io-tech testasi OnePlussan uuden 5T-älypuhelimen.

Vaikka kyse ei OnePlussan edustajan mukaan ole yrityksen uudesta strategiasta, on kiinalaisvalmistaja julkaissut nyt kahtena vuonna peräkkäin joulumarkkinoille parannellun T-version alkukesästä julkaistusta mallistaan. Tänä vuonna vuorossa oli OnePlus 5T, jonka myynti alkoi Suomessa 21. marraskuuta.

OnePlus on pitänyt uuden 5T:n hinnat samoina kuin kesällä julkaistun viitosen kohdalla. 6 & 64 Gt:n muistiversio maksaa 499 euroa ja 8 & 128 Gt:n muistiversio 559 euroa. Testikappaleemme edusti jälkimmäistä kalliimpaa malliversiota. Saatavilla on tällä kertaa vain Midnight Black –värivaihtoehto.

Saimme OnePlus 5T testikappaleen käsiimme jo ennen virallista julkaisua ja otimme laitteen runsaan viikon ympärivuorokautiseen testiin marraskuun lopulla. Koska 5T on monilta osin teknisesti identtinen kesällä io-techissä testatun OnePlus 5:n kanssa, tutustumme artikkelissa hieman lyhennetyn kaavan kautta ensisijaisesti muuttuneisiin ominaisuuksiin. Kesällä toimituksen valinnan saaneen OnePlus 5:n testiartikkelin voi lukea täältä.

 

Pakkaus ja sen sisältö

OnePlus 5T toimitetaan pakkauksessa, joka on lähes identtinen edeltäjämallin kanssa. Rasian ulkokuori on valkoinen ja sisäosa punainen. Paketin kannessa on hieman hämmentävästi pelkkä numero 5, mutta kylkien pienempien logojen yhteydessä on sentään myös pieni T-kirjan.

Pakkauksen toimitussisältöön kuuluu itse puhelimen ohella Dash Charge –pikalaturi, USB Type-C –kaapeli, läpikuultava suojakuori, SIM-kelkan irrotustyökalu sekä pika- ja turvallisuusohjeet.

Suojakuori on mukava ja käytännöllinen lisä, jota ei vielä OnePlus 5:n mukana toimitettu. Dash Charge –pikalaturi on sama kuin edeltäjämallissa ja sen teho on mukavat 20 wattia (5 V, 4 A).

Muotoilu, materiaalit ja käsituntuma

Etupuolelta OnePlus 5T:n erottaa varsin nopeasti edeltäjästään – siitä pitävät huolen selvästi kasvanut näyttö sekä sormenjälkitunnistimen puuttuminen. Nykytrendin mukaisesti näyttö ulottuu nyt lähemmäs laitteen ylä- ja alapäätyä peittäen suuremman osan etupuolen pinta-alasta.

Fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 156,1 x 75 x 7,3 mm
  • Paino: 162 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 80,0 %

OnePlus 5:een nähden 5T:n ulkomitat ovat kasvaneet niin maltillisesti, että eroa on hankala havaita näppituntumalla. Pituus on kasvanut 1,9 mm ja leveys 0,9 mm – paksuus on pysynyt samana. Paino on kasvanut yhdeksällä grammalla, mutta siihenkään ei kiinnitä huomiota, jos laitteita eri vertaile rinnatusten keskenään.

Yleisellä tasolla OnePlus 5T:n ulkomitat ovat kuusituumaisella näytöllä varustetulle puhelimelle hyvät, kuten 80 % näytön ja ulkomittojen suhteestakin voi jo päätellä. 16:9-kuvasuhteen näytöllä varustetut puhelimet ovat olleet samassa kokoluokassa tyypillisesti 5,5-tuumaisia. Kuusituumaisella 18:9-kuvasuhteen näytöllä varustettujen puhelimien keskuudessa OnePlus 5T sijoittuu kooltaan keskiluokkaan, joskin eroavaisuudet ovat vain parin millin luokkaa.

OnePlus 5T:n rakenne koostuu alumiinisesta unibody-takakuoresta, metallisesta välirungosta sekä reunoiltaan pyöristetyllä Gorilla Glass 5 –suojalasilla varustetusta näyttöpaneelista. Lasin ja metallirungon välillä kiertää kapea musta muovilista, joka tarjoaa näyttölasille hieman lisäsuojaa iskuja vastaan. OnePlus 5T:llä ei ole edelleenkään IP-sertifikaattia vettä tai pölyä vastaan, mutta edeltäjämallin tapaan rakenteissa on käytetty vedeltä suojaavia toteutuksia (USB-liitännässä tiiviste, kaiuttimessa tiheä suojaverkko).

Rakenteeltaan OnePlus 5T tuntuu edeltäjänsä kaltaiselta – hyvin tehdyltä ja tukevalta. Laitetta väänneltäessä rakenne ei elä yhtään eikä pidä minkäänlaisia ääniä. Suoranaista luksusvaikutelmaa laite ei kuitenkaan tarjoa, vaan se jättää ennemminkin peruslaadukkaan ja toimivan vaikutelman.

Käsituntuma on edeltäjämallin tapaan varsin onnistunut, yhdistäen pyöristettyjä muotoja ja otetta parantavia kulmia laitteen kyljissä. Yhden käden käyttö alkaa olla kuusituumaisella näytöllä jo paikoin varsin hankalaa, eikä OnePlus ole valitettavasti helpottanut asiaa juurikaan ohjelmistotasolla reunalle painotettavaa näppäimistöä lukuun ottamatta.

Metallisen takakuoren muotoiluerot OnePlus 5:n ja OnePlus 5T:n välillä ovat pysyneet hyvin pieninä, joskaan ei olemattomina. Takakuori kaartuu edelleen miellyttävästi reunoja kohti ja rajautuu lopulta kylkiin muotoiltuun terävähköön Horizon Line –muotolinjaan, joka ei ole epämukavan terävä, mutta parantaa puhelimesta saatavaa otetta. Ylä- ja alapäädyssä sijaitsevat muoviset antenniraidat mukailevat laitteen muotoja ja sulautuvat varsin hyvin metalliseen takakuoreen. Kylkien näppäinten ja Alert Slider –kytkimen sijainnit ovat pysyneet samoina.

iPhone-vaikutelma on hieman hälventynyt, sillä takakuoresta löytyy nyt myös sormenjälkitunnistin ja samanaikaisesti Apple on siirtynyt käyttämään uusissa iPhone-malleissaan lasista takakuorta. Takakuoren yläpuoliskon keskelle sijoitettu sormenjälkitunnistin on sijoitettu varsin käytännöllisesti ja sormi löytää tiensä sen päälle luonnollisesti laitetta taskusta otettaessa.

