
AMD on varmistanut jo useampaan otteeseen julkaisevansa RDNA3-arkkitehtuuriin perustuvat näytönohjaimet ainakin huippumallien osalta tämän vuoden aikana. Nyt tälle lupaukselle on saatu myös jotain konkreettisempaa päivämäärää.
AMD:n Scott Herkelman on twiitannut AMD:n tulevan julkaisemaan RDNA3-arkkitehtuurin 3. marraskuuta. Uuden arkkitehtuurin odotetaan olevan ensimmäinen useampaan siruun perustuva grafiikkapiiri kuluttajapuolella ja yhtiön toimitusjohtaja Lisa Su on varmistanut ainakin osan siruista olevan TSMC:n 5 nanometrin luokan prosessilla valmistettuja.
RDNA3:n on luvattu parantavan energiatehokkuutta nykyisen Radeon RX 6000 -sarjan RDNA2-arkkitehtuuriin yli 50 %. Merkittävä osa tästä tulee uudesta valmistusprosessista, mutta myös arkkitehtuurin päivityksillä on oma osansa koko paketista. Arkkitehtuurissa on muun muassa uudistettu Compute Unit -yksiköiden rakennetta ja uuden sukupolven Infinity Cachen on luvattu olevan aiempaa tiiviimpää ja vähävirtaisempaa. AMD:n Linux-päivitysten ja muiden perusteella tiedetään, että RDNA3 tulee tukemaan joitain uusia tekoälyyn liittyviä käskyjä ja säteenseurantapuolellekin on luvassa jotain uutta. Mediapuolella RDNA3:lle on varmistunut jo AV1-tuki sekä purun että pakkauksen osalta.
Lähde: Scott Herkelman @ Twitter
Toisaalta tuokin kortti on niin tehokas että ei siitä oikein saa kuin itselleen valehtelemalla "huonon", eli vastinetta rahalle silti tulee vaikkei ehkä niin paljoa kuin luuli.
Hyvä huomio. Mutta kyllä tällä 4080 -nimeämiselläkin saadaan Steamin tilastoihin edellistä 3080 -sukupolvea korkeammat prosentit. Ehkä se olikin tarkoitus.