AMD:n Polaris-arkkitehtuuri julkaistiin alun perin kesällä 2016. Arkkitehtuurista on julkaistu paitsi alkuperäinen RX 400 -sarja, myös lähinnä kosmeettiselta päivitykseltä yhdestä lisäpiiristä huolimatta vaikuttanut RX 500 -sarja. Viime päivinä on netissä alkanut pyöriä huhuja uudesta Polaris-piiristä.
AMD:n huhutaan valmistelevan parhaillaan Polaris 30 -nimellä tunnettua uutta versiota tutusta arkkitehtuurista. Huhujen mukaan piirissä ei olisi varsinaisesti uutta verrattuna Polaris 10 / 20 -piiriin, mutta sen valmistusprosessi olisi päivittynyt 12 nanometriin.
RX-590https://t.co/vTCH1W8Tsy
— APISAK (@TUM_APISAK) October 15, 2018
Huhut saivat äskettäin tukea taakseen tutulta Twitter-vuotajalta Tum_Apisakilta. Tum_Apisakin julkaisemassa kuvankaappauksessa näkyy 3DMark-tulos tunnistamattomalla näytönohjaimella, jonka ajurit listaavat nimeksi ”Radeon RX 590 Series”. Näytönohjain toimii 3DMarkin mukaan 1545 MHz:n kellotaajuudella, mikä on selvästi korkeampi kuin esimerkiksi Radeon RX 580:n 1257 MHz. Muistit toimivat 3DMark-kuvankaappauksen mukaan 2000 MHz:n nopeudella. Huomattavaa kuvankaappauksessa on myös se, että vanhemmalla ajuriversiolla näytönohjain tunnistuu Radeon RX 580 Series -nimellä.
VideoCardz on löytänyt lisäksi Baidusta kuvan, jonka väitetään olevan näytönohjainvalmistaja HIS Digitalin valmistusaikataulua kuvaavista dokumenteista. Kuvassa esiintyy paitsi joukko HIS:n tuotekoodeja, myös kaksi ”RX-590”-solua. Sivusto kertoo kysyneensä valmistajalta kommenttia asian suhteen, muttei ole toistaiseksi saanut mitään vastauksia.
AIB:n tekosista tosiaan ovat tuollaiset vituiksi tehdyt kortit viime kädessä tuo kiinni eikä piirivalmistajasta. Omakohtaista kokemusta asiasta on erään EVGAn suunnilleen isoimmilla tehdaskellotuksilla olleen Geforce GTX 970:n muodossa. Ko. kortilla sen vakio-tehdasylikellotuksilla kaatuili Elite: Dangerousissa tasaisen varmasti noin tunnin välein ellei GPU:ta alikellottanut. :smoke:
Toisaalta tuossa on nostettu kelloja ihan reilusti. Valmistustekniikan osaltahan tämä vastaa tavallaan sitä kun Ryzenit päivitettiin 1000-sarjasta 2000-sarjaan. Silloin kelloja nostettiin 5-10% virrankulutuksen pysyessä samana tai jopa kasvaessa. Jos tuo vuodon kellotaajuus pitää paikkansa, niin siinä on nousua 15% RX 580:aan verrattuna.
Se, että onko tästä julkaisusta iloa riippuu siitä, että saadaanko suunnilleen 200 € hintaluokassa lisää tehoja. Jos hinnat pysyvät samana tai hieman laskevat vs. RX570/580 ja tehonlisäys olisi sen 15 % jokseenkin tolkullisella virrankulutuksen lisääntymisellä niin luulisi NVidian joutuvan vastaamaan esim. 1060:ien hintoja laskemalla.
Itseäni kiinnostaa, että kuinka kovaa nämä kulkisivat voltteja laskemalla, ts. saisiko 120-150 W kulutuksella selvästi lisätehoja vs. RX570.
