Thermaltaken uuden Core P90:n parhaiksi puoliksi kehutaan avoimen kotelon loistavaa ilmanvaihtoa sekä modulaarisuutta.

Thermaltake on julkaissut mielenkiintoisen uutuuden avointen koteloiden ystäville. Core P90 Tempered Glass Edition on ATX-emolevyille suunniteltu, kolmeen lohkoon jaettu kotelo.

Thermaltake Core P90 TG on rakennettu kolmikulmaisen särmiön ympärille. Särmiön yhdelle sivulle asennetaan oletuksena esimerkiksi emolevy ja virtalähde, jolloin toiselle sivulle jää runsaasti tilaa esimerkiksi nestejäähdytyksen komponentteja ja kiintolevyjä sekä SSD-asemia varten. Modulaarisen rakenteen ansiosta käyttäjä voi halutessaan sijoitella koneen osia myös muutoin kuin oletuskuvissa aseteltuun tapaan. Särmiön sisäpuoli on tarkoitettu pääasiassa kaapeleiden hallintaa varten, mutta sinne voidaan sijoittaa tarvittaessa myös kiintolevyjä tai SSD-asemia.

Core P90 TG:n keskisärmiön kahden sivun kulmista lähtevät pitkät metallijalat, joiden päätyihin on asennettu 5 millimetrin karkaistusta lasista valmistetut paneelit. Koottuna pakettina ja kokoonpano sisällään kotelo voidaan asettaa joko makaamaan keskisärmiön selkäpuoli alaspäin, pystyyn erillisten jalkojen varaan tai seinälle mukana tulevien kiinnikkeiden avulla.

Thermaltake Core P90 TG:n tekniset ominaisuudet:

  • Ulkomitat: 470 x 470 x 615 mm
  • Paino: 17,2 kg
  • Materiaalit: 5 mm karkaistu lasi, teräs (SPCC)
  • Yhteensopivat emolevyt: ITX, mATX, ATX
  • Etupaneeli: 2x USB 3.0, 2x USB 2.0, HD Audio
  • 3,5 tuuman levypaikat: 2 – 4
  • 2,5 tuuman levypaikat: 5 – 7
  • Laajennuskorttipaikat: 8
  • Lisäkorttien maksimipituus: 320 mm
  • Prosessoricoolerin maksimikorkeus: 180 mm
  • Virtalähteen maksimipituus: 220 mm
  • Tuuletinpaikat: 4x 120 mm, 3x 140 mm (oikea kylki)
  • Jäähdytinyhteensopivuus: max 1x 480 mm ja 1x 420 mm (oikea kylki)

Lähde: Thermaltake

This site uses XenWord.
;