Ensimmäinen IDF-tapahtuma järjestettiin jo vuonna 1997. Lopettamisilmoituksen johdosta Intelin kuluttajapuolen prosessoreiden tulevaisuudesta on maalailtu synkkiä kuvia, joille ei kuitenkaan ole mitään todellista tukea. Tuoreimmat huhut itseasiassa kertovat Intelin aikaistaneen tulevien kuluttajaprosessoreidensa julkaisuaikatauluja.

Intelin Intel Developer Forum -tapahtumilla on jo pitkät perinteet uusien innovaatioiden esittelyareenoina. Nyt tarinalle on tullut kuitenkin loppu, sillä Intel on ilmoittanut IDF-sivuillaan noin 20 vuotta kestäneen perinteen päättyvän välittömästi.

Intelin päätös lopettaa IDF-tapahtumat peruuttaa myös jo suunnitellut tapahtumat, kuten elokuulle aiotun IDF 2017 San Franciscon. Yhtiön mukaan ensisijainen lähde tiedoille yhtiön tuotteista ja teknologioista on jatkossa Resource and Design Center -portaali, jonka lisäksi Intelin edustajilta voi aina tiedustella lisäinformaatiota.

Monet ovat tulkinneet IDF-tapahtumien peruuntumisen vaikuttavan uhkaavalta kuluttajaluokan prosessoreiden tulevaisuudelle. Tulkintojen taustalta löytynee Intelin aiemmat lausunnot aikeista keskittyä entistä enemmän IoT-, pilvi- ja datakeskuspalveluihin PC-markkinoiden sijasta.

Mitään todellisia viitteitä kuluttajapuolen tulevaisuuden heikentymisestä ei kuitenkaan ole. Viimeisimpien huhujen mukaan Intel on päinvastoin kiihdyttänyt aiottuja kuluttajatuotteiden julkaisuaikataulujaan. DigiTimesin mukaan Basin Falls -alusta eli Skylake-X- ja Kaby Lake-X -prosessorit sekä X299-piirisarja tultaisiin julkaisemaan jo Computex-messujen yhteydessä touko-kesäkuun vaihteessa, kun aiemmissa suunnitelmissa alustan julkaisun piti tapahtua vasta pari kuukautta myöhemmin.

Coffee Lake -prosessoreiden julkaisun puolestaan kerrotaan aikaistuneen tammikuulta 2018 liki puolella vuodella tämän vuoden elokuulle. Huhujen mukaan ensin julkaisuvuoron saisivat Z370-piirisarja sekä kerroinlukitsemattomat K-sarjan prosessorit. Kerroinlukolliset prosessorit ja loput 300-sarjan piirisarjat julkaistaisiin puolestaan kuluvan vuoden lopulla tai vuoden 2018 alussa. Ennakkotietojen mukaan Coffee Lake -prosessorit tulevat kasvattamaan ydinten maksimimäärää edullisemmalla LGA 115x -alustalla neljästä kuuteen. Tukea huhuille antaa Intelin aiemmin julkaisema kuva, jossa 8. sukupolven Core i7 -prosessori luvattiin kuluvan vuoden jälkimmäiselle puolikkaalle.

Aikaistuneiden aikataulujen syyksi DigiTimes kertoo AMD:n Ryzen-prosessoreiden luoman paineen markkinoilla. AMD:n huhutaan vahvistavan tarjontaansa lähitulevaisuudessa Zen-arkkitehtuuriin perustuvilla 16-ytimisillä prosessoreilla ja niille tarkoitetulla X399-piirisarjalla.

This site uses XenWord.
;