io-techin ensituntumat uudesta OnePlus 6T -älypuhelimesta.

OnePlus jatkaa puhelimensa puolivuotista päivityssykliä, joka alkoi toissavuonna OnePlus 3T –mallin myötä. Se on pienehkölle valmistajalle helpohkoa toteuttaa, sillä mallistosta löytyy kerrallaan vain yksi puhelin. Tällä kertaa vuorossa on OnePlus 6T, joka on päivitysversio toukokuussa julkaistusta OnePlus 6 –mallista.

Suomessa pieni kiinalaismerkki on noussut melko kovaan kuluttajasuosioon Elisa- ja Telia-operaattoriyhteistyön myötä. Nyt joukkoon liittyy myös DNA, joten uusi OnePlus 6T on saatavilla kaikkien kolmen suuren operaattorin valikoimista. Lisäksi ensimmäisenä virallisena jälleenmyyntikanavana operaattorien ulkopuolella starttaa Verkkokauppa.com.

Pääsimme ottamaan OnePlus 6T:stä ensituntumat muutamaa päivää ennen varsinaista julkaisua, joten pääsemme nyt tarjoilemaan lukijoillemme laitteesta tekemiämme ensihuomioita ja –tunnelmia tuoreeltaan heti julkaisun yhteydessä.

Varsinainen testiartikkeli on luvassa marraskuun alkupuoliskon aikana, kunhan puhelinta ehditään testaamaan kattavasti parin viikon ajan ympärivuorokautisessa käytössä.

OnePlus 6T on säilyttänyt sukunäkönsä edeltäjämallin kanssa, vaikka tarkkasilmäisemmät erottavatkin laitteet varsin helposti toisistaan. Etupuolella suurin muutos on näytön yläreunan loven kutistuminen pieneksi etukameran majoittavaksi ”pisaraloveksi”. Takapuolella ulkonäkö on lähes identtinen puuttuvaa sormenjälkitunnistinta lukuun ottamatta.

Käsituntuma on pysynyt hyvin samankaltaisena alkuperäisen kuutosen kanssa, mutta tarkkanäppisimmät saattavat havaita pieniä muutoksia ulkomitoissa ja muotoilussa. Uutuus on aavistuksen pidempi ja paksumpi ja kylkien sekä takakuoren reunojen muotoilu on kokenut pienenpieniä viilauksia.

Materiaalivalinnat ovat pysyneet samoina – runko on alumiinia ja etu- sekä takakuori Gorilla Glass 6 –suojalasia. Rakenne on edelleen hyvin viimeistelty ja erittäin tukevan tuntuinen.

Näyttö on kasvanut kokoa runsaalla tuuman kymmenyksellä 6,41 tuumaan ja samalla kuvasuhde on venynyt entistä laajemmaksi (19,5:9). Kuvasuhteen kasvamisen myötä näyttö ei siis ole kasvanut leveyttä, vaan lähinnä pituutta. Paneeli pohjautuu edelleen AMOLED-tekniikkaan ja tarjoaa Full HD –tarkkuuden. Näytön suojana on uusi Gorilla Glass 6 –lasi ja reunoja kiertää melko leveä muovikaistale.

Kuten jo yllä mainittiin, näytön koon kasvattamisen ohella yläreunan ”loven” kokoa on pienennetty, mikä on positiivinen suuntaus. 20 megapikselin etukamera on pysynyt samana kuin edeltäjämallissa ja sen ohella pienentyneeseen loveen on edelleen mahdutettu etäisyys-, valoisuus- ja valon värilämpötilasensorit. Lovi on 6T:ssä jo siinä määrin pieni, ettei se haittaa enää juurikaan ilmoitusrivin sisällön näyttämistä. Kuulokeaukko on sijoitettu loven yläpuolelle huomaamattomasti näyttölasin reunaan.

Android 9 Pie –käyttöjärjestelmän myötä tarjolle on tullut uusi navigointitapa, joka on tuttu vakio-Androidista. Perustilassa näytön alareunassa näkyy vain ”pillerin” muotoinen painike, jota painamalla ja pyyhkäisemällä aktivoidaan kotipainikkeen ja avointen sovellusten painikkeen toiminnot. Paluunäppäin ilmestyy tarvittaessa oikeaan reunaan. Käyttäjä voi valita asetuksista myös perinteisen navigointitavan, eli kolme navigointinäppäintä.