Mustassa alumiinikuoressa on mattapintainen viimeistely, jossa sormenjäljet näkyvät heikosti lähinnä sopivaa valoa vasten katsottaessa. Kuivissa käsissä alumiinipinta saattaa olla hieman liukas, mutta yleisesti ottaen emme pitäneet OnePlus 5T:tä erityisen liukkaan tuntuisena puhelimena. Kylmässä ulkosäässä metallipinta saattaa tuntua tyypillisesti epämiellyttävän kylmältä.

Tekniset ominaisuudet ja –yksityiskohdat

Rautaominaisuudet ovat pysyneet OnePlus 5T:ssä muuttumattomina näyttöä ja takakameraa lukuun ottamatta. Kattaus on edelleen erittäin kilpailukykyinen lähtötasoltaan 499 euron hintaiseen laitteeseen.

Tekniset ominaisuudet:

  • Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri (8 x Kryo CPU, Andreno 540 GPU, X16-LTE-modeemi)
  • 6 tai 8 Gt LPDDR4X RAM
  • 64 tai 128 Gt kaksikanavaista UFS 2.1 -muistia (vapaana noin 111 Gt)
  • LTE Cat.12/13 (600/150 Mbit/s), 3CA/256QAM (256-state quadrature amplitude modulation)
  • Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac, 2,4&5 GHz, 2×2 MIMO, Dual SIM
  • Bluetooth 5.0 (aptX HD), NFC, GPS, Galileo, GLONASS, Beidou

Järjestelmäpiirinä on markkinoiden terävintä kärkeä edustava Snapdragon 835 ja sen pariksi on juotettu malliversiosta riippuen kuusi tai kahdeksan gigatavua RAM-muistia. Tallennustilaa on puolestaan 64 tai 128 gigatavua ja se on nopeaa UFS 2.1 –tyyppiä. Tallennustilaa oli 128 Gt:n mallissa vapaana noin 111 Gt. Muistikorttipaikkaa ei valitettavasti ole, joka kannattaa huomioida mallivaihtoehtoa valitessa. LTE-yhteydet tukevat kaikkia Suomessa käytettäviä taajuuksia ja puhelimessa on myös kahden nano-SIM-kortin tuki.

OnePlus 5T:n alapäädyn toiminnot ja asettelu on pysynyt muuttumattomana OnePlus 5:stä. Valitettavasti OnePlus ei ole vieläkään onnistunut päivittämään USB Type-C –liitännän nopeutta USB 2.0 –standardia nopeammaksi. Monille on puolestaan varmasti hyvä uutinen, että 3,5 mm ääniliitännästä ei ole luovuttu. Alapäädyssä sijaitseva monokaiutin tuottaa kohtalisen mukavan äänenvoimakkuuden keskitasoa paremmalla hieman matalampiakin äänitaajuuksia tuottavalla äänenlaadulla.

Kooltaan suurentuneen näytön myötä näytön alapuolelle jäävä reunakaistale on kutistunut sen verran pieneksi, ettei sormenjälkitunnistimen ja kapasitiivisten navigointipainikkeiden sijoittaminen siihen olisi ollut enää teknisesti ja ergonomisesti mahdollista. 5T onkin sen myötä OnePlussan ensimmäinen malli, jonka navigointipainikkeet ovat toteutettu ainoastaan ohjelmistopohjaisesti näytön alaosaan.

Onneksi kuvaruutunäppäimet on haluttaessa piilotettavissa ja niiden järjestys on mukautettavissa.Lisäksi kaikkiin kolmeen navigointipainikkeeseen on vanhaan tapaan mahdollista ohjelmoida lisätoimintoja pitkälle tai kaksoispainallukselle.

OnePlus 5T:n merkittävin yksittäinen uudistus ei jää huomaamatta, sillä kyseessä on laitteen etupuolesta valtaosan peittävä 6,0-tuumainen näyttö, josta OnePlus käyttää Full Optic AMOLED –markkinointinimeä. Käytännössä näytön pikselitiheys on pysynyt samana kuin edeltäjässä, mutta pystysuunnan pikselimäärä on kasvanut laajemman 18:9-kuvasuhteen myötä.

Uutena ominaisuutena näyttö tukee Sunlight-tilaa, joka mukauttaa näytön kontrastia kirkkaassa auringonpaisteessa luettavuuden parantamiseksi. Ominaisuus on toiminnassa kuvagalleriassa, kamerassa sekä pelatessa.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 6,0-tuumainen 18:9 Full Optic AMOLED –näyttöpaneeli
  • Diamond Pentile -alipikseliasettelu
  • 1080 x 2160 pikseliä, 401 PPI
  • Gorilla Glass 5 –lasi, pyöristetyt reunat
  • Tukee sRGB- ja DCI-P3-väriavaruuksia
  • Yötila, lukutila, herätys kaksoisnapautuksella, Sunlight-tila

Kuvanlaadultaan näytössä ei ole juuri valittamista. Pieneksi miinukseksi voitaneen laskea PenTile-alipikseliasettelu, joka saattaa häiritä tarkkasilmäisimpiä vaalealla taustalla ja tietynlaisten objektien reunoissa. Maksimikirkkaudeltaan näyttö asettuu keskiluokkaan ja minimikirkkaudeltaan näyttö sopii hyvin käytettäväksi pilkkopimeässä. AMOLED-tekniikan myötä kontrastisuhde on erinomainen. Värintoisto on luonnollista, etenkin jos käyttöön otetaan sRGB- tai DCI-P3-kalibroinnit näytön asetuksista. Käyttäjä voi myös hienosäätää värilämpötilaa manuaalisesti. Näytön katselukulmat ovat hyvät ja näytön luettavuus kirkkaassa valaistuksessa vaikuttaisi olevan erinomainen.

Näytön yläpuoleinen kaistale on kutistunut alapuolen tapaan suuremman näytön myötä, mutta siihen on silti onnistuttu sovittamaan samat toiminnot kuin OnePlus 5:ssä. Kameran ja kuulokkeen ohella lasin taakse on piilotettu moniväri-LED sekä etäisyys- ja valoisuussensorit. Kuulokkeen ritilä on metallia ja toteutettu niin, ettei se kerää helposti likaa itseensä.

