io-tech kokeili Applen edullisempaa iPhone XR -uutuusmallia.

Kuten viime sunnuntaina julkaistun iPhone XS –artikkelin alussa jo totesin, Apple käänsi tänä vuonna uutuusmalliensa ryhmittelyn ikään kuin ylösalaisin. Vielä viime vuonna edullisempia iPhone 8 –malleja oli kaksi eri kokovaihtoehtoa ja iPhone X –huippumalli asemoitiin huipulle yksistään. Tänä vuonna iPhone XS –huippumalleja on kaksi ja edullisempaa uutuusmallia vain yksi versio.

Applen mittapuulla edullisempi uutuusvaihtoehto on nyt nimeltään iPhone XR, joskaan todellisuudessa kyse ei ole edullisesta mallista, sillä XR:n hinnat alkavat 879 eurosta. 128 Gt:n tallennustilaversio maksaa 939 euroa ja 256 Gt:n versio 1049 euroa.  Myös edeltäneet iPhone 8- ja iPhone 8 Plus –mallit säilyvät edelleen mallistossa alennetuin hinnoin.

Tutustumme tässä artikkelissa iPhone XR:n keskeisimpiin ominaisuuksiin lyhyemmän kokeiltua-juttutyypin muodossa. Testikappaleen toimitti lainaan Atea Finland Oy.

 

Pakkaus ja sen sisältö

iPhone XR:n pakkauksen toteutus on tuttu muista iPhone-malleista. Myös pakkauksen sisältö on sama kuin kalliimmissa iPhone XS –malleissa. Mukana on puhelimen ohella pikakäyttöohjeet ja takuuehdot, Apple-tarroja, Lightning-liitäntäiset EarPods-kuulokkeet, USB-Lightning-kaapeli sekä pienikokoinen mutta tehoton viiden watin peruslaturi.

 

Rakenne, tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat

iPhone XR on ulkoiselta olemukseltaan kuin iPhone X:n ja iPhone 8:n yhteensulautuma. Takaa laite muistuttaa varsin paljon iPhone 8:aa, kun taasen etupuolelta se näyttää hieman pullealta iPhone X/XS/XS Max –mallilta. Muotoilu on miellyttävän pyöristettyä sekä kylkien että kulmien osalta.

Materiaalien osalta XR eroaa kalliimmista XS-malleista kehyksen osalta. Metallikehys ja runko ovat nimittäin kiillotetun teräksen sijaan mattapintaista 7000-sarjan alumiinia. Kokonaisvaikutelma on hieman rahvaanomaisempi kuin XS-huippumalleissa, mutta siitä huolimatta laatuvaikutelmassa ei ole mitään valittamista. XR on erittäin tukeva eikä elä tai natise väänneltäessä. Rakenne on IP67-suojattu, mutta takuu ei siitä huolimatta korvaa kosteusvaurioita.

Fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 150,9 x 75,7 x 8,3 mm
  • Paino: 194 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 79,0 %

Kooltaan 6,1-tuumaista näyttöä käyttävä iPhone XR asettuu vähemmän yllättäen XS-mallien väliin. Se on aavistuksen pienempi kuin iPhone 8 Plus, mutta merkittävästi suurempi kuin iPhone 8. iPhone XS:ään nähden XR on 7,3 mm pidempi, 4,8 mm leveämpi ja 0,6 mm paksumpi. iPhone 8 Plussaan nähden XR on puolestan 7,5 mm lyhyempi 2,4 mm kapeampi ja 0,8 mm paksumpi. Android-puolelta samankokoisella näytöllä varustettu LG G7 on 2,3 mm pidempi, 3,8 mm kapeampi ja 0,4 mm ohuempi.

XR ei ole siis näyttökokoluokassaan erityisen pieni puhelin, josta kertoo myös alle 80 %:n jäävä näytön ja ulkomittojen välinen suhdeluku. Yhden käden käyttöä koskee pitkälti samat huomiot kuin XS Maxia – puhelin on siinä määrin leveä, että vastakkaisen reunan pyyhkäisyeleitä alkaa olla varsin hankala käyttää sujuvasti.