Yhtenä merkittävimmistä uudistuksista sormenjälkitunnistin on nyt sijoitettu näyttöpaneelin alle. Ratkaisu perustuu optiseen tunnistustekniikkaan, joka lukee sormenjäljen AMOLED-näyttöpaneelin läpi. Ensikokeilujen perusteella tunnistus vaikuttaisi toimivan riittävän varmasti, mutta ei aivan yhtä nopeasti kuin edeltäjämallin takakuoreen sijoitettu tunnistin.

Tarkemmin nimeämättömästä lasista valmistettu takakuori näyttää nopealla silmäyksellä identtiseltä edeltäjämallin kanssa, mutta eroavaisuus löytyy varsin nopeasti sormenjälkitunnistimen puuttumisen muodossa. Lähemmässä tarkastelussa voi myös havaita pieniä muutoksia takakuoren muotoiluun – lasin pinta on hieman aikaisempaa suorempi ja pyöristykset reunoja kohti alkavat hieman jyrkemmin kuin edeltäjämallissa. Värivaihtoehtoja on tarjolla kaksi kiiltävä- ja mattamusta.

Rautapuolelle OnePlus 6T:hen ei ole loihdittu mitään mullistavia muutoksia – perustoteutus on kuutosesta tuttu. Järjestelmäpiirinä on edelleen Snapdragon 845 ja RAM-muistia on 6 tai 8 Gt versiosta riippuen. Tallennustilan minimimäärä on korotettu 128 gigatavuun, joka on sopiva lähtötaso tämän hintaluokan laitteelle.

3,5 mm:n ääniliitännän poistaminen sai jo ennakkoon paljon kritiikkiä ja OnePlus koitti perustella ratkaisun olleen harkittu kompromissi. Vaihdossa käyttäjille tarjotaan näytön alapuolisen sormenjälkitunnistimen ohella runsaat 10 % suurentunutta akkua, jonka kapasiteetti on nyt 3700 mAh. Muistikorttipaikkaa, stereokaiuttimia tai langatonta latausta ei sen sijaan edelleenkään löydy.

Kamerapuolella rauta on samaa kuin OnePlus 6:ssa ja pieniä viilauksia on tapahtunut lähinnä softapuolella. Kuvankäsittelyalgoritmeja on parannettu, jonka pitäisi näkyä hämäräkuvauksessa, syvyysterävyysefektissä ja henkilökuvauksessa. Hämäräolosuhteissa on nyt tarjolla käsivaralta käytettävä pitkän valotuksen tila, jonka luvataan parantavan kuvanlaatua merkittävästi. Kaksoiskamera käyttää edelleen 16 megapikselin sensoria optisesti vakautetulla objektiivilla hyvässä valaistuksessa ja pixel-binningiä tukevaa 20 megapikselin sensoria apuna hämäräkuvauksessa.

 

Yhteenveto

Ensituntumien perusteella OnePlus 6T näyttäisi tälläkin kertaa jatkavan samaa linjaa edellisen sukupolven mallien kanssa. Laite vaikuttaa edelleen tarjoavan erinomaisen vastineen rahalle. Kuulokeliitännän puuttuminen aiheuttaa varmasti tietyissä käyttäjissä närää ja saattaa vaikuttaa myös joidenkin ostopäätökseen. Onneksi vastineeksi on sentään saatu selvästi suurempi akku.

OnePlussan hinnat hilautuvat hiljalleen ylöspäin ja tällä kertaa vuorossa on perusmallin 30 euron hintapomppaus. Vastineeksi hinnankorotuksesta käyttäjälle tarjotaan tuplamäärä tallennustilaa, suurempi akku ja näytön alle sijoitettu sormenjälkitunnistin.

OnePlus 6T tulee Suomessa kauppoihin 6. marraskuuta 549 euron lähtöhintaan (6 &128 Gt versio). 8 & 128 Gt:n muistiyhdistelmä maksaa 579 euroa ja 8 & 256 Gt huippumalli 629 euroa. USB Type-C -liitäntäiset Bullets-nappikuulokkeet maksavat 19,95 euroa ja langattomat Bullets-kuulokkeet 69 euroa.

This site uses XenWord.
;