16 megapikselin etukamera on sama kuin OnePlus 5:ssä, eli se perustuu Sonyn IMX 371 –kuvasensoriin (pikselikoko 1,0 um). Sen parina on f2.0 aukkosuhteen kiinteätarkenteinen objektiivi ja kamera tukee lisäksi HDR:ää, elektronista vakautusta ja 1080p-videokuvausta. Kameran kuvanlaadusta ei löydy juuri pahaa sanottavaa. Etukameraa käytetään hyväksi myös uudessa Face Unlock –kasvojentunnistuksessa, johon tutustumme tarkemmin myöhemmin tässä artikkelissa.

Puhelimen oikeaan kylkeen sijoitettu korttikelkka sisältää paikat kahdelle nano-SIM-kortille, jotka tukevat dual-standby-toimintatilaa.

Kiinteän takakuorirakenteen alla piilotteleva akku on sama kuin OnePlus 5:ssä, eli sen kapasiteetti on pysynyt 3300 mAh:ssa. Moniin saman näyttökokoluokan puhelimiin verrattuna se on pienenpuoleinen. Akun luvataan latautuvan Dash Charge –pikalaturin avulla tyhjästä täyteen noin tunnissa, joka on markkinoiden nopeimpia suorituksia.

Kamera

Toinen OnePlus 5T:n suuremmista muutoksista liittyy takakameraan. Ulkoisesti kaksoiskameran kyhmy on kasvanut hieman aiempaa suuremmaksi ja tarkkasilmäisemmät huomaavat muutosta myös objektiivien ulkonäössä. Kameran oikealla puolella on vanhaan malliin mikrofonin aukko sekä kaksois-LED-salama.

Kameran tekniset tiedot:

  • 16 megapikselin Sony IMX 398 –kuvasensori (1/2,8” sensori; 1,12 um pikselikoko), 27 mm f1.7 –objektiivi
  • 20 megapikselin Sony IMX 376K –kuvasensori (1/2,8” sensori; 1,0 um pikselikoko), 27 mm f1.7 –objektiivi
  • Tarkennus: DCAF, PDAF
  • Kaksois-LED-salama
  • Videokuvaus: 4K 30 FPS, 1080p 60 FPS, 720p 120 FPS

Kaksoiskamerassa käytetyistä sensoreista ensisijainen 16 megapikselin sensori on pysynyt samana kuin edeltäjämallissa, mutta toisen kameran osalta uusiksi ovat menneet sekä sensori että objektiivi. Kakkoskameran pikselimäärä ja pikselikoko ovat pysyneet muuttumattomina, mutta sensorimalli on vaihtunut Sonyn IMX 350:stä tuntemattomampaan IMX 376K –malliin ja objektiivi on nyt polttoväliltään ja valovoimaltaan sama kuin toisessa takakamerassa. Kakkossensori on pääsensorin tavoin värillinen, eikä mustavalkoinen kuten esimerkiksi Huawein huippumalleissa.

OnePlus 5:ssä kakkoskamerassa oli pidempipolttovälinen objektiivi, joka mahdollisti osittaisen optisen zoomauksen. Valmistajan mukaan käyttäjät olivat kuitenkin toivoneet parempia hämäräkuvausominaisuuksia, josta johtuen molempien kameroiden objektiivit ovat nyt identtiset ja aukkosuhteeltaan erittäin valovoimaiset f1.7. Kummassakaan ei valitettavasti ole vieläkään optista kuvanvakainta.

OnePlussan mukaan 5T:n kamera vaihtuu ensisijaisesta 16 megapikselin sensorista hämäräkuvaukseen tarkoitettuun 20 megapikselin sensoriin ympäristön valon määrän laskiessa alle 10 luksin. Hämäräkamera hyödyntää yrityksen mukaan Intelligent Pixel Technology –tekniikkaa, joka yhdistää kuvakennon neljä vierekkäistä pikseliä yhdeksi suuremmaksi pikseliksi vähentäen kuvien kohinaa ja parantaen terävyyttä. Tuloksena olevat viiden megapikselin otokset skaalataan takaisin 20 megapikselin kokoon.

Vaikka OnePlus 5T:n kamerasovelluksesta löytyy edelleen painike 2x-zoomaukselle, tapahtuu zoomaus nyt täysin ohjelmallisesti. On hieman epäselvää, käyttääkö kamera zoomatuissa kuvissa dataa useammasta eri kuvasta vai onko kyse puhtaasti yhden kuvan skaalaamisesta. Pyrimme ottamaan asiasta selvää hieman myöhemmin tässä kappaleessa.

Videokuvan tallennus tapahtuu OnePlus 5:llä parhaimmillaan 4K-tarkkuudella ja tyypillisellä 30 FPS:n ruudunpäivitysnopeudella. 1080p-tarkkuudella on tarjolla myös korkeampi 60 FPS ruudunpäivitysnopeus sekä 720p-tarkkuudella hidastukseen käytettävä 120 FPS ruudunpäivitysnopeus.

OnePlus 5T:n kameran toimintanopeudessa ei ole havaittavissa juurikaan eroja viitoseen nähden. Nopein tapa kameran käynnistämiseen on painaa virtapainiketta nopeasti kaksi kertaa. Kamera käynnistyy varsin nopeasti ja välittömästi kuvausvalmiina. Kuvan tallentumisessa ei ole viivettä ja tarkennus tuntuu toimivan hyvässä valaistuksessa melko nopeasti ja luotettavasti. Valon vähentyessä myös tarkennusnopeus hidastuu havaittavasti.

OnePlus on uudistanut 5T:n kamerasovelluksen käyttöliittymää korvaamalla vasemmassa alanurkassa sijainneen hampurilaisvalikon sivusuunnassa pyyhkäisemällä avautuvalla kuvaustilavalikolla. Muutoksesta on etua etenkin yhdellä kädellä kuvatessa, jolloin kuvaustilaa pystyy vaihtamaan ilman toisen käden apua. Pystysuunnassa kuvausnäkymää pyyhkäisemällä pääsee nopeasti videokuvaus- ja pystykuvaustiloihin, joista jälkimmäinen tuottaa kuvaan korostetun syvyysterävyysefektin kahden kameran avulla.

