kämpän ikkunasta.. hohhoijaa.. :F
Mokkulanettien kanssa on tärkeä että hankkii kunnon antennin. Porukoitten kuitu vaihtui 4G liittymään ja nopeus ja varmuus vain paranivat. Väittäisin että 4G:llä voi hyvin pelata, jos vain laitteet ja antennit kohdillaan.
Ei auta mitään jos kapasiteetti on lopussa, niin kuin monessa paikkaa on. Täydet palkit ja iltaisin tulee 1-5Mb/s. Yöllä pääsee +60Mb/s.
Täydet palkit, mutta kunnon suunta-antenni estää turhat naapurisignaalit jne. Silloin saa ruuhkassakin paremmin kaistaa.
Toki jossain paikoissa se kaista vain tukossa. Silloin operaattorin vaihto voi auttaa.
Alkaa tiheämmillä taajama-alueilla ne kaikki kaistat olla pian tukossa eli operaattorinvaihtokaan ei välttämättä tuo helpotusta tilanteeseen. Toisaalta kun tuota nyt miettii, niin ei se 4G:n kokonaiskapasiteetti mikään mahdoton ole. Jostain luin että haja-asutusalueella yhdistämällä 700-800MHz:n kaistat LTE:llä, maksiminopeus per operaattori olisi jotain 150-200Mbs. Siitä sitten jakamaan… 5G ymmärtääkseni toisi helpotusta tähän sillä että pystyvät tarkemmin suuntamaan noita keiloja, viipaloimaan/priorisoimaan kapasiteettia paremmin eri käyttötarkoituksiin ja käytettävän kaistan leveys (400MHz) on selvästi isompi kuin 4G:ssä. Ongelmana tietty heikko kantama eli tarve lisäantenneille kasvaa.
Mutta itse topicciin. Näyttäisi AMD jyräävän konsolipuolella:
Tekniikan Maailma
Pleikkarin ja Xboxin rauta täten suunnilleen samanlaista mutta melko tehokasta. Jos noita myydään tuttuun tyyliin muutamalla satasella, niin se FullHD-vaihtoehto voi olla Stadialta aika antiikkista tarjontaa kun melko varmasti tulevat konsolit pyörittävät 4K:lla lähtökohtaisesti kaiken. Toisin sanoen se konsolipelaajan siirtäminen Stadia-palveluun vaatii kyllä sen premium-tilin ja nopean nettiliittymän.
Tälläinen nopea laskutehtävä itse kullekin, kuinka kaukana googlen datakeskus saa sijaita pelaajasta että pysytään 10ms vasteajoissa olettaen verkkotekniikan perustuvan ideaaliin valokuituun ja reitittimet välissä eivät hidasta ollenkaan liikennettä
Valo kulkee muistaakseni karkeasti 200 000km / sekunnissa optisessa kuidussa.
10ms on siis n. 2000km. Toki kytkinten viiveettömyys ei aivan päde.
Niin siis ollaanko nyt taajamassa vai haja-asutuksessa? Miksi ihmeessä sekoitat näitä kahta?
Ei tosiaan ole kovin vaikea päästä alle 10ms viiveisiin, jos sellaiset tavoitteeksi otetaan. 90% suomalaisista on helppo saada tuohon arvoon, paitsi viimeisen kilometrin osalta. Viimeinen kilometrikin kehittyy jatkuvasti ja 5G tulon myötä voisi sanoa että aika monelle Stadia tarjoaa täysin varteenotettavan pelikokemuksen.
Niin ja unohtamatta sitä helppoutta. Ei tarvitse latailla, asennella, konffia tai mitään muutakaan. Painaa nappia ja 5sec myöhemmin pelissä. Tuosta mahdollisuudesta moni on valmis maksamaan.
Tuon haja-asutusalueen kaistan löysin suhteellisen nopeasti. 700-800MHz soveltuu sinne, koska välimatkat ovat pitkät. Taajama-alueen lyhyemmillä etäisyyksillä on myös korkemman taajuuden 4G-kaistat käytössä 1800MHz ja 2600MHz, mutta porukkaa on myös kertaluokkaa tiheämmin sitä käyttämässä. Veikkaisin ettei eroja nopeuden kanssa siten mahdottomasti ole. 5G auttaa, mutta se taas ottaa kovaa hittiä kaikista esteistä, joita esim. kerrostalojen betoniseinät ja etenkin uudet eristävämmät ikkunalasit aiheuttavat. Joku jaksavampi voi etsiä lähteitä mobiiliverkon ruuhkatilastoista, vasteista, kokonaiskapasiteetista jne.