XR:n takakuori on lasia, jonka tarkempaa laatua tai mallia Apple ei kerro. Värivaihtoehtoja on melkoinen liuta – XR:n saa valko-hopeana, mustana, turkoosinsinisenä, keltaisena, korallinoranssina sekä kirkkaanpunaisena hyväntekeväisyysversiona. Puhelimen kyljet on anodisoitu mukailemaan takakuoren väriä, poislukien valkoinen malli, jonka kyljet ovat hopeanväriset.

Testikappaleemme oli väriltään valko-hopea, jonka takakuoressa ei ilahduttavasti näy juurikaan sormenjäljet. Pinta on muutenkin lasiksi varsin tyypillinen – kuivissa käsissä liukas, kosteissa pitävä. Takakuoren lasi on täysin tasainen, mutta kohollaan olevan kameran vuoksi puhelin pääsee keikkumaan häiritsevästi pöydällä ollessaan.

iPhone XR:n alapääty poikkeaa XS-malleista ja onkin käytännössä identtinen iPhone 8:n kanssa. Keskellä sijaitsevan Lightning-liitännän molemmin puolin sijaitsee kuusi pyöreää reikää, joista oikeanpuolimaisen takana on kaiutin. 3,5 mm:n ääniliitäntää ei ole, joten perinteisiä langallisia kuulokkeita käyttääkseen käyttäjän on hankittava adapteri Lightning-liitäntään.

Aivan kuten iPhone 8:ssa, XR:n yläpääty on täysin umpinainen. Näytön yläreunaan on toteutettu sisarmalleista tuttu suurikokoinen ”lovi”, johon on sijoitettu FaceID-kasvojentunnistuksen sensorit sekä seitsemän megapikselin etukamera. Pienenä miinuksella lovi peittää alleen osan sisällöstä esimerkiksi videota täydellä ruudulla katsoessa. Face ID toimii samalla tavoin kuin XS-malleissa – sen toiminta on riittävän sujuvaa, muttei aivan parhaimpien sormenjälkitunnistimen luokkaa.

Toinen stereokaiuttimista sijaitsee kuulokkeen yhteydessä. XS-mallien tapaan kaiuttimien äänenlaatu on puhelimien parhaimmistoa ja maksimiäänenvoimakkuus melko korkea.

Ehkäpä iPhone XR:n puhutuin ominaisuus on sen 6,1-tuumainen näyttö, jonka Apple on nimennyt hienostelevasti Liquid Retina HD –näytöksi. Toisin kuin kalliimmissa XS-malleissa, XR:n näyttö perustuu LCD IPS –paneeliin. Mittauksiemme mukaan näytön reunat ovat kauttaaltaan noin 6,5 mm leveät, joka on nykymittapuulla varsin paljon ja se tekeekin XR:stä hieman kömpelön näköisen ja näyttökokoon nähden melko leveän puhelimen.

Näytön varustuksesta puuttuu Dolby Vision- ja HDR10-tuet sekä Applen 3D Touchiksi nimeämä paineentunnistus. Osa 3D Touchilla toteutetuista toiminnoista on korvattu pitkällä painalluksella, mutta osaa (kuten sovelluskuvakkeiden pikavalintoja, linkkien tai kalenterimerkintöjen pikakurkistusta) ei ole lainkaan tarjolla.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 6,1-tuumainen 19,5:9 IPS LCD –näyttöpaneeli
  • 1792 x 828 pikseliä, 326 PPI
  • reunoilta pyöristetty suojalasi
  • True Tone, Night Shift
  • DCI-P3-väriavaruus
  • 120 Hz:n kosketuksentunnistus

Etenkin paperilla näytön suurin kompastuskivi on lähes HD-tason tarkkuus, joka tarkoittaa nykymittapuulla high-end-puhelimeen varsin matalaa 326 PPI:n pikselitiheyttä. Vastaava lukema löytyi jo vuonna 2010 julkaistun iPhone 4:n näytöstä. Vertailimme näyttöä rinnakkain iPhone XS:n kanssa ja ero on havaittavissa erityisesti sovelluskuvakkeiden reunoissa, pienessä tekstissä sekä videoiden ja kuvien terävyydessä, mutta silmille hyppäävästä asiasta ei kuitenkaan ole kyse.