Jos hinta on kohdillaan, niin Voishan ton tehoista korttia kai harkita, kun ei näyttöni Full HD:tä kummallisempaa toistakkaan 😀
Tässä ollaan itsellekin mielenkiintoisen hintaryhmän äärellä (FHD).
Itsellä 1440p60 ja aikaisemmin käytössä ollut GTX 1080 oli sille aivan ylimitoitettu joten meni myyntiin. Joku 1070:n likellä oleva teho riittäisi oikein hyvin. Tässä lähinnä odotellaan että päästääkö tehossa ja hinnassa lähellekään käytettyä 1070:ä.
Tuossa vuodossa näkyy myös, että muistin kellotaajuus ei ole kasvanut.
Jos piirin kellotaajuus nousee 15% mutta muistin pysyy samana, useimmissa tilanteissa suorituskykyparannus jää yleensä jonnekin vajaan 10% luokkaan, polaris 10/20 on kuitenkin melko muistikaistarajoittunut piiri, ja mitä enemmän piiirn kellotaajuutta kasvatetaan muistikaista kasvattamatta, sitä enemmän se alkaa rajoittaa.
Onko mahdollista, että muistiväylän leveys nostetaan 512-bittiin? Kustannukset nousisi liikaa?
Kuten kaikki muutkin muutokset, se vaatisi koko piirin suunnittelun uudelleen. Polaris 10/20/30 kohdalla saattaisi myös tila kirjaimellisesti loppua kesken piirien reunoilta
Olisiko GDDR5X vaatinut myös koko piirin uudelleen suunnittelun? Muistelin joskus lukeneeni, että johdotukset tai vastaavat pysyivät samoina, kuin GDDR5:ssä.
Hyvä, että Amd julkaisee edes jotain "uutta".
Se olisi vaatinut uudet muistiohjaimet.
Ja uudet muistiohjaimet olisi tarkoittanut sitä, että piirin layout olisi muuttunut, ja sen uuden layoutin tekeminen olisi tarkoittanut selvästi lisää työtä ja kustannuksia.
Kun todennäköisesti tässä piirissä on kyse siitä, että tuo sama vanha layout vaan valmistetaan "12nm" prosessilla ottamatta kovin paljoa hyötyjä siitä "12"nm prosessista, minimaalisilla tuotekehityskustannuksilla.
Käytännössä ei. Vaatisii piiriltä uuden layoutin, tulisi paljon kalliimmaksi ja sitten kannattaisi myös nostaa ROP-määrä 64ään, 32 alkaisi sitten olla paha pullonkaula.
Geforce GTX 1060:aa saa myös 2257 MHz muistilla, vaikka on GDDR5:tä. Jännää, ettei ole edes sitä optiota käytetty. Tosin ehkä muistiohjain ei tykkää.
Tietämättä sitä venyisikö AMD:n muistiohjain noille taajuuksille, se voi olla myös saatavuuskysymys, noita 9 Gbps:n GDDR5-muisteja tekee vain Samsung (Hynix ja Micron eivät tarjoa, en muista oliko muita merkittäviä GDDR5-valmistajia)
GDDR5X on varsin harhaanjohtava nimitys niille muisteille koska ne eroaa allkuperäisitä GDDR5 muisteista huomattavasti, paljon enempi kuin pelkän X:n lisäys nimenperään antaisi kuvitella.
Öö? GDDR5:n ja GDDR5X:n erona on kirjoitusten/lukujen ja prefetchin GDDR5X:ssä tuplattu leveys (GDDR5:llä jokainen operaatio käsittelee 32 bittiä dataa, GDDR5X:llä 64 bittiä), minkä kautta saatiin nostettua nopeuksia
Jostajohtuen tarvii täysin eri muistiohjaimen.
Otahuomioon että tuon nimen pienestä erosta johtuen asiantuntematon herkästi kuvitteleen että ne muistit olisi tuosta vain vaihdettavissa ilman että näytönohjaimessa/GPU:ssa mikään muutuisi.