Raptor Lake noudattaa vielä Intelin perinteisempää mallia, mutta Meteor Laken myötä yhtiö tulee siirtymään useamman pikkusirun käyttöön samassa paketoinnissa.

Intel paljasti Investor Meeting -tapahtumassaan roadmappinsa useille eri segmenteille. Eilisen näytönohjaimiin, teholaskentaan ja valmistusprosessiin keskittyvien yksityiskohtien lisäksi esillä oli muun muassa tarkempia suunnitelmia prosessoreiden puolella.

Kuluttajapuolella seuraava sukupolvi tulee tottelemaan nimeä Raptor Lake. Jo ennakkoon tiedettiin, että prosessoreissa tulee olemaan käytössä nykyisen Alder Laken tapaan kahdeksan P-ydintä, mutta E-ydinten määrä on kaksinkertaistettu kuuteentoista. Yhtiö esittelikin keynotessaan Raptor Lakea ensimmäistä kertaa livenä. Demossa esiteltiin, kuinka kaikki ytimet työskentelivät renderöinnin parissa, kunnes renderöintiprosessin ikkuna minimoitiin tehtäväpalkkiin, jolloin vain E-ytimet jatkoivat sen parissa ja P-ytimet vapautuivat muuhun käyttöön.

Raptor Lake tullaan valmistamaan Intel 7 -prosessilla ja Intel lupaa sille tässä vaiheessa kaksinumeroisia lukuja suorituskykyparannusten rintamalla, uusia ylikellotusominaisuuksia ja yhteensopivuutta samaan prosessorikantaan Alder Laken kanssa. Lisäksi Intel tuo Raptor Laken kaveriksi M.2-liittimeen asennettavia AI-kiihdyttimiä. Raptor Laket saapuvat markkinoille kuluvan vuoden aikana.

Ensi vuonna luvassa on puolestaan Meteor Lake, joka rakentuu useammasta pienestä sirusta yhdessä paketoinnissa. Mukana tulee olemaan ainakin erilliset sirut itse prosessoriytimille, grafiikkaohjaimelle että uncorelle kaikkine muine kommervinkkeineen. Meteor Lakessa Intel tulee myös integroimaan tekoälykiihdytystä suoraan samaan paketointiin, kun Raptor Lakessa kiihdytystä saa käyttöön erillisillä M.2-lisäkorteilla. Meteor Lakessa ainakin prosessoriytimet sisältävä Compute Tile valmistetaan Intel 4 -prosessilla, mutta osa siruista voi olla muilla prosesseilla valmistettuja.

Meteor Laken jälkeen luvassa on vuonna 2024 samaan prosessorikantaan sopiva Intel 20A -prosessilla valmistettava Arrow Lake. Kuten Meteor Lakenkin kohdalla, osa siruista voi olla valmistettu muilla prosesseilla ja roadmap-diassa mainittiinkin TSMC:n N3-prosessi. Sen jälkeen vuoroon tulee Lunar Lake, jossa on käytössä Intel 18A ja ulkopuoliset prosessit. Lunar Lakessa tullaan keskittymään ainakin suorituskykyyn ultramatalalla tehonkulutuksella.

Palvelinpuolella Intelin Sapphire Rapids -prosessoreita tulee seuraamaan ensi vuonna samalla Intel 7 -prosessilla valmistettavat Emerald Rapids -prosessorit ja vuonna 2024 Intel 3 -prosessilla valmistettava Granite Rapids. Kaikki kolme edellä mainittua luottavat yksinomaan tehokkaimpiin P-ytimiin ja Intel onkin nähnyt palvelinpuolella järkevimmäksi tarjota E-ytimiä täysin omassa tuotteessaan. Tämä tapahtuu 2024, kun Granite Rapids saa rinnalleen Sierra Forestin. Sierra Forest valmistetaan niin ikään Intel 3 -prosessilla, mutta se tulee hyödyntämään P-ydinten sijasta oman sukupolvensa E-ytimiä.

Lähde: Intel

This site uses XenWord.
;