
NVIDIA julkaisi viime viikolla Turing-arkkitehtuuriin perustuvan GeForce GTX 1660 Ti -näytönohjaimen, jonka TU116-grafiikkapiiristä on karsittu RTX-malleista tutut säteenseuranta- ja tensoriyksiköt. GTX 1660 Ti:n lisäksi alkuvuoden huhuissa on puhuttu myös GTX 1660- ja GTX 1650 -malleista, mutta NVIDIA ei ole virallisesti myöntänyt niiden olemassaoloa.
Valmistajasta riippumatta tulevat tuotteet vuotavat tyypillisesti julkisuuteen jo hyvissä ajoin ennakkoon, eikä tulevat GeForce-mallit tee tähän poikkeusta. Vuotoja on saatu niin monesta toisistaan riippumattomasta lähteestä, ettei niiden olemassaolosta ole mitään epäilyksiä.
DigiTimesin lähteiden mukaan NVIDIA tulee julkaisemaan GeForce GTX 1660 -näytönohjaimen 15. maaliskuuta ja GTX 1650:n 30. huhtikuuta. Näytönohjainten suositushintojen kerrotaan olevan 229 ja 179 Yhdysvaltain dollaria.
HardwareLuxxin Andreas Schilling on puolestaan Twiitannut GTX 1660:n olevan varustettu 6 Gt:n muistilla ja GTX 1650:n 4 Gt:n muistilla. GeForce GTX 1650 -twiitissä oli mukana lisäksi kuvat näytönohjainten myyntipaketteihin tarkoitetuista logoista.
GTX 1660 tulee käyttämään samaa TU116-grafiikkapiiriä, kuin jo julkaistu GTX 1660 Ti, mutta vuotojen perusteella siinä on käytössä vain 1280 CUDA-ydintä. GTX 1650:n epäillään perustuvan uuteen TU117-grafiikkapiiriin, jonka ominaisuuksista ei ole vielä varmuutta. 6 Gt:n muistimäärä viittaa käytännössä varmuudella 192-bittiseen muistiväylään ja 4 Gt:n 128-bittiseen.
Lähteet: DigiTimes, Andreas Schilling @ Twitter
Riippuen näyttiksien suorituskyvystä, herättää hintaluokka ainakin mielenkiinnon.
1660 lienee nopeudessa siinä kellotetun 1060:n kulmilla. Ei tuota oikein muuten voi sijoittaa.
GT sarja on LowEnd
Gtx1660 ja Gtx1650 eivät ole LowEnd ohjaimia.
Low profile kortti kelpaisi
1650 on toivottavasti semmoinen tapaus jolla pelit saadaan jotenkuten pyörimään perusläppärissä taas hetken aikaa.
1060 vaatii jo suht paljon virtaa ja 1050/ti fps taitaa olla vähän jo siinä diashown rajoilla raskaimmissa peleissä 1080p medium detail.
1050Ti jaksaa med asetuksilla vielä kohtuullisesti.
esim. Metro Exodus n.50-55fps Avg.
Kiva kuulla koska ostin äskettäin 1050ti läppärin.
Shadow of the Tomb Raider 1080p medium preset ~30 fps
Siinä voi mennä tovi jos toinenkin ennen kuin 1650/1660-läppäreitä ehtii markkinoille asti vaikka työpöytänäyttikset julkaistaankin pian
1050 julkaistiin lokakuun lopussa 2016, läppäriversio 2 kk myöhemmin tammikuussa 2017, nopeasti googlattuna.
Jos desktop 1650 kohtapuoliin jo julkaistaisiin, ehkä sitten mobiili 1650 vielä kesän mittaan?
Pitäis saada GTX1660, jonka saa ajureilla 1660TI:ksi.
Jonnet ei muista. :kahvi:
Tiedä sitte paljonko hitaampia läppäreissä ovat kun en ole niitä harrastellut vuosiin, desktop puolella 1050Ti tuossa TombRaiderissa VeryHigh HBO+ ja purehair On, tulee n.30fps avg.
Juuri näin sitä tuleekin käyttää. Medium/low asetuksilla ja kaikki tuoreimmat pelitkin toimii.
—
Satunnainen pelaaja ei melkein tarvitse GTX 1650 / GTX 1660 parempaa korttia. Varsinkin, jos ostaa pelit Steamin aleista parin vuoden jälkeen, kun ovat halpoja.
Juu. Mutta 45 W 4c 8t läppärin prosu jaksaa ehkä silti pidempään kuin 70-100 W näyttis. Mutta katotaan mitä sieltä tulee.
…ja sellainen, joka toimii ilman lisävirtaa. Olkkarin media-PC:lle vähän lisäpotkua.
Jos 1650:llä saisi 1060:n tehot, niin olisi itselle aika passeli. Pääsisi kaikenlaisista ilmaisista / $1 Humble Bundleista kertyneitä pelejä testailemaan, joita ei tuo vanha luuska suostu yli 15 fps pyörittämään jos sitäkään. Paljoa yli 200€ ei tällä pelaamisella ole järkeä satsata. 1050 Ti:kin riittäisi varmaan oikein hyvin, jos poistomyynneistä lähtisi järkevään hintaa – nythän ne on suhteessa arvokkaita kun 1060 ja paremmat on tulleet hinnoissa alas julkaisun jälkeen, mutta 1050:llä näyttäsi hinnat vaan nousseen koko ajan.
Kai se 1650 on tuota Gtx1060 3Gb nopeampi näin mutuna arvioiden.
Cuda ydinten määrääkään ei tiedossa vielä ole.