Manuaalikuvaustila on pysynyt muuttumattomana OnePlus 5:n ajoista ja se on edelleen nimetty Pro-kuvaustilaksi. Toteutus on monipuolinen ja selkeä. Tarjolla on herkkyyden (ISO 100–3200), valkotasapainon, suljinajan (1/8000 – 30 s), tarkennuksen ja valotuksen kompensoinnin (+2…-2) manuaalisäätimet. Lisäksi etsimessä näkyy histogrammi ja vaakatason löytämistä helpottava tähtäin. Vasemman reunan pikakuvakkeista voi kytkeä päälle RAW-kuvauksen sekä mukavana bonuksena tallentaa valitsemansa asetukset kahteen eri muistipaikkaan.

OnePlus 5:n tapaan myös 5T on varustettu Syvyystehoste-kuvaustilalla, joka hyödyntää kaksoiskameraa korostetun syvyysterävyysvaikutelman luomiseksi. Toistaiseksi useimpien valmistajien vastaavat efektit toimivat varsin vaihtelevalla menestyksellä, mutta OnePlus 5:n kohdalla totesimme ominaisuuden toimivan poikkeuksellisen hyvin.

Myös OnePlus 5T:ssä Syvyystehoste toimii poikkeuksellisen asiallisesti. Kuvaustila havaitsee näkymän eri syvyystasot varsin hyvin ja osaa luoda kuvaan luonnollisesti rajatun ja loogisesti sumennetun taustan. Kuvauskohteen rajauksessa tai taustan sumennuksessa havaittiin vain hyvin harvoin mitään kritisoimisen aihetta ja haastavankin muotoiset esineet tunnistuivat lähes poikkeuksetta onnistuneesti.

Ylle on liitetty testipuhelimen kameralla otettuja muokkaamattomia kuvia erilaisista käytännön tilanteista ja valaistusolosuhteista. Kuvat saa avattua alkuperäiseen kokoonsa klikkaamalla suurennettua kuvaa hiiren oikealla painikkeella ja avaamalla kuva sen jälkeen uuteen välilehteen.

Hyvässä valaistuksessa (jota näin syksyn harmaimpina aikoina on varsin vähän tarjolla) OnePlus 5T kuvanlaadussa ei ole juuri valittamista. Kuvien värimaailma tallentuu melko luonnollisena, mutta ei kuitenkaan missään nimessä lattean elottomana. Kuvat näyttävät teräviltä ja yksityiskohtaisilta, joskin pikselitasolla tarkasteltuna yksityiskohdissa on havaittavissa pientä maalausmaista käsittelyn jälkeä. Erityisen hyvin efekti näkyy puiden lehdissä, jotka puuroutuvat tasaiseksi massaksi. Kuvien dynamiikka oli ainakin testaamissamme kuvausolosuhteissa melko hyvää. Kamera tuntuu nostavan kuvien herkkyyttä varsin helposti, sillä esimerkiksi ensimmäisessä kuvassa 1/407 sekunnin valotusajalla ISO-arvona oli yllättävän korkea 320.

Mielenkiintomme kohdistui erityisesti 5T:n hämäräkuvausominaisuuksiin, sillä niihin valmistaja kertoi keskittyneensä kameran teknistä toteutusta muuttaessaan. Valitettavasti emme huomanneet missään määrin merkittävää muutosta hämäräkuvien laadussa edeltäjämalli OnePlus 5:een nähden.

OnePlus 5T tekee heikossa valossa melko tasaisen hyvää jälkeä, mutta ei kuitenkaan yllä markkinoiden parhaimmiston joukkoon. Kokonaisuutena katseltaessa hämäräkuvat näyttävät pääosin varsin hyviltä, kohina pysyy hallinnassa ja niiden värimaailma säilyy kohtalaisen luonnollisena. Lähempää tarkasteltuna havaittavissa on selvää yksityiskohtien pehmenemistä, joka pahenee mitä vähäisemmäksi valon määrä muuttuu.

Hämäräkuvaukseen tarkoitetun ”kakkoskameran” kuvat tunnistaa niiden resoluutiosta – ne ovat kooltaan 20 megapikseliä, kun taasen peruskameran tarkkuus on 16 megapikseliä. Automatiikan kameranvalintalogiikka ei vaikuttanut testijaksolla täysin selvältä, mutta pääosin hämäräkameralla otetut kuvat olivat suljinajaltaan 1/17 sekuntia ja herkkyydeltään vähintään ISO 4000. Hämäräkamera vaikutti olleen käytössä lähinnä tilanteissa, joissa kuvat alkoivat jo olla vähänkin lähempää tarkasteltuna yksityiskohdiltaan melkoista mössöä. Erillisen hämäräkameran tarjoama hyöty ei siis oikein avautunut allekirjoittaneelle testien aikana.

Kameran automatiikan käyttämien kuvausasetusten osalta OnePlus 5T hyödyntää isompia herkkyysarvoja, kuin monet kilpailijoiden kamerat. Tähän yhtenä pääsyynä on varmasti optisen kuvanvakaimen puuttuminen. Automaattitilassa suljinaika venyy pisimmillään 1/17 sekuntiin, joka ei ole kilpailijoihin nähden erityisen pitkä aika. HQ-tilan ollessa päällä suljinaika saattaa kuitenkin venyä pisimmillään 1/10 sekuntiin, joka vaatii jo vakaata kättä. Herkkyyden kamera puolestaan nostaa tarvittaessa jopa ISO 9600 –arvoon, joka on jo kamerapuhelimien mittapuulla varsin korkea.

Koska 5T:n toisessa takakamerassa ei ole enää pidempipolttovälistä objektiivia eikä tarjolla ole täten optista zoomausta, on kuvausnäkymästä löytyvä 2x-zoomaus toteutettu täysin ohjelmistopohjaisesti. Tästä syystä otimme vertailukuvat 1x ja 2x zoomilla ja skaalasimme zoomaamattoman kuvan samaan kokoon 2x-zoomatusta kuvasta otetun 415 x 500 pikselin kokoisen rajauksen kanssa. Vertailun avulla näemme, onko zoomatuissa kuvissa tehty muutakin kuin pelkkä perustason digitaalinen skaalaus.

Ensimmäisessä päivänvalossa otetussa kuvaparissa voi huomata, että 2x zoomattu kuva on tarkempi ja sisältää hieman enemmän yksityiskohtia kuin zoomaamattomasta kuvasta skaalattu rajaus. Kamera siis selvästikin tekee zoomatessa jotain kuvanlaadun kohentamiseksi. OnePlus ei ole avannut tarkemmin tekniikkaa 5T:n zoomin takana, mutta kyseessä saattaa olla esimerkiksi kuvadatan yhdistäminen useammasta otoksesta.