Käytännössä toteankin, ettei alhainen tarkkuus ole maata kaatava ongelma ja suuri osa XR:n ostajista ei varmasti tule koskaan kiinnittämään asiaan huomiota, mutta toisaalta pienehkön näyttötarkkuudesta erittäin tarkan käyttäjäryhmän kannattanee jättää iPhone XR kaupan hyllyyn. Kritiikissä on kyse on myös osittain periaatteesta – lähes 900 euron puhelimesta toivoisi löytyvän nykypäivän standarditasoksi muodostunut Full HD –tarkkuuden näyttö, jollaisia on nykyään jo alle 200 euron puhelimissa.

Kaiken resoluutiosta jauhamisen jälkeen täytyykin todeta, että tarkkuutta lukuun ottamatta XR:n näytössä ei ole juuri pahaa sanottavaa. Se on erittäin kirkas, värintoistoltaan todella luonnollinen ja kontrastiltaan LCD-näytöksi hyvä. Kuvanlaatu onkin ehdottomasti LCD-näyttöjen terävintä kärkeä. Luettavuus kirkkaassa valossa on hyvä ja katselukulmat IPS-näytölle tyypillisesti erinomaiset.

iPhone XR:n sisällä piilotteleva rauta on keskeisimmiltä osin tuttua kalliimmista XS-malleista. Tärkeimpänä seikkana huomio kiinnittyy tietysti uuteen A12 Bionic –järjestelmäpiiriin, jonka suorituskyky on ylivoimaisesti älypuhelinmarkkinoiden parasta. Grafiikkapuolella suorituskyky on jopa kalliimpia XS-malleja parempaa, kiitos alhaisemman näytön tarkkuuden.

Järjestelmäpiirin pariksi on pinottu kolme gigatavua RAM-muistia, mikä on gigatavun vähemmän kuin XS-malleissa, saman verran kuin viimevuotisessa iPhone 8 Plussassa ja gigatavun enemmän kuin viimevuotisessa iPhone 8:ssa. Tallennustilaa on perusmallissa 64 gigatavua, josta vapaana on vajaa 50. Määrä on nykypäivänä turhan vähäinen lähes 900 euron puhelimeen.

Tekniset ominaisuudet:

  • Apple A12 Bionic -järjestelmäpiiri (2 x Vortex CPU, 4 x Tempest CPU, 4-ydin Apple GPU, 8-ydin Neural Engine)
  • 3 Gt LPDDR4X RAM
  • 64, 128 tai 256 Gt tallennustilaa (vapaana noin 23,5 Gt)
  • LTE-A-yhteydet, dual-SIM (nano-SIM + eSIM)
  • Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac 2,4&5 GHz, Bluetooth 5.0, NFC (vain Apple Pay)
  • AGPS, GLONASS, Galileo, QZSS
  • 2942 mAh akku, Lightning USB 2.0, Qi-langaton lataus, USB PD -pikalataus

Mobiiliverkkoyhteyksien osalta XR ei tue gigabitin maksimilatausnopeutta, kuten XS-mallit tekevät. Apple ei ole ilmoittanut LTE-modeemin suorituskykyä, vaan mainitsee vain sen olevan LTE-A-tasoinen. XR:stä löytyy dual-SIM-tuki, joka käyttää nano-SIM-kortin ja sisäänrakennetun eSIM-piirin yhdistelmää. eSIM on nykyaikaa, mutta toistaiseksi vain Telia tukee Suomessa sen käyttöä.

Apple ei itse mainitse XR:n akun kapasiteettia tuotesivuillaan, mutta mm. iFixit on paljastanut purkuartikkelissaan, että akun kapasiteetti on 2942 mAh, eli 11,16 Wh. Se asettuu kooltaan XS- ja XS Max –mallien akkujen väliin ja valmistaja lupaa yhdellä latauksella jopa 25 tuntia puheaikaa, 15 tuntia nettikäyttöä, 16 tuntia videotoistoa tai 65 tuntia musiikkitoistoa.

