Ominaisuuksien hienosäädön lisäksi mallinimet päivitettiin 9000-sarjaan, mutta hinnoittelu pysyi entisellään. Myyntiin tulee myös 28-ytiminen Xeon-prosessori LGA 3647-kannalla.

Intel julkaisi viime vuoden kesäkuussa Computex 2017 -tapahtumassa LGA 2066 -kantaiset Skylake-X-koodinimelliset Core X -tehoprosessorit, jotka tulivat saataville 8-18-ytimisenä. Lippulaivamalliksi kruunattiin tuolloin 18-ytimien Core i9-7980XE, jonka hinta Suomessa on yli 2000 euroa. Uusi huippumalli on 18-ytiminen Core i9-9980XE, joka toimii 3,0 GHz:n perustaajuudella ja rasituksessa maksimissaan 4,5 GHz:n Turbo 3.0 -taajuudella.

Päivitettyjen Core X -prosessoreiden suurin uudistus on lämmönlevittäjän juottaminen piisiruun. Yhtiö on saanut viime vuosina runsaasti kritiikkiä käyttäessään piisirun ja lämmönlevittäjän välissä lämpötahnaa, varsinkin kalleimmissa prosessorimalleissaan. Intel on selittänyt, että tahna ajaa asiansa, mutta lämmönlevittäjä korkkaamalla ja väliin nestemetallia vaihtamalla, rasituslämpötila on saatu laskettua jopa noin 20 astetta.

Prosessorit valmistetaan edelleen 14 nanometrin viivanleveydellä, mutta valmistusprosessia on optimoitu matkan varrella ja nykyisen prosessin nimi on 14++. Ominaisuuspuolella peruskellotaajuuksia on juotetun lämmönlevittäjän ansiosta nostettu mallista riippuen 200-600 MHz ja Turbo-taajuutta joissain malleissa 100 MHz. PCI Express -linjoja on nyt kaikissa malleissa suoraan prosessorista tarjolla 44 kappaletta. 8-12-ytimisten LCC- eli Low Core Count -mallien L3-välimuistin määrää on kasvatettu ja TDP-arvo on nostettu 140 watista 165 wattiin.

Päivitettyjen Core X -prosessoreiden kaveriksi ei julkaistu uutta piirisarjaa, vaan nykyiset X299-emolevyt toimivat uutuusprosessoreiden kanssa BIOS-päivityksen jälkeen.

Lisäksi Intel esitteli 28-ytimisen ja Hyper-Threading-tuella 56 säiettä tukevan Xeon W-3175X -prosessorin, joka käyttää LGA-3647-kantaa ja on kerroinlukitsematon. Kesäkuussa yhtiö esitteli Computex 2018 -tapahtumassa kyseistä prosessoria kompressorilla viilennetyllä vesikierrolla jäähdytettynä kaikkien ytimien Cinebench-rasituksessa 5 GHz:n kellotaajuudella, mutta myyntiin tullessaan prosessori toimii 3,1 GHz:n perustaajuudella ja rasituksessa 1-2 ytimellä maksimissaan 4,3 GHz:n Turbo-taajuudella. L3-välimuistia on käytössä 38,5 megatavua, alusta tarjoaa käyttöön yhteensä 68 kappaletta PCI Express -linjoja ja TDP-arvo on 255 wattia.

Asus ja Gigabyte tuovat myyntiin kuusikanavaisella muistiohjaimella varustetulle prosessorille kustomoidun emolevyn, mutta Xeon W-3175X -prosessorin ja emolevyjen hinnat ovat toistaiseksi kysymysmerkki.

This site uses XenWord.
;