Ja mistä vedät tuon 10ms 90% talouksista? Aika monella tässä maassa se viimeinen kilometri on käytännössä paljon pidempi matka. Samoin on huomattu tässä matkan varrella että se maakaapelin veto maksaa ihan käärmeesti. Nyt kun sähköyhtiöt ovat joutuneet vetämään noita kaapeleitaan maahan on porukka saanut hieman pienemmällä lisäinvestoinnilla kuituja samaan monttuun, mutta kun tuo kortti on käytetty, niin myöhemmin ei ole mitään pakottavaa tarvetta lähteä repimään sitä maata auki. Tällöin on paljon vaikeampi perustella taloyhtiön/kylän mummoille ja papoille että kyllä se kymmenien tai satojen tuhansien investointi on tärkeä että saa pienet latenssit peleille. Mutta sen takia tässä maassa kai lasketaankin aika paljon tuon langattoman tekniikan varaan ja siihen investoidaan, koska vaikka tukiasemia tulisikin tiheämpään, niin se on kuitenkin paljon edullisempaa kuin kaivaa maahan yhteyksiä. Silti se kaista on tähän asti käytetty aina, sama kuinka paljon sitä tulee, niin jonnekin se menee. 5G:ssä ymmärtääkseni kuorman priorisoinnille on annettu enemmän roolia eli viranomaistahot, terveydenhuolto, liikenne jne, saavat sen parhaimman vasteajan, pelit eivät tule varmastikaan olemaan tuossa arvolistassa kovin korkealla.
Puhut myös käytön helppoudesta. Edelleen jos joku asia on varmaa niin se, että jos ihminen pääsee jostain helpommalla niin se aina myy. Silti otetaan joku konsoli tai ihan vaikka Steam, niin ei tuo nyt kovin vaikeaa ole. Painaa nappia niin peli asentuu ja käynnistyy. Tartte miettiä sen latauksen jälkeen onko joku paukkulankanetti vai ei. Eniten ainakin itsellä menee aikaa noiden näppäinasettelujen ja muiden asetusten konffailussa. Ymmärtääkseni ensisijaisesti Stadian pelit on tarkoitettu tuon mukana tulevan kontrollerin kautta ohjattavaksi, minkä takia noin 90% peleistä joita tykkään pelata tippuu heti pois. Toisekseen onhan se kiva tuunaa pelin graffa-asetuksista kaikki kilkkeet päälle ja tietää että nyt on silmänkarkkia sen sijaan että ottaa joku valmisasettelu ja toivoa että yhteys toimii. Nämä nyt kuitenkin PC-lasit päällä mietittyjä pointteja ja konsolikilpailijaksti tuo kai enemmänkin on tarkoitettu.
Mistä näin päättelit? Ymmärtääkseni melkein mikä vain ohjain kelpaa ja hiiri+näppiskin tuettuna.
Juu, tämmöinen teksti oli:
katso liitettä 237930
Eli jos pelaa selaimella tai puhelimella.
Ei auta ei. Ja silläpä ei ole kiire 5G hypejunaankaan. Toimii tovin jossain 0,5Gbps kantturoissa ja sitten kun sakki siirtyy siihen jotta torrentit ja netflixit jaja skutaa paremmin nopeammin ja hienommin niin ollaan jossain 50-100Mbps. En todellakaan odota että operaattorit oikeasti vetää tarpeeksi tolppia.. tai kuitukaistaa niihin tolppiin.
Silläpä tässä agendalla saada oma talonyhtiö vihdoin kuidun piiriin, nyt ei tule kun vsdl paukkulankaa sisälle asti.. 🙁
Arstechnican pelitoimittaja oli pelannut brutal doomia yli 500km päässä olevasta datakeskuksesta ja vakuuttui siitä, että hyvältä näyttää.
Stadia’s E3 Doom Eternal demo made me a cloud gaming believer
Kannattaa kuitenkin huomioida että tuo oli googlen omissa tiloissa oleva demo, varmaankin valokuidulla ja läppäri ja ohjainkin olivat lankaverkossa, eli wifi:kin oli otettu välistä viivettä lisäämästä.
Niin, eli vastaa melkein miljoonan kotitalouden tilannetta Suomessa. Kuitu samaan kerrostaloon ja viimeiset metrit kuparilla…
Jos kaapelineteillä olevat kotitaloudet lasketaan mukaan, niin yli puolet suomen kotitalouksista ovat näitä nopeita lankanettejä.
Tämä palvelu on heille. Se, että osalla on paukkulankaa ei vaikuta mitenkään heidän elämäänsä tai tämän palvelun hyvyyteen heille.
Eiköhän suurin osa peleistä uusillakin konsoleilla tule olemaan dynaamisen resoluution takana eli natiivi 4k rendausta varsinkaan 60fps targetilla on turha odotella. Ja ainakaan ns huippumallia ei kyllä alle viidensadan tule saamaan, luulen.
Se että onko skaalattu 4k parempi kuin reaaliaikaisesti pakattu 4k video on tietty hieman makuasia mutta itse kyllä kallistuisin ensimmäisen kannalle.