CES 2022 -messut pidetään virallisesti 5.-9. tammikuuta, mutta suurimpien valmistajien keynotet sisältävä pressipäivä ottaa aina pienen varaslähdön itse messuihin.

Ensi vuoden messukauden käynnistävät CES 2022 -messut. Ainakin tämänhetkisessä tilanteessa messut ovat nousseet koronapandemian ikeestä jälleen fyysiseksi tapahtumaksi Yhdysvaltojen Las Vegasiin. Messuille osallistujilta vaaditaan todistus koronarokotuksesta ja paikalla panostetaan luonnollisesti voimakkaasti suojaustoimiin.

Aiemmin Consumer Electronics Shown nimellä kulkeneet CES-messut pidetään ensi vuonna 5.-9. tammikuuta, mutta tuttuun tapaan suuri osa suuryritysten keynote-esityksistä pidetään jo varsinaisia messuja ennen 4. tammikuuta. Niin kutsuttuna lehdistöpäivänä lavalle astuvat vuorollaan niin AMD, Intel kuin NVIDIAkin.

AMD:n keynote-esitys pidetään 4. tammikuuta kello 17:00 Suomen aikaa. Keynoten sisällöstä ei ole vielä tietoa, mutta AMD:lta odotetaan ensi vuoden alkupuolella markkinoille ainakin uusia Vermeer-X-koodinimellisiä Zen 3 V-Cache -prosessoreita sekä Rembrandt-koodinimellisiä Zen 3 -prosessoreita integroidulla RDNA2-grafiikkaohjaimella. Lisäksi AMD:lla on vielä julkaisematta osa RX 6000 -sarjan näytönohjaimista.

Toisena lavan valtaa NVIDIA, jonka esitys alkaa kello 18:00 Suomen aikaa. Yhtiön tarjonta on vielä pääosin yhtä kysymysmerkkiä, sillä uuden sukupolven grafiikka- ja laskentapiirejä odotetaan julkaistavaksi vasta myöhemmin ensi vuonna. Huhuissa suurimman roolin ovatkin ottamassa erilaiset päivitysversiot nykyiseen RTX 30 -sarjaan.

Intel päättää kolmikon illan kello 20:00 Suomen aikaa pidettävällä keynotellaan. Intelin odotetaan keskittyvän ainakin uusien 12. sukupolven Core -mallien esittelyyn. Lavalle odotetaan paitsi kerroinlukollisia työpöytäprosessoreita, myös kannettaviin suuntaavia Alder Lake-P -siruun perustuvia tehoprosessoreita. Myös Arc-näytönohjaimiin kohdistuu odotuksia, sillä niiden julkaisun pitäisi tapahtua ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.

Tulemme seuraamaan CES 2022 -messuja io-techin uutistoimituksessa tuttuun tapaan tiiviisti. Toimituksen edustusta ei ole kuitenkaan näillä näkymin lähdössä varsinaisille messuille.

Lähde: CES

This site uses XenWord.