Emme käyttäneet iPhone XR:ää ympärivuorokautisesti, joten omakohtaisia käytännön kokemuksia akunkestosta ei ole. Ulkomaisten testien perusteella akunkesto on samaa luokkaa kuin XS Maxissa, joka pärjäsi io-techin akkutestissä varsin hyvin.

Akun lataaminen mukana toimitettavalla vakiolaturilla on tuskaisen hidasta ja vie tyhjästä täyteen yli kolme tuntia. Pikalataus on kuitenkin mahdollista erikseen ostettavalla USB PD –yhteensopivalla pikalaturilla. Plussaa tulee myös langattomasta Qi-latauksesta, vaikka se alkaakin olla jo tavanomainen varuste tässä hintaluokassa.

 

Kamera

iPhone XR:n takakamera sijaitsee tutussa paikassa takakuoren vasemmassa ylänurkassa, mutta toisin kuin iPhone 8:ssa, salamavalo on sijoitettu kameran alapuolelle. Kamera on selvästi takakuoresta kohollaan, teräväreunaisen metallikehyksen keskellä. Suojana on safiirilasi.

Kameran tekniset tiedot:

  • 12 megapikselin 1/2,55-tuumainen kuvasensori, 1,4 um pikselikoko
  • 8-aukkosuhde, 26 mm kinovastaava polttoväli, OIS
  • Dual Pixel PDAF -automaattitarkennus
  • Safiirilasinen linssisuoja
  • 4-ledinen True Tone ‑salama
  • Videokuvaus: 4K 60 FPS, 1080p 240 FPS hidastuskuvaus

Takakamera on teknisesti identtinen XS-mallien laajakulmakameran kanssa, joten kyseessä on lähtökohtaisesti hyvä kamera. 12 megapikselin sensorissa on suurehkot pikselit ja sen parina on melko valovoimainen optisesti vakautettu objektiivi. Videokuvaus on tuettuna jopa 4K 60 FPS –laadulla ja stereoäänellä.

Koska XR:n kamera perustuu samaan rautaan kuin XS-mallien laajakulmakamera, myös kuvanlaatu on kokeilujemme perusteella lähes identtistä. Jälki on terävää, värimaailma melko luonnollinen ja dynamiikka hyvällä tasolla. Myös hämärässä kamera suoriutuu varsin hyvin. Ohessa on kolme esimerkkikuvaa erilaisista valaistus- ja kuvaustilanteista.

Kamera toimii nopeasti ja on helppokäyttöinen. Kamerasovellus on yksinkertainen ja aiemmista iPhone-malleista tuttu, mutta säätömahdollisuudet eivät ole erityisen laajat. Optista zoomausmahdollisuutta ei luonnollisestikaan ole tarjolla, koska toinen kamera puuttuu. Muotokuvatilassa kamera käyttää syvyysterävyysefektin luomiseen tekoälyä ja toteutus vaikuttaisi toimivan hyvin.

Myös videokuvaa koskee samat huomiot, jotka teimme XS-mallien testiartikkelissa. 4K 60 FPS video tallentuu korkealla yli 100 Mbit/s bittivirralla ja hyvälaatuisella stereoäänellä. Videon laatu on kamerapuhelimien terävintä kärkeä. 4K 30 FPS –laadulla tallennettaessa kamera hyödyntää 60 FPS –materiaalin joka toista ruutua dynamiikan parantamiseen ja käytössä on lisäksi myös elektroninen vakautus.

 

Käyttöjärjestelmä, suorituskyky ja akunkesto

Käyttöjärjestelmänä iPhone XR:ssä pyörii samainen iOS 12, joka on käytössä myös iPhone XS –malleissa ja joka on saapunut päivityksenä myös muihin viimevuotisiin iPhone-malleihin. iOS 12 sisältää lähinnä maltillisia ominaisuuslisäyksiä edelliseen versioon nähden. Esimerkiksi käyttöliittymän ulkoasuun tai perusrakenteeseen ei ole tehty suuria muutoksia, vaan parannukset keskittyvät pääosin yksittäisiin ominaisuuksiin ja sovelluksiin. Ensisijaisesti Apple kertookin keskittyneensä käyttöjärjestelmän suorituskykyyn.

iOS 12:n keskeisimmistä uudistuksista mainittakoon parannettu monipuolisempi ilmoituskeskus, Ruutuaika-käytönseuranta sekä FaceTime-sovelluksen ryhmäkeskustelut. Tarkemman esittelyn iOS 12:n uusista ominaisuuksista voi käydä lukemassa io-techin iPhone XS –artikkelista.

