DG1-koodinimellisen näytönohjaimen julkaisun odotetaan tapahtuvan vuoden 2020 jälkimmäisellä puoliskolla.

Intel valmistautuu parhaillaan julkaisemaan ensimmäiset modernit erillisnäytönohjaimensa. Yhtiö aikoo julkaista Gen12-arkkitehtuuriin perustuen paitsi integroidun mallin, myös useita erillisnäytönohjainmalleja ja sekä laskentakortteja datakeskuksiin.

Intelin Xe:ksi ristitystä Gen12-arkkitehtuurista on saatu jo useita pieniä vuotoja ja esimerkiksi ajureihin on jo lisätty ensimmäiset tulevien näytönohjainten vaatimat muutokset. Lisäksi samaan arkkitehtuuriin perustuva integroitu näytönohjain on jo nähty ensimmäisessä testivuodossa.

Nyt Intelin toimitusjohtaja Bob Swan on paljastanut sijoittajille yhtiön käynnistäneen onnistuneesti Xe-arkkitehtuuriin perustuvan DG1-erillisnäytönohjaimen. Yhtiön kelkkaan viime vuonna hypännyt markkinointimies Chris Hook juhlisti tapahtumaa twiittaamalla ”It’s alive!” viime perjantaina. Hook on lisäksi twiitannut, että näytönohjain tullaan julkaisemaan ennen vuoden 2020 loppua, mikä sopii aiempiin tietoihin vuoden puolivälin jälkeen tapahtuvasta julkaisusta.

Kehitys ei luonnollisestikaan pääty ensimmäisiin erillisnäytönohjaimiin. Swan kertoi sijoittajille lisäksi, että yhtiö on pysynyt aikataulussaan myös seuraavan sukupolven suhteen ja aikovansa julkaista 7 nanometrin prosessilla valmistettavat näytönohjaimet vuonna 2021. Myös 5 nanometrin kehitystyön kerrotaan olevan hyvässä vauhdissa.

Lähde: Legit Reviews, Chris Hook @ Twitter

This site uses XenWord.
;