AMD:n edustajat ovat ampuneet alas muun muassa huhut, joiden mukaan Matisse-alustan tyhjäksi jääneeseen tilaan tulisi grafiikkapiiri.

AMD antoi CES 2019 -messuilla ensimaistiaiset tulevista 3. sukupolven Matisse-koodinimellisistä Ryzen-prosessoreista, jotka perustuvat Zen 2 -arkkitehtuuriin. Esittely jätti ilmoille kuitenkin monta kysymystä koskien mahdollisia tulevia prosessorimalleja.

Eniten kysymyksiä uusissa Ryzen-prosessoreissa on herättänyt sen alustalle jäänyt tyhjä tila, johon mahtuisi toinen Zen 2 -pikkupiiri täynnä prosessoriytimiä. Esillä oli kuitenkin vain yhdellä pikkupiirillä varustettu malli, eikä lavalla luvattu muuta.

Myöhemmissä haastatteluissa Lisa Su kuitenkin vihjasi, että lisää olisi tulossa. PCWorldin mukaan Su totesi yhtiöllä olleen aina ydinmäärässä etua, joten tällä kertaa valittiin tasaväkinen 8 ytimen ja 16 säikeen vertailu. Hän lisäsi vielä piirillä olevan tilaa enemmällekin ja että hän uskoo ihmisten odottavan että heillä olisi yli kahdeksan ydintä. Su kuitenkin muotoili sanansa siten, että ne voi tulkita moneen tapaan, joten voit lukea ne sanasta sanaan alla olevasta lainauksesta.

Reporter: So during the keynote, somebody messaged me about the core counts on Ryzen…

Su:  So it only took like 30 minutes for somebody [to ask the question]!

Reporter: So can you give us any indication where Ryzen third-gen is going to be at?

Su: If you look at the evolution of Ryzen, we’ve always had an advantage in core count, and so in this particular case we wanted to show sort of a head-to-head comparison: eight cores, 16 threads. Some people may have noticed on the package that there’s some extra room.

Reporter: Yes, we’ve already done the math.

Su: So there is some extra room on that package. And I think you might expect that we will have more than eight cores. I didn’t say how many more.

Reporter: And two memory channels will be enough?

Su: As I said, more to come.

Tyhjä tila ja Sun kommentit nostivat jälleen esiin aiemmin netissä pyörineitä väitettyjä tietoja tulevista prosessoreista ja niiden eri mallien konfiguraatioista. Osa väitetyistä vuototiedoista osoittautui kuitenkin nopeasti vääriksi, koska luvatut esittelyajankohdat eivät pitäneet paikkaansa, ja nyt niille on antanut viimeisen niitin Anandtech, joka on saanut AMD:lta varmistuksen, ettei Matissesta tule versiota, jossa olisi kolmantena piirinä I/O- ja prosessoripiirien lisäksi grafiikkapiiri. Yhtiön mukaan Zen 2 -APU-piirejä on tulossa myöhemmin, mutta ne rakennetaan eri suunnittelua käyttäen.

Samassa yhteydessä AMD:n edustajat varmistivat, että 3. sukupolven Ryzen-prosessorien TDP-arvot tulevat vastaamaan toisen sukupolven prosessoreita. Käytännössä tämä mahdollistaa TDP-arvot 35 watista 105 wattiin.

Lähteet: PCWorld, AnandTech

This site uses XenWord.
;