Käytännön suorituskyky on iPhone XR:llä täysin samalla tasolla iPhone XS –mallien kanssa, kiitos saman järjestelmäpiirin. Vertailimme XR:ää ja XS:ää rinnakkain, emmekä huomanneet mitään eroa käyttöliittymän nopeudessa tai sovellusten käynnistymisnopeuksissa. Pelisuorituskyky on XR:llä älypuhelinmarkkinoiden parasta, kiitos huippunopean A12-piirin ja suhteellisen alhaisen näyttöresoluution. Yleisimpien suorituskykytestien osalta XR löi tauluun vastaavia lukemia XS-mallien kanssa, joskin näytön natiiviresoluutiota käyttävissä grafiikkatesteissä XR veti luonnollisesti pidemmän korren.

Yhteenveto

Kokeilumme perusteella uusi iPhone XR on tietyllä tavalla mielenkiintoinen, mutta samalla hieman ristiriitainen puhelin. Se on Applen tämän vuoden uutuuksista edullisin vaihtoehto, mutta siitä huolimatta hinta on puhtaasti high-end-luokkaa ja kalleimpien Android-puhelimien tasoa.

Näyttö on yksi iPhone XR:n ristiriitaisimmista ominaisuuksista, mutta emme lopulta nähneet sitä niin suureksi ongelmaksi, mitä paperilta speksejä luettaessa voisi luulla. Toki näytön toivoisi olevan vähintään Full HD –tasoa tämän hintaluokan puhelimessa, mutta Apple on päättänyt keskittyä XR:n näytössä enemmän ulkonäköön (reunattomuuteen). Kuvanlaadultaan näyttö on tarkkuutta lukuun ottamatta erinomainen.

Muihin erinomaisiin ominaisuuksiin lukeutuvat huippuluokan suorituskyky, hyvä kamera ja hyvät stereokaiuttimet. XS-malleista saamiemme kokemusten perusteella myös akunkeston voi ennakoida olevan hyvää. Puutteet ovat tuttuja kalliimmista sisaruksista – 64 Gt:n tallennustila ja tuskallisen hidas viiden watin laturi eivät kuulu nykypäivänä 900 euron puhelimen varustukseen.

Tiivistettynä uusi XR on kokonaisuutena tarkasteltuna ehkäpä suositeltavin vaihtoehto tämän syksyn uutuus-iPhoneista. XR:n ostaja joutuu karsimaan näytön tarkkuudesta ja ominaisuuksista, zoom-kamerasta, RAM-muistin määrästä ja solakasta ulkonäöstä, mutta saa siitä huolimatta suuren osan kalliimpien XS-mallien hyvistä ominaisuuksista. iPhone XR:ssä on puutteensa, mutta se tarjoaa silti paremman vastineen hinnalleen kuin kalliimmat XS ja XS Max.

Hyvää

  • Tukevan tuntuinen rakenne monipuolisilla värivaihtoehdoilla
  • Kuvanlaadultaan hyvä näyttö (resoluutio poislukien)
  • Huippusuorituskykyinen A12-järjestelmäpiiri
  • Hyvät stereokaiuttimet
  • Hyvä kamera optisella vakaimella ja laadukkaalla 4K-videokuvauksella
  • Aiempaa nopeampi, pitkään päivittyvä iOS-käyttöjärjestelmä

Huonoa

  • Näytön leveistä reunoista johtuva ”pullea” ulkomuoto
  • Näytössä ei HDR-tukea eikä paineentunnistusta
  • Näytön pikselitiheys ei täytä nykypäivän vaatimuksia tässä hintaluokassa
  • 64 Gt:n tallennustila edullisimmassa mallivaihtoehdossa
  • Puuduttavan hidas vakiolaturi
  • Ei kuulokeliitäntää eikä adapteria pakkauksessa

 

This site uses XenWord.
;