Kuvavuodossa paljastuu vahvasti edeltäjäänsä muistuttava laite, mutta huomattavasti modernimmalla lähes puhelimen laidoille yltävällä näytöllä ilman erillistä kotipainiketta.

Ten Tech Review on julkaissut yksinoikeudella ensimmäiset kolmannen sukupolven iPhone SE:n CAD-vuotojen perusteella tehdyt renderöintikuvat yhdessä xleaks7-nimimerkillä tunnetun vuotajan kanssa. xleaks7-nimimerkin takaa löytyy David Kowalski, jonka aiemmista vuodoista useampi on osunut maaliin, mutta joukossa on myös ”huteja”, joten myös näihin kuviin kannattaa suhtautua pienellä varauksella. Vuodetut renderöintikuvat paljastavat edellisestä iPhone SE:stä ja iPhone 8:sta tutun pyöreäreunaisen muotoilun, mutta yhdessä uudemmista iPhoneista tutun lähes laidoille yltävän näytön kanssa.

iPhone SE ei siis tuoreen vuodon mukaan tule perimään iPhone 12:ssa uudelleen esiteltyä kulmikasta muotoilua, minkä lisäksi puhelimen mitat ovat tismalleen vastaavat kuin vuoden 2020 iPhone SE:llä. Näytön koko puolestaan tulee kasvamaan merkittävästi ja sivuston mukaan tuleva iPhonen näyttö on CAD-vuotojen perusteella 5,69-tuumainen. Näytön ylälaidasta löytyvä kameralovi ei kuitenkaan vuodon perusteella ole vielä täysin varma tieto.

Kokonaisuudessaan puhelin muistuttaakin uudemmista iPhoneista periytynyttä näyttöä lukuun ottamatta huomattavan paljon vuoden 2020 iPhone SE:tä ja esimerkiksi kameroitakin laitteessa on yhä edelleen vain yksi. Pohjassa puhelimessa on Applen oma Lightning-liitäntä, kuten valmistajan muissakin puhelimissa.

Kuten alussa mainittiin, on xleaks7:lle mahtunut aiempiin vuotoihinsa myös ”huteja”, eli nyt julkaistuja renderöintejä ei missään nimessä kannata pitää vielä kiveen hakattuna faktana. Vuotokuvat ovat myös ristiriidassa aiempien huhujen kanssa, sillä tämän vuoden iPhone SE:n on huhuissa odotettu pysyvän ulkoisesti täysin ennallaan vuoden 2020 malliin kanssa.

SE-laitteiden on huhuttu myös ottavan käyttöönsä vuoden 2018 iPhone XR:stä tutun rungon yhdessä lähes laidoille yltävän näytön kanssa, mutta toisaalta tuon design-muutoksen on huhuttu siirtyneen myöhemmäksi, eikä sitä tälle vuodelle ole enää viime aikoina odotettu.

Nyt vuodetut CAD-renderöinnit vaikuttaisivatkin ikään kuin yhdistäneen nuo kaksi aiemmissa huhuissa pyörinyttä ulkonäkövaihtoehtoa, mikä poikkeaisi huomattavasti kahden aiemman SE-mallin ratkaisusta käyttää vanhoja runkoja uusilla järjestelmäpiireillä.

Applen on huhuissa odotettu julkistavan kolmannen sukupolven iPhone SE:n kevään aikana.

Lähde: Ten Tech Review, 9To5Mac

This site uses XenWord.
;