SilverStone julkaisi alkuvuodesta kuin suoraan 80-luvulta olevan FLP01-retrokotelon. Retrokotelo on saanut osakseen kenties odotettua suurempaa huomiota ja yhtiö on päättänyt takoa, kun rauta on kuumaa.

SilverStone esitteli Computex 2025 -messuilla seuraavan 80-lukua henkivän ratkaisunsa FLP02:n. FLP01:n kenties suurin kritiikki eli ns. pizzalaatikkomalli on korjattu ja tällä kertaa mennään miditornimallilla kauden kuumimmassa trendivärissä, beigessä.

SilverStone on korjannut uutuudessaan monia muitakin kritiikin kohteita ensimmäisestä retroviritelmästään. FLP02:n 5¼:n paikat mukailevat edelleen lerppuasemia, mutta nyt niihin on lisätty aiemmin uupunut lukitusvipu. Kaikki kolme paikkaa ovat lisäksi oikeita 5¼ paikkoja, lerppuasemaa imitoivan suojan voi irrottaa ja tilalle asentaa vaikka optisen aseman. Etupaneelin USB-liittimet ja muut on nyt sijoitettu asemien yläpuolelle huomaamattoman luukun taakse.

Etupaneelin keskellä on beigestä poikkeava harmaa paneeli tärkeimmin kytkimin: punainen virtakytkin, avain sen lukitukseen, Reset- ja Turbo-painikkeet sekä kahden numeron 7-segmenttinäyttö. Koska nykyprosessoreista ei varsinaista Turbo-ominaisuutta enää löydy, hallitaan Turbo-painikkeella tuuletinprofiileita ja näytössä näkyy tuuletinten nopeus.

Etupaneelin alaosa on pystysäleikön peitossa ja peittää sen takaa löytyvät tuulettimet. Säleikön alaosassa on myös retrohenkinen SilverStone-logotarra.

SilverStone FLP02:n pitäisi saapua myyntiin vielä tämän vuoden aikana ja sen verottomaksi suositushinnaksi on ilmoitettu selvästi edeltäjäänsä korkeampi 220 dollaria.

FLP02 on esillä myös io-techin Computex-messukoostevideolla.

Lähde: Tom’s Hardware