Heikomman valon kuvaustilanteissa zoomin kuvanlaatuetu näyttäisi hupenevan olemattomiin, kuten esimerkkikuvan rajaukset osoittavat. Zoomatun ja zoomaamattomasta skaalatun kuvan laatuero näyttäisi kuivuneen olemattomiin, joten vaikuttaisi siltä, että kuvanlaadullisesti zoomin käytöstä ei ole heikossa valossa juurikaan etua.

Päivänvalossa otetuissa kuvissa suljinaika on molemmissa sama, mutta ISO-arvo nousee zoomatessa 250->400. Hämäräkuvassa zoomatun otoksen suljinaika on aavistuksen lyhyempi, mutta ISO-arvo vastaavasti hieman suurempi.

Koska OnePlus on päättänyt muuttaa kameran teknistä toteutusta edeltäjämallista, päätimme vertailla nopeasti 5:n ja 5T:n välistä kuvanlaatua parissa esimerkkitilanteessa sekä laajakulmatilassa että zoomattuna.

Hyvässä valaistuksessa laajakulmakameroilla otetuissa kuvissa havaittavissa olevat erot ovat lähes olemattomia. Tarkkaan kuvaa syynätessä voi 5T:n kuvassa havaita aavistuksen enemmän terävöitystä ja sen myötä yksityiskohtien erottuvuutta, mutta kyse on hyvin pienistä ja jopa kuvaustilannekohtaisista eroista. Myös kuvien asetukset (1/118 s, ISO 160) ovat molempien puhelimien kuvilla täysin samat.

Hämärässä laajakulmakameroilla otetuissa kuvissa ero on hieman suurempi. OnePlus 5T:llä otettu kuva on hieman hämärämpi sekä etenkin lähempää tarkasteltuna selvästi sumeampi kuin edeltäjämalli OnePlus 5:llä otettu kuva. OnePlus 5:llä otetussa kuvassa on enemmän kohinaa, mutta samalla kuva on pysynyt myös terävämpänä. Kokonaisuutena OnePlus 5:llä otettua kuvaa voi pitää parempana, joka on hieman yllättävää. Maininnan arvoisena seikkana 5T tallensi otoksen hämäräkuvaukseen tarkoitetulla 20 megapikselin kamerallaan. Molemmat puhelimet ottivat kuvan 1/17 sekunnin suljinajalla, mutta 5T:llä ISO-arvo oli alhaisempi 4000 edeljämallin 9600:aan nähden.

Mielenkiintoisena seikkana halusimme vertailla myös OnePlus 5T:n ja OnePlus 5:n 2x zoomin kuvanlaatua samoissa tilanteissa. OnePlus 5:n zoomaus on toteutettu osittain optisesti, kun taasen 5T:ssä kyse on täysin ohjelmallisesta zoomauksesta.

Kuten jo ensimmäisestä päivänvalossa otetusta vertailukuvaparista voi huomata, on puhelimien välisen zoomin rajauksessa hieman eroa, vaikka speksien pohjalta molemmissa 2x zoomaus pitäisi tarkoittaa samaa laajakulmaobjektiivin 27 mm kinovastaavan polttovälin tuplaamista. Käytännössä OnePlus 5 näyttäisi kuitenkin zoomaavan hieman lähemmäs kohdetta. Ensimmäisestä kuvaparista voi myös huomata OnePlus 5:n kuvan kohisevan selvästi OnePlus 5T:n kuvaa enemmän. Yksityiskohtien määrässä erot ovat kuitenkin varsin olemattomia. Suljinaika on molemmilla puhelimilla sama (1/100 s), mutta suuremman aukon ansiosta 5T:n ISO-arvo on 200 edeltäjämallin 500:n sijaan, joka on osasyy suurempaan kohinaan.

Heikossa valossa otettu vertailukuvapari jatkaa melko pitkälti samalla linjalla, joskin OnePlus 5:llä otetussa kuvassa voi nyt havaita kohinan ohella aavistuksen enemmän yksityiskohtia kuin OnePlus 5T:n kuvassa. Lisäksi viitosen kuva näyttää jälleen hieman valoisammalta ja terävämmältä. Molempien asetukset ovat tässä skenaariossa samat: 1/17 sekuntia ja ISO 9600.

Kokonaisuutena täytyy todeta, että OnePlus 5T:hen tehtyjä kameramuutoksia on hieman hankala ymmärtää. Kuvanlaatuun ei ole tullut havaittavissa olevaa parannusta hämäräolosuhteissa – tietyissä tilanteissa jopa hieman päinvastoin. Positiivisena puolena myöskään zoomauksen laatu ei ole merkittävästi heikentynyt, joskaan se ei ole laadultaan täysin optisesti toteutetun veroinen etenkään hämärässä.

OnePlus 5T:n videotallennus onnistuu parhaimmillaan 4K 30 FPS laadulla, jonka tallennusmuoto on käytännössä identtinen edeltäjämallin kanssa. Video pakataan H.264-muotoon (High@L5.1, CABAC / 2 Ref Frames) .mp4-kääreessä noin 42 Mbit/s bittivirralla ja 96 kbit/s stereoäänellä. 1080p 30 FPS –video tallentuu samaan muotoon, mutta hieman heikkolaatuisemmalla pakkausprofiililla (High@L4, CABAC / 1 Ref frames) 20 Mbit/s bittivirralla sekä 96 kbit/s stereoäänellä.

OnePlus 5T:n videokuvan laatu on syksyn harmaudessa kuvattujen videoiden perusteella hyvin samaa tasoa OnePlus 5:n kanssa. 4K-videon laadussa ei ole valittamista, mutta se ei yllä aivan markkinoiden parhaimpien tasolle mm. terävyyden ja yksityiskohtien toiston suhteen. Elektroninen vakautus karsii varsin hyvin pahimmat tärähdykset ja heilahdukset, mutta muuttaa ikävästi kuvausnäkymän rajausta kuvauksen alkaessa.

