Yhtiön mukaan yleisin ongelma on nimenomaan käyttäjävirheet, joissa liitintä ei ole asennettu pohjaan asti, aivan kuten Gamers Nexuksen tutkimukset viittasivat.

12VHPWR-sulamissaagan aikana kenties silmiinpistävintä oli NVIDIAn hiljaisuus. Yhtiö kommentoi koko kohun aikana vain tutkivansa asiaa ja lupaavansa ongelmista kärsiville kumppaneidensa kanssa nopeutetut takuukäsittelyt. Nyt yhtiö on antanut myös virallisen lausuntonsa asian tiimoilta.

NVIDIAn tukisivuille on ilmestynyt artikkeli, jossa yhtiö kertoo todenneensa yleisimmäksi ongelmaksi liittimet, joita ei ole kytketty pohjaan asti. Sen tietoon on tullut noin 50 tapausta, jossa GeForce RTX 4090 -näytönohjaimeen kytketty 12VHPWR-liitin, oli se sitten adapteri tai suora johto virtalähteeltä, on sulanut.

NVIDIAn virallinen suositus on kytkeä virtajohto paikoilleen jo ennen kuin näytönohjainta asennetaan emolevylle, jotta käyttäjän on helpompi varmistua sen olevan varmasti paikoillaan. Pienikin rako voi ajan mittaan kasvaa, kun johdot vetävät liitintä omalla painollaan. Yhtiö sitoutuu edelleen nopeutettuun takuuprosessiin ja tutkii tapoja, joilla voisi varmistua liittimen paikallaanolosta ennen kokoonpanon käynnistystä.

Gamers Nexuksen ja rikkoutuneiden laitteiden tutkimiseen erikoistuneen testilaboratorion tutkimukset tukevat NVIDIAn lausuntoa. Toinen mahdollinen syy sulavalle liittimelle yleisemmän huonosti asennetun liittimen ohella on ”roskat” liittimen pohjalla, jotka voivat irrota liittimestä itsestään tai pinneistä.

PCI SIG:n tiedetään valmistelevan uutta versiota 12VHPWR-liittimestä, joka korjaisi ongelmat. Aiemmin nettiin on vuotanut Amphenolin dia, jossa esitetään 12VHPWR-liittimen kotelointiin tehtäviä muutoksia, joskaan allekirjoittaneelle ei ainakaan kyseisestä diasta selviä, miten sen olisi tarkoitus auttaa varmistamaan liittimen perille meno. Tulemme seuraamaan liitintilanteen kehittymistä, mutta toivon mukaan itse sulamisongelma voidaan taputella tässä kohtaa.

Lähde: NVIDIA

This site uses XenWord.
;