Uusi USB-standardi tuplaa maksiminopeuden, mutta samalla tekee markkinoista aiempaa sekavammat peräti neljän eri USB 3.2 Gen -version myötä.

USB 3.1 Gen 2 on vasta pikkuhiljaa yleistymässä tietokoneissa ja muissa laitteissa. Kehityksellä ei ole kuitenkaan aikaa jäädä odottamaan ja Synopsys onkin nyt demonstroinut ensimmäistä kertaa julkisesti toimivaa USB 3.2 -toteutusta.

Synopsyksen USB 3.2 -demonstraatio toteutettiin kahdella kehitysalustalla, jotka sisälsivät HAPS-80-FPGA-alustan hoitamassa itse USB-ohjaimen tehtäviä, 10 nanometrin FinFET -prosessilla varustetut PHY-moduulit sekä tavalliset USB Type-C -liittimet. PHY-moduulit yhdistävät sisällään kaksi 10 Gbps:n linjaa, jonka myötä yhteyden nopeudeksi saadaan USB 3.2:n vaatimat 20 Gbps. Laitteet olivat yhteydessä toisiinsa tavallisella USB Type-C -kaapelilla.

Itse demonstroitava USB-laite perustuu Linuxiin ja se esiintyy muille laitteille USB 3.2 -väyläisenä tallennusmediana. Tietokoneen päässä kehitysalustasta on tehty PCI Express -väyläinen lisäkortti, joka näkyy tietokoneelle USB 3.2 xHCI -ohjaimena. USB-ohjaimena esiintyvä kehitysalusta ja yhteys toimivat suoraan ilman erillisiä ajureita Windows 10 -käyttöjärjestelmällä.

USB 3.2 -standardi julkaistiin viime syyskuussa, mutta valitettavasti se ei tuo lisäselvyyttä USB 3.1:n Gen x -nimeämisiin. USB 3.2:n myötä markkinoilla tullaan näkemään neljä eri Gen-varianttia:

  • USB 3.2 Gen 1×1: Vastaava kuin USB 3.0 eli USB 3.1 Gen 1 (yksi linja, 5 Gbps, 8/10-bit enkoodaus)
  • USB 3.2 Gen 1×2: Kuin 1×1, mutta kaksi linjaa (kaksi linjaa, 10 Gbps, 8/10-bit enkoodaus)
  • USB 3.2 Gen 2×1: Vastaava kuin USB 3.1 Gen 2 (yksi linja, 10 Gbps, 128/130-bit enkoodaus)
  • USB 3.2 Gen 2×2: Kuin 2×1, mutta kaksi linjaa (kaksi linjaa, 20 Gbps, 128/130-bit enkoodaus)

Lähde: Synopsys

This site uses XenWord.
;