Käyttöjärjestelmä & käyttöliittymä

OnePlus 5T:n käyttöjärjestelmän suhteen tarjolla on pienoinen pettymys, sillä toisin kuin tässä vaiheessa vuotta julkaistavalta huippumallilta saattaisi odottaa, käyttöjärjestelmä perustuu edelleen vanhaan Android 7.1.1 Nougat –versioon uuden 8.0 Oreon sijaan. Tilanne on siltä osin vieläkin kummallisempi, että molemmat viime vuonna julkaistut OnePlus-mallit saivat hiljattain Oreo-päivityksensä. OnePlus on lisäksi vahvistanut, ettei tuleva Oreo-päivitys tule tukemaan Project Trebleä, joka nopeuttaisi tulevaisuuden päivitysten tekemistä valmistajan osalta.

5T:n myötä Oxygen OS -käyttöliittymän versio päivittyi 4.7-versioon, joka sisältää lähinnä pieniä parannuksia ja muutamia uusia ominaisuuksia kesällä julkaistuun 4.5-versioon nähden. Testijakson aikana puhelin sai Oxygen OS 4.7.2 –päivityksen, joka toi mukanaan parannuksia mm. sormenjälkitunnistimen, kasvojentunnistuksen ja 4K-videokuvauksen kuvanvakautuksen toimintaan. Laitteen tietoturvapäivitykset pysyivät koko testijakson ajan lokakuun versiossa.

Oxygen OS:n yleisluonne ei ole muuttunut uuden mallin myötä radikaalisti mihinkään. Sooloilun sijaan OnePlus on keskittynyt edelleen parantelemaan vakio-Androidin käyttökokemusta muutamilla näppärillä lisäyksillä. Näkyvin yksittäinen lisäys on kotinäkymän vasemmapuolimaisella välilehdellä sijaitseva Shelf-näkymä, jonka saa haluttaessa kytkettyä pois käytöstä. Sovelluspuolella on tarjolla hallittu kattaus OnePlussan omia vakiosovelluksia sekä Googlen sovelluksia. Puhelimeen ei ole esiasennettuna ainuttakaan kolmannen osapuolen sovellusta.

Oxygen OS 4.7:n maininnan arvoisia uusia ominaisuuksia löytyy kourallinen ja käymme ne tässä lyhyesti läpi.

Taakse sijoitetun sormenjälkitunnistimen myötä sen yhteyteen on lisätty sormenjälkieleitä, jotka löytyvät asetuksista Eleet-alavalikosta. Toinen tarjolla olevista eleistä mahdollistaa ilmoitusvalikon avaamisen sekä sulkemisen tunnistinta pystysuunnassa pyyhkäisemällä ja toinen eleistä puolestaan mahdollistaa kuvan ottamisen tunnistinta pitkään painamalla.

Kapasitiivisten navigointipainikkeiden poistumisen myötä Painikkeet-valikosta löytyy nyt mahdollisuus piilottaa näytön alareunan softapohjaiset navipainikkeet. Tällöin painikerivin oikeaan reunaan ilmestyy ”piilottamispallura” ja näppäimet saa takaisin näkyviin alareunasta ylöspäin pyyhkäisemällä.

Laajemman 18:9-kuvasuhteen näytön myötä sovellusasetuksiin on lisätty alavalikko sovellusten kuvasuhteen manuaaliseen määrittämiseen. Jos jokin sovellus ei toimi kunnolla 18:9-kuvasuhteella, voi käyttäjä määritellä sen manuaalisesti toimimaan perinteisemmällä 16:9-kuvasuhteella.

OnePlussan omassa Galleria-sovelluksessa uutta on kolmas Paikat-välilehti, joka asettaa paikkatiedoilla varustetut kuvat sijainnin mukaan kartalle tarkasteltavaksi. Tällä tavoin käyttäjä pääsee näppärästi käsiksi tietyssä sijainnissa otettuihin kuviin.

Rinnakkaiset sovellukset –ominaisuus on tuttu useamman kilpailijan puhelimista ja se mahdollistaa kahden erillisen some- tai pikaviestintilin käyttämistä samassa puhelimessa. Ominaisuus kytketään päälle sovelluskohtaisesti, jonka myötä sovellusvalikkoon ilmestyy toinen oranssilla pallolla merkitty kuvake samasta sovelluksesta.

Yksi OnePlus 5T:n mainostetuista uutuusominaisuuksista on Face Unlock, eli lukituksen avaus kasvojen avulla. Kyseessä ei ole yhtä hienostunut tunnistustekniikka kuin iPhone X:n Face ID tai Samsungin iiristunnistus, vaan puhelin käyttää yksinkertaisesti etukameraa käyttäjän kasvojen keskeisten piirteiden tunnistamiseen. Kyseessä ei ole suoranaisesti mikään uusi juttu, sillä ominaisuus on kuulunut Androidiin jo versiosta 4.0 lähtien. OnePlus kertoo kuitenkin optimoineensa tunnistuksessa käytettävää algoritmia entistä nopeammaksi.

Erityisen tietoturvallinen ratkaisu ei ole kyseessä ja OnePlus muistuttaakin siitä jo heti ominaisuuden käyttöönotossa mainitsemalla sen olevan vähemmän turvallinen kuin sormenjälki tai salasana. Tämä on täysin ymmärrettävää, koska metodi tutkii kasvoista tiettyjä tunnistetietoja pelkän etukameran avulla. Testasimme kasvojentunnistuksen luotettavuutta testijaksolla eri henkilöiden sekä valokuvien avulla, emmekä saaneet tunnistusta huijattua niin toisten henkilöiden kuin tietokoneen näytöltä tai paperitulosteelta näytettyjen kuvienkaan avulla. Jotkut käyttäjät ovat kuitenkin ilmoittaneet huijanneensa tunnistusta korkealaatuisella tulosteella, joka siis kertoo omaa kieltään sen kevyestä tietoturvasta. Tämä kannattaakin huomioida OnePlus 5T:n kasvojen tunnistusta käyttäessä.

Nopeudeltaan ja toiminnaltaan kasvojentunnistus on pääosin erinomainen. Hyvässä valaistuksessa se toimii erittäin suurella toimintavarmuudella ja useimmiten lukitusnäkymää ei edes ehdi nähdä näytöllä, vaan näytön herätessä puhelin on jo kotinäkymässä. Myös hämärässä totesimme tunnistuksen toimivan kohtalaisen hyvin, mutta ajoittain toimenpide ei onnistunut ensimmäisellä yrittämällä.

Vaikka kasvojen tunnistus toimiikin OnePlus 5T:ssä varsin nopeasti ja vaivattomasti, jäi ominaisuuden käyttö lopulta varsin vähäiseksi. Pääsyynä tähän oli ainakin allekirjoittaneen kohdalla luonnollisesti takakuoressa sormen ulottuvilla sijaitseva sormenjälkitunnistin, joka toimii nopeasti ja luotettavasti. Lukitus oli avattuna sormenjälkitunnistimen avulla useimmiten jo ennen, kuin näyttö on edes käännettynä kasvoja kohden.

Suorituskyky

Saimme 5T:n testikappaleen OnePlussalta vaitiolovelvollisuuden alaisena jo ennen laitteen virallista julkistusta, jonka myötä pääsimme julkistamaan ensituntumat sekä unboksaus-videon lukijoille heti julkaisun tapahduttua. Pienestä testiruuhkasta johtuen pääsimme kuitenkin ottamaan laitteen käyttötestiin vasta marraskuun viimeisellä viikolla ja testasimme sitä ympärivuorokautisessa käytössä noin puolentoista viikon ajan. Laite toimi testissä ilman mitään havaittavia ongelmia.

Suorituskyvyn suhteen emme odottaneet 5T:ltä mitään uutta OnePlus 5:een nähden, eikä havaittavaa eroa huomattukaan niin käytännön kuin synteettistenkään testien puolella. OxygenOS 4.7 toimii 5T:ssä erittäin nopeasti ja sulavasti, eikä häpeä oikeastaan yhdellekään markkinoilta löytyvälle lippulaivapuhelimelle. Käytännön pelisuorituskykyä testattiin parhailla mahdollisilla grafiikka-asetuksilla mm. Gangstar Vegas, Dead Trigger 2 ja Need For Speed No Limits –peleillä ja ne kaikki pyörivät täydellisen sulavasti. Pidemmän pelisession tai muun rasituksen aikana takakuoren yläosa lämpenee havaittavasti, mutta ei häiritsevästi.

Synteettisissä suorituskykytesteissä tulokset olivat vähemmän yllättäen virhemarginaalien ja tavanomaisten muuttujien puitteissa samaa luokkaa OnePlus 5:n kanssa. Grafiikkasovelluksissa suorituskyky oli paikoin aavistuksen heikompaa hieman korkeammasta näytön resoluutiosta johtuen, mutta käytännön tasolla erolla eri ole mitään merkitystä. QHD-näytöillä varustettuihin kilpailijoihin nähden grafiikkasuorituskyky on joka tapauksessa parempaa. Kokonaisuudessaan OnePlus 5T edustaa suorituskyvyltään markkinoiden terävintä kärkeä.

Akunkesto

OnePlus 5T:n akku on pysynyt samana kuin OnePlus 5:ssä, joten odotimme ennakkoon akunkeston olevan edeltäjämalliin nähden hieman heikompaa kooltaan kasvaneen näytön myötä.

Puolentoista viikon testijakson aikana 5T:n akkua oli päivän käytön jälkeen jäljellä keskimäärin noin 45–65 % näytön päälläoloajan liikkuessa melko laajassa 0,5-2,5 tunnin haarukassa. Lukemat ovat hyvin samaa luokkaa kuin OnePlus 5:llä viime kesän testeissä. Parina päivänä puhelimen käyttö oli ahkerampaa ja noi 3,5-4 tunnin näytön päälläoloajalla akun varausta oli jäljellä päivän päätteeksi 30-40 %. Testijaksolla yhdellä latauksella ei päästy kertaakaan koittamaan kahden päivän ylitystä, mutta tuloksien perusteella se olisi onnistunut varsinkin kevyemmällä ja keskitasoisella käytöllä (SOT 0,5-1,5 h/d) melko helposti.

Testijakson puhelimenkäyttöprofiiliin kuului mm. WhatsApp-viestittelyä, Twitterin ja Instagramin selailua, sähköpostien lukemista, karttasovelluksen käyttöä, nettiselailua, muutamia puheluita, lyhytjaksoista pelailua ja kameran käyttöä mobiiliverkkoyhteyden, Bluetoothin, WLAN:in ja synkronointien ollessa jatkuvasti päällä.

Ajoimme OnePlus 5T:llä myös io-techin testirutiiniin kuuluvat virrankulutusta ja akunkestoa mittaavat testit, joista ensimmäinen sisälsi YouTube-videon pyörittämistä WiFi:n yli tunnin ajan 1080p-tarkkuudella ja 50 % näytön kirkkaudella sekä 50 % äänenvoimakkuudella kuulokkeiden kautta. YouTube-videotoistossa akun varauksesta hupeni vain kuusi prosenttia, joka on pienin tähän mennessä mittaamamme lukema. Laskennallisesti se tarkoittaa yli 16,5 tunnin videotoistoaikaa, mutta käytännössä huomioon kannattaa ottaa 1-2 prosenttiyksikön mittausvirheen mahdollisuus.

Toisena ja kolmantena testinä toimivat synteettiset pelikäyttöä simuloiva GFXBenchin akkutesti raskaampana Manhattan-versiona sekalaista yleiskäyttöä simuloiva PCMark Work 2.0 Battery test.GFXBenchin 142,2 minuutin tulos on lähes identtinen edeltäjämalli OnePlus 5:n tuloksen kanssa. Samalla tulos on testaamiemme high-end-puhelimien heikoimmasta päästä. PCMarkin akkutestissä 5T saavutti puolestaan 10 tunnin ja 20 minuutin tuloksen, joka on testaamiemme high-end-puhelimien terävintä kärkeä yhdessä Galaxy Note8:n kanssa. Hieman erikoisesti tulos on selvästi parempi kuin OnePlus 5:llä, vaikka laitteiden rauta on lähes identtistä.

OnePlus 5T käyttää parista edeltäjämallista tuttua Dash Charge –pikalatausta, joka hyödyntää 20 watin pikalaturia. Ratkaisu on todettu yhdeksi markkinoiden nopeimmista ja samalla se pitää laitteen viileänä latauksen aikana sekä ei hidastu merkittävästi, vaikka puhelinta käytettäisiin latauksen aikana. Valmistaja lupaa akun latautuvan tyhjästä täyteen runsaassa tunnissa, mutta mittauksissamme 100 %:n kapasiteetti tuli täyteen vasta 1,5 tunnin latauksen jälkeen. Tunnissa akkuun latautuu runsaan 90 % varaus. Puolessa tunnissa varaustaso nousee 60 %:iin. OnePlus 5:een nähden latausnopeus osoittautui syystä tai toisesta aavistuksen hitaammaksi, vaikka laturin ja akun pitäisi olla identtisiä. Langattoman latauksen tukea 5T:stä ei valitettavasti löydy.

Yhteenveto

Vaikka OnePlussan viimeaikainen tiheä puhelinmallien päivitystahti ei varmasti ole kaikkien mieleen ei se muuta sitä tosiasiaa, että myös uusi OnePlus 5T on erinomainen älypuhelin edeltäjiensä tapaan. Kyseessä ei ole virheetön laite, mutta keskeiset asiat ovat hyvin ojennuksessa ja hintaluokka huomioiden kyseessä on lähes lyömätön kokonaisuus.

…myös uusi OnePlus 5T on erinomainen älypuhelin edeltäjiensä tapaan.

Fyysisesti OnePlus 5T eroaa kesällä julkaistusta edeltäjästään lähinnä suuremman näytön osalta. Alumiinikuorien muotoilu on edelleen onnistunutta ja se istuu varsin mukavasti kouraan. Kuusituumaiseksi suurentunut näyttö tekee esimerkiksi nettiselailusta entistä miellyttävämpää, mutta samalla tekee yhden käden käytöstä entistä hankalampaa, sillä OnePlus ei ole integroinut käyttöliittymäänsä tarpeeksi laajoja sitä helpottavia toimintoja. Myös IP-suojauksen puuttumisesta OnePlus 5T ansaitsee pienen miinuksen, vaikka puute onkin hyväksyttävissä laitteen hinta huomioiden.

Sisuskalujen osalta 5T ei ole muuttunut viitoseen nähden, mutta kattaus on siitä huolimatta noin 500 euron puhelimeksi erinomainen. Snapdragon 835 –järjestelmäpiiri tarjoaa edelleen markkinoiden parasta suorituskykyä ja Full HD –tason näyttöön yhdistettynä se tarjoaa myös terävimmän kärjen grafiikkasuorituskykyä. Perusmallin 6 & 64 Gt –muistiyhdistelmä riittää varmasti useimmille, mutta muistikorttipaikan puuttuessa lisäsijoitusta 8 & 128 Gt malliin kannattanee silti harkita. 3300 mAh akku ei ole kilpailijoihin nähden erityisen suuri, mutta tarjoaa silti mukavan akunkeston. Dash Charge –pikalataus on markkinoiden nopeimpia.

OnePlus 5T:n takakameraan tehdyt muutokset aiheuttivat io-techin toimituksessa ihmetystä niin julkaisun yhteydessä kuin käyttötestinkin tiimoilta. Kaksoiskameran uudistettu tekninen toteutus on hieman erikoinen, emmekä huomanneet sen tuovan merkittävää parannusta hämäräkuvausominaisuuksiin. Sen sijaan edeltäjämallista löytynyt osittainen optinen zoomaus on jätetty pois, joka on erikoinen vaihtokauppa tilanteessa, jossa hämäräkuvausominaisuudet eivät ole parantuneet. Niin tai näin, OnePlus 5T:n kamera tekee melko tasalaatuista ja kohtalaisen hyvää jälkeä, vaikka ei sijoitukaan kuvanlaadultaan aivan markkinoiden terävimpään kärkeen.

Kaksoiskameran uudistettu tekninen toteutus on hieman erikoinen, emmekä huomanneet sen tuovan merkittävää parannusta hämäräkuvausominaisuuksiin.

OxygenOS:n tuore 4.7-versio perustuu tuttuun reseptiin ja tarjoaa lähinnä muutamia pieniä uudistuksia edellisiin versioihin nähden. Toteutus on joka tapauksessa edelleen onnistunut yhdistelmä vakio-Androidin fiilistä ja käteviä pieniä lisäominaisuuksia. Miinusta OnePlus ansaitsee Android-versiosta, joka päivittyy Oreoon vasta jälkikäteen. Harmillisesti yritys on jo ilmoittanut, ettei OnePlus 5T tule päivityksen jälkeen tukemaan Oreon Project Treble –ominaisuutta, joka helpottaisi päivitysten tuottamista puhelimelle.

Yhteenvetona OnePlus 5T on hintaluokassaan suorastaan erinomaiset ominaisuudet tarjoava puhelin, joka sisältää loogisia, mutta ei suoranaisesti mullistavia uudistuksia kesällä julkaistuun edeltäjämalliin nähden. Kyseessä ei toki ole vieläkään täydellinen puhelin, mutta puutteet on helppo antaa anteeksi hintalappua katsoessa. Tavallaan olisi ollut mukava nähdä 5T jo kesällä, mutta OnePlussan mukaan sen toteuttaminen ei ollut vielä tuolloin mahdollista mm. näyttöpaneelien saatavuudesta johtuen. OnePlus 5:n omistajien ei kannata alkaa päivittää laitettaan, mutta muiden uutta suorituskykyistä älypuhelinta hankkivien kannattaa ottaa 5T vakavasti harkintaan, sillä se tarjoaa erinomaisen vastineen rahoille. OnePlus 5T on vielä hitusen edeltäjäänsäkin parempi laite, joten se ansaitsee samaan tapaan ”Toimituksen valinta” –kunniamaininnan.

 

Plussaa

  • Hyvä 18:9-kuvasuhteen AMOLED näyttö
  • Tukevan ja laadukkaan tuntuinen metallirakenne
  • Miellyttävästi käteen sopiva muotoilu
  • Suorituskykyinen Snapdragon 835 –järjestelmäpiiri
  • Kameran kuvanlaatu varauksin
  • Hyvä akunkesto
  • Huippunopea Dash Charge -pikalataus
  • Oxygen OS:n kevyet mutta hyödylliset kustomoinnit
  • Kilpailukykyinen hinta

Miinusta

  • Käyttöjärjestelmänä toistaiseksi vanha Android Nougat (Oreo-päivitys tulossa)
  • Optinen zoomausmahdollisuus poistettu kamerasta
  • Ei stereokaiuttimia
  • Ei IP-suojausta vedeltä ja pölyltä
  • USB Type-C –liitäntä toimii vain USB 2.0 –nopeudella
  • Näytön Diamond Pentile –alipikseliasettelu varauksin
  • Akku ei käyttäjän irrotettavissa
  • Ei muistikorttipaikkaa

This site